Tehy: Työntekijän voitava imettää lastaan työpäivän aikana työajallaan – imetysvapaasta saatava kirjaus työehtosopimukseen

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy haluaa alkaneella neuvottelukierroksella parantaa synnyttäneiden asemaa yhteiskunnassa ja mahdollistaa perhevapaiden tasaisemman jakamisen vanhempien välillä.

Kaikille synnyttäneille pitää saada oikeus imettää lastaan työajalla, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

–  Monet työnantajat antavat jo nyt työntekijöille palkallisen imetystauon, mutta sen ei pidä olla vain työnantajan hyvän tahdon varassa. Imetysoikeudesta pitää saada kirjaus työehtosopimukseen, Rytkönen sanoo.

Tehyn Rytkönen muistuttaa, että perhevapaauudistuksen myötä entistä useammin äidit palaavat töihin lapsen ollessa rintaruokinnalla.  Uudistuksessa ei kuitenkaan huomioitu imetystä eikä säännelty imetysaikaa.

– Suomessa on aika siirtyä Pohjoismaiden kelkkaan myös tässä asiassa: toisin kuin Norja, Suomi ei ole ratifioinut Kansainvälisen työjärjestön ILO:n imetysoikeutta turvaavaa sopimusta. Norja mahdollistaa äideille lain mukaan tunnin palkallisen imetystauon per työpäivä, työehtosopimuksissa vielä paremmin, sanoo Rytkönen.

Tehy haluaa Suomeen hoitajille vastaavat oikeudet kuin Norjassa.

Imetysvapaan puutteeseen on jo vuonna 2002 kiinnitetty huomiota Suomen lainsäädäntöelimissä: perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan, etteivät perheet lakisääteisen palkallisen imetysvapaan puuttuessa voi valita, käyttääkö perhevapaata lapsen äiti vai isä.

– Palkallinen imetysvapaa työhön palaaville äideille lisäisi isien perhevapaiden käyttöä ja siten sukupuolten tasa-arvoa, sanoo Millariikka Rytkönen.

Neuvottelut uudesta SOTE-sopimuksesta alkoivat tällä viikolla Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n kanssa.

Lisätietoja: Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, haastattelupyynnöt erityisavustaja Mila Huovisen kautta, mila.huovinen@tehy.fi, puh. 0400-540 005

Ajankohtaista

29.7.2025

Jyty: Hallituksen esittämät työsopimuslain muutokset heikentävät palkansaajien työsuhdeturvaa merkittävästi – kielteiset vaikutukset osuvat erityisesti nuoriin naisiin

Lue
1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue