Ammattiliitto Jyty: Kolmasosa henkilöstöstä jätettiin ammattikorkeakouluja koskevan työehtosopimuksen ulkopuolelle

Opetusalan yksityisiä työnantajia edustava Sivistysala ry eli Sivista on kertonut hyväksyneensä neuvottelutuloksen uudesta ammattikorkeakouluja koskevasta työehtosopimuksesta. Ammattiliitto Jyty korostaa, että työnantaja jätti sopimusneuvottelujen ulkopuolelle kolmasosan koko henkilöstöstä, sillä hallinto- ja tukipalvelutehtäviä tekevillä työntekijäryhmillä ei ollut edustusta neuvotteluissa.

Tähän saakka ammattikorkeakoulujen työehdoista on sovittu yksityisen opetusalan työehtosopimuksessa, jonka sopijaosapuolina ovat Jytyn lisäksi JHL ja OAJ. Sivista ilmoitti kuitenkin viime lokakuussa, että se haluaa neuvotella ammattikorkeakouluja koskevasta työehtosopimuksesta OAJ:n ja YTN:n kanssa.

– Tämä tarkoittaa, että työnantajia edustava Sivista pudotti sopimusneuvotteluista kokonaan pois hallinto- ja tukipalvelutehtäviä, kuten opinto-, tieto- ja taloushallintoa tekevät henkilöstöryhmät, Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima sanoo.

– Ammattiliitto Jytyssä ollaan tilanteeseen hyvin pettyneitä – erityisesti siksi, että sivistyksen mallina toimivassa korkeakoulukentässä toimitaan tavalla, joka kohdistuu yksilön ja työntekijän oikeuteen järjestäytyä omaan ammattiliittoonsa ja tulla edustetuksi työpaikallaan, Voima jatkaa.

– Sivistysala perusteli päätöstään sillä, ettei tunnista Jytyn edustamia työntekijäryhmiä, mikä tuntuu käsittämättömältä. Jytyn jäsenet tekevät kokonaisuuden kannalta mittaamattoman arvokasta työtä ja siksi on kestämätöntä, että työnantaja jättää yhden henkilöstöryhmän kokonaan huomiotta, Jytyn edunvalvontajohtaja Jukka Maarianvaara korostaa.

– Jyty on yrittänyt lukuisia kertoja käydä Sivistan kanssa neuvotteluja henkilöstön edustuksesta sopimusneuvotteluissa, mutta ne eivät ole johtaneet toivottuun lopputulokseen. Nyt uuden sopimuksen ilmoitetaan syntyneen ennen kuin vanha on edes päättynyt, Maarianvaara huomauttaa.

Ammattiliitto Jyty ryhtyy välittömästi toimiin, jotta hallinto- ja tukipalvelutehtävissä työskentelevien mahdollisuus neuvotella työehdoista sekä vaikuttaa ammattikorkeakouluissa säilyy. Lisäksi Jyty käynnistää jäsenlähtöisen Näetkö minut? -kampanjan, jolla nostetaan esiin hallinto- ja tukipalvelutehtävissä työskentelevien merkitystä ammattikorkeakouluissa. Jyty kartoittaa myös järjestöllisiä toimia tilanteen ratkaisemiseksi.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi Edunvalvontajohtaja Jukka Maarianvaara, puh. 040 968 0538, jukka.maarianvaara@jytyliitto.fi

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Ajankohtaista

16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue