Suomen sijoitus työelämän oikeuksien rankingissa laskenut

Kirjoittaja:

Maria Häggman

kansainvälisten asioiden päällikkö

Profiili

Työntekijöiden maailmanjärjestö ITUC seuraa työelämän oikeuksien toteutumista maailmanlaajuisesti ja julkaisee kehityksestä vuosittain raportin (Global Rights Index). Siinä kuvataan työelämän oikeuksien kehitystä eri maissa ja listataan kymmenen vaarallisinta maata työntekijöille.  

ITUC:n indeksi mittaa oikeuksien toteutumista 149 maassa ja laittaa maat järjestykseen perusteena työntekijöiden oikeuksien kunnioitus. Maat arvioidaan asteikolla 1–5, jossa korkeampi numero merkitsee heikompaa tilannetta. 

Työnteko yhä turvattomampaa – myös Suomessa 

Raportin yhteenveto on pysäyttävä. Työnteosta on useimmilla mittareilla tullut maailmassa turvattomampaa. Tänä vuonna myös Suomi löytyy listalta. Työelämän kehitys on ollut Suomessa huonompaa.  

Selitys on siinä, että Suomi on nykyisen hallituksen työelämän ja sosiaaliturvan heikennysten seurauksena menettänyt paikkansa pohjoismaiden joukossa kategoriassa yksi, jossa työelämän rikkomukset ovat satunnaisia. Uusi sijoitus on kategoriassa kaksi ja siihen sijoittuvissa maissa esiintyy toistuvia rikkomuksia. Tällaisia maita Suomen lisäksi ovat muun muassa Tšekki, Slovakia ja Baltian maat.    

Julkaisu löytyy kokonaisuudessaan täältä. https://issuu.com/ituc/docs/2024_ituc_global_rights_index_en    

Ajankohtaista

29.7.2025

Jyty: Hallituksen esittämät työsopimuslain muutokset heikentävät palkansaajien työsuhdeturvaa merkittävästi – kielteiset vaikutukset osuvat erityisesti nuoriin naisiin

Lue
1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue