Tehy tyrmää Husin rekrytointikiellon: Vaarantaa potilaat ja uuvuttaa loputkin hoitajat

Tehy arvostelee jyrkästi Husin yhtymähallituksen maanantaista päätöstä rekrytointikiellosta. Sen mukaan vakinaista ja määräaikaista henkilöstöä eikä sijaisia saa rekrytoida, vaan tehtäviä yritetään paikata muilla järjestelyillä.

Rekrytointikielto on Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkösen mukaan järjetön päätös.

– Päätöksen perusteluina ovat säästöt, joiden tarvetta jossain määrin kyllä ymmärrän. Mutta miksi aina kohteena on henkilöstö. Lisäksi olisi hyvä puhua rehellisesti säästöjen vaikutuksista, jotka eivät ole pelkkiä numeroita, Rytkönen sanoo.

Rekrytointikiellosta seuraa Rytkösen mukaan konkreettisesti se, että nykyiset hoitajat tekevät samat työt yhä pienemmällä henkilöstömäärällä ja uupuvat entisestään. Sairauslomat ja alanvaihto lisääntyvät. Potilasturvallisuus ja työturvallisuus vaarantuvat. Ja hoitajapula pahenee.

Rekrytointikielto tarkoittaa myös sitä, että tavallisten jonoissa olevien ihmisen leikkauksia joudutaan siirtämään eivätkä he saa tarvitsemaansa hoitoa. Tämä taas johtaa oireiden ja sairauksien pahenemiseen, mahdollisesti yhä kalliimpiin hoitoihin ja poissaoloihin työelämästä.

– Hoitovelka ja jonot ovat jo nyt valtavat samoin kuin hoitajien kuormitus. Epäilen hieman, johtaako rekrytointikielto edes kaikkiin tavoiteltuihin säästöihin. Ja ilman muuta Husille seuraa tästä mainehaitta etenkin nuorten hoitajien silmissä. Aivan samat ongelmat koskevat kaikkia työnantajia, joilla on käytössä tai suunnitelmissa rekrytointikieltoja, Rytkönen sanoo.

Rekrytointikielto on tulossa voimaan ensi viikolla ja jatkuu vuoden loppuun saakka. Kiellon taustalla on Husin yhtymähallituksen mukaan 24,1 miljoonan euron säästötarve jo tänä vuonna tehtyjen 130 miljoonan säästöjen lisäksi.

Tehy paheksuu Husin johdon salamyhkäisyyttä ja suoranaista salailua rekrytointikieltoa koskeneessa päätöksenteossa.

– Ei julkinen organisaatio ja demokraattinen päätöksenteko voi toimia noin.

Rytkönen peräänkuuluttaa laajemminkin avointa yhteiskunnallista keskustelua siitä, mitä julkiselle terveydenhuollolle ja sosiaalipalveluille on tapahtumassa, kun erityisesti valtiovalta kohdistaa sinne massiivisia leikkauksia ja rahoituksen kiristystä, joita alueet nyt toimeenpanevat.

– Tätäkö kansalaiset haluavat, hän kysyy.

Lisätietoja: Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, yhteys erityisavustaja Taina Viitalan kautta taina.viitala@tehy.fi, puh. 040-9221388.

Tehy on sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutettujen ammattijärjestö – yli 160 000 jäsenen yhteisö ja edunvalvoja. Tunnemme alamme, ajamme rohkeasti etuamme ja olemme lähellä. Olemme muutosvoima ja paremman työelämän edistäjä. www.tehy.fi

Ajankohtaista

28.11.2025

Hanna Pakarinen teki naisille voimabiisin– mukana Tehy!

Lue
27.11.2025

Pelastustoimen uusi palvelutasopäätös uhkaa heikentää kokonaisturvallisuutta Satakunnassa – Aluevaltuustolla vielä mahdollisuus vaikuttaa

Lue
26.11.2025

SPAL: Pohjois-Savon pelastustoimi kriittisessä tilanteessa – lisähenkilöstöä tarvitaan heti

Lue
24.11.2025

BASTUN-kokous STTK:ssa: ammattiliitoilla keskeinen rooli kriisien aikana

Lue
24.11.2025

SuPerin Inberg: Teknologia ei saa murentaa hoivan minimitasoa

Lue
21.11.2025

Tehyn uusi yhteiskuntasuhteiden päällikkö on Ira Hietanen-Tanskanen

Lue
20.11.2025

Ammattiliitto Pron edustajisto: suomalaisyrityksillä on nyt näytön paikka

Lue
20.11.2025

Vastaako nuorten työllistymisseteli siihen tarpeeseen, johon se on luotu?

Lue