Lausunto kotouttamislain mukaisista asetusluonnoksista

STTK:n lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle

Asetus 1: Osaamisen ja kotoutumisen palvelutarpeen arvioinnin sekä monialaisen osaamisen ja kotoutumisen palvelutarpeen arvioinnin sisällöstä ja toteuttamisesta (arviointiasetus)

Kotouttamislain uudistamisen lähtökohtana oli yhdenvertaisempi ja tasalaatuisempi kotoutumisprosessi sekä kotoutujan työllistyminen osaksi suomalaisia työmarkkinoita. Kotoutumislain uudistamisen tavoitteiden toteutumiseksi ja yksilöllisten palvelutarpeiden tunnistamiseksi on alkuhaastattelun moniammatillisella kattavuudella sekä sukupuoli- ja kulttuurisensitiivisellä lähestymistavalla keskeinen merkitys.

Lakiuudistuksen myötä kotoutumisaika lyhenee. Vastaavasti palvelutarpeen arvioinnin kokonaisuus laajenee nykyisestä. Arvioinnin laajentamista voi pitää perusteltuna, mutta se asettaa vaateita arvioinnin kokonaisvaltaisuudelle sekä myös kotouttamissuunnitelman viivytyksettömälle laatimiselle ja toimeenpanemiselle. Kotoutujan jatkopolku esimerkiksi koulutukseen ja työllisyyspalveluihin tulee käynnistää viivytyksettä. Onnistunut moniammatillinen arviointi edellyttää jatkossa kuntien vastuulla olevien työllisyyspalveluiden sekä hyvinvointialueiden järjestämien sosiaali- ja terveyspalveluiden saumatonta yhteistyötä, palveluiden riittävää resursointia sekä henkilöstön riittävää osaamista ja koulutusta kotoutumiskysymyksissä.

Kotoutumissuunnitelman laatimisen yhteydessä erityisesti koulutustarpeen arviointi hyötyisi tiiviistä yhteistyöstä koulutuksen järjestäjätahoihin, joilla on kokemus ja osaaminen esimerkiksi osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta osana tutkintojärjestelmää. Yhteistyö tukisi nopean ja täsmällisen, yksilöllisen koulutuspolun laatimista. 

STTK pitää tärkeänä, että palvelutarpeen arvioinnin ja kotoutumissuunnitelman laatimisen lähtökohta on nimenomaisesti yksilön henkilökohtaisessa kotoutumispolussa. Esimerkiksi kotoutumisen edistäminen perheyksikkönä voi luoda tilanteen, jossa toisen vanhemman työllistyminen osaksi työmarkkinoita huomioidaan ensisijaisesti. Mahdollisuus saada työllistymistä tukevia kotoutumispalveluita tulisi nähdä kotoutujan subjektiivisena oikeutena myös esimerkiksi tilanteissa, joissa henkilö on naimisissa oleva nainen, jolla on alaikäisiä huollettavia.

STTK katsoo, että palvelutarpeen arviointi tulee toteuttaa joko kotoutujan omalla äidinkielellä tai kielellä, jota hän ymmärtää riittävän hyvin. Kotoutumisajan keston lyhentyminen asettaa arviointiprosessille erityisiä laatuvaateita. Arviointikeskustelun tulisi tuottaa riittävästi ymmärrettävää tietoa sekä kotoutujalle itselleen, että viranomaiselle, jotta kotoutumisprosessi olisi tavoitteidensa saavuttamisen näkökulmasta mahdollisimman tehokas. Tulkkauspalveluiden tarjonnan tulisi olla valtakunnallisesti kattavaa, jotta onnistunut kotoutumisprosessi ja työllistyminen osaksi työmarkkinoita olisi mahdollinen myös vaikeasti työllistyvien kotoutujien (esimerkiksi pienten lasten äidit) kohdalla.

Asetus 2: Monikielisen yhteiskuntaorientaation sisällöstä ja toteuttamisesta (jäljempänä yhteiskuntaorientaatioasetus)

Monikielisen yhteiskuntaorientaation tarjoamisella on keskeinen merkitys kotoutujan integraatiossa suomalaiseen yhteiskuntaan ja osaksi työmarkkinoita. STTK ry pitää tärkeänä, että osana yhteiskuntaorientaatiota kotoutujalle kerrotaan työmarkkinoiden pelisäännöistä sekä työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista. Työelämän pelisääntökoulutuksella on keskeinen henkilöiden työllistymistä sekä työssäpysymistä tukeva vaikutus, ja se on myös tehokas tapa ennaltaehkäistä työperäistä hyväksikäyttöä, kiskontaa ja työsyrjintää työmarkkinoilla. Heikon suomenkielentaidon ja työelämäorientaation omaavilla ulkomaalaisilla työntekijöillä on suuri riski tulla hyväksikäytetyksi tai syrjityksi työmarkkinoilla.

Asetus 3: Alaikäisenä ilman huoltajaa tulleen lapsen edustajan palkkion maksamisen perusteista ja palkkion suuruudesta, korvattavista kuluista sekä menettelystä palkkion maksamisessa ja kulujen korvaamisessa (edustajanpalkkioasetus)

Asetus 4:   laskennallisen korvauksen perusteista ja maksatuksesta (korvausasetus)

Asetus 5:   kotoutumisen edistämisen valtakunnalliseen
tietovarantoon tallennettavista tiedoista (tietoasetus)

Lisätietoja STTK:ssa: Taina Vallander



Ajankohtaista

29.7.2025

Jyty: Hallituksen esittämät työsopimuslain muutokset heikentävät palkansaajien työsuhdeturvaa merkittävästi – kielteiset vaikutukset osuvat erityisesti nuoriin naisiin

Lue
1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue