STTK:n vastauksia RKP:n puoluekokousaloitteisiin

Kirjoittaja:

Minna Ahtiainen

johtaja, edunvalvonta

Profiili

RKP:n puoluekokouksessa 15.-16.6.2024 käsitellään perinteiseen tapaan paljon puoluekokousaloitteita. Niiden teemat ovat monipuolisia ja kommentoimme tässä joitakin palkansaajien näkökulmasta keskeisiä kysymyksiä. 

Päätöksenteko

Yhteensä 48 aloitteesta monet käsittelivät sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Sote-uudistuksen edetessä korostettiin muun muassa sairaalaverkon säilyttämistä, monipuolisten sairaanhoidon palvelujen säilyttämistä alueilla, omalääkäritoiminnan kehittämistä ja mielenterveyspalvelujen laajentamista koskemaan kaikkia ikäryhmiä. Sote-uudistus on vielä keskeneräinen ja edellyttää pitkäjänteistä kehitystyötä. STTK:n mielestä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen jatkamiselle on turvattava riittävät resurssit ja rahoitus. Rahoitusmallin on turvattava sote-palveluiden saatavuus. Rahoitusmallin toimivuutta on seurattava ja sitä koskevan päätöksenteon oltava pitkäjänteistä ja perustuttava riittävään tietoon mallin toimivuudesta ja vaikuttavuudesta. 

RKP Parainen on tehnyt aloitteen, jonka mukaan opiskelijoiden taloudellinen tilanne vaarantaa opintotulokset. RKP Parainen ehdottaa, että puolue ryhtyy valtakunnallisesti voimakkaisiin toimenpiteisiin opiskelijoiden taloudellisen tilanteen parantamiseksi niin, että opiskelijoilla olisi paremmat mahdollisuudet keskittyä opiskeluun. STTK on yhtä mieltä siitä, että opiskelijoiden taloudellisen tilanteen heikentyminen voi vaarantaa opintojen etenemisen ja kuormittaa entisestään esimerkiksi nuoria, jotka painiskelevat mielenterveyden ongelmien kanssa. 

Sosiaaliturvan uudistamisen tavoitteena on oltava nykyistä selkeämpi ja toimivampi järjestelmä, joka mahdollistaa työnteon, opiskelun ja sosiaaliturvan yhteensovittamisen muuttuvissa elämäntilanteissa. Sosiaaliturvaa koskevan päätöksenteon on oltava pitkäjänteistä ja perustuttava tutkittuun tietoon ja kattaviin vaikutusarviointeihin. Hallitusohjelman sosiaaliturvaan kohdistuvat kustannusleikkaukset voivat lisätä syrjäytymistä ja sosiaalisia riskejä, jotka pitkällä aikavälillä voivat jopa kasvattaa yhteiskunnan kustannuksia. 

Työelämäkysymysten osalta aloitteissa ehdotetaan keinoja työurien pidentämiseksi mahdollistamalla joustava osa-aikatyö eläkeiän kynnyksellä oleville. Joustavat työaikajärjestelyt voivat olla yksi hyvä keino kannustaa ihmisiä pidentämään työuriaan ja helpottaa tilannetta työvoimapula-aloilla. Myös turvapaikanhakijoiden mahdollisuuksia saada työntekoon oikeuttavia oleskelulupia ehdotetaan helpotettavaksi ja ruotsiksi tarjottavia kotouttamispalveluja lisättäväksi. 

RKP:n naisjärjestö Svenska Kvinnoförbundet vaatii aloitteessaan, että vihapuhe on saatava loppumaan. Naisjärjestön aloitteen mukaan: ”vihapuhe rajoittaa ilmaisunvapautta, mahdollisuutta osallistua julkiseen keskusteluun ja harjoittaa politiikkaa. Naiset ja vähemmistöt ovat erityisen haavoittuvia. Viime vuosina myös esimerkiksi virkamiehet, toimittajat, kansalaisaktivistit, poliisit, syyttäjät, tuomarit ja poliitikot ovat joutuneet häirinnän kohteeksi. Jos haluamme, että Suomi on demokraattinen yhteiskunta, jossa ihmisoikeudet koskevat kaikkia, tarvitaan kokonaisvaltaisia ​​toimia vihan vähentämiseksi.” 

STTK jakaa huolen yhteiskunnallisen keskusteluilmapiirin heikkenemisestä ja maalittamisesta. Näiden torjuminen edellyttää aloitteessa kuvatulla tavalla monipuolisia toimia ja pitkäjänteistä yhteistyötä. 

STTK toivottaa RKP:n väelle hyvää puoluekokousta! 

Ajankohtaista

20.8.2025

Koulutuskorvauksen lakkauttaminen

Lue
20.8.2025

Millariikka Rytkönen ehdolla Plan Internationalin tyttöpalkinnon voittajaksi

Lue
18.8.2025

Apteekkitalouden uudistus ja lääkesäästöjen toimeenpano

Lue
18.8.2025

Vuoden 2026 tuloveroasteikko ja tuloverolain muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue
18.8.2025

Tehy: Koulutuskorvauksen lakkauttaminen iskisi sote-alalle – kouluttautuminen vähenisi ja alan ongelmat lisääntyisivät

Lue
14.8.2025

Työneuvoston lakkauttaminen ei tuo säästöjä

Lue
14.8.2025

Yrittäjän eläkelain muuttaminen ja tapaturman ja palvelussairauden korvaaminen, HE eduskunnalle

Lue
13.8.2025

Tehy lahjoittaa 10 000 euroa Plan Internationalille – apua Gazan lapsille ja perheille

Lue