Työtaisteluoikeuksien rajoittamiselle ei ole oikeudellisesti hyväksyttäviä syitä, toteaa Ammattiliitto Jyty lausunnossaan

Ammattiliitto Jyty antoi lausunnon työrauhalainsäädäntöä koskevasta hallituksen esityksestä.

Jyty yhtyy lausunnossaan palkansaajakeskusjärjestöjen 19.10.2023 jättämään eriävään mielipiteeseen.

– Työrauhalainsäädäntöä muuttavan hallituksen esityksen valmistelu poikkesi merkittävästi vakiintuneesta kolmikantaisesta lainvalmistelusta. Pidämme kyseenalaisena, että kansalaisten perusoikeuksiin vaikuttava lakiesitys valmisteltiin näin kiireellä, mikä on heikentänyt lainvalmistelun laatua, Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima kommentoi.

Voiman mukaan hallitusohjelmakirjausten yksityiskohtaisuuden takia virkakunnalla ei ollut mahdollisuuksia valmistella vaihtoehtoisia järjestämistapoja työtaisteluoikeuden rajoituksista.

– Hallituksen esitys on perusteltu puutteellisesti. Vaikutusten arviointi on yksipuolinen ja riittämätön. Erityisen ongelmallisena pidämme muun muassa sitä, että työtaisteluoikeuden rajoituksille ei ole perusoikeusjärjestelmän eikä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten näkökulmasta hyväksyttäviä syitä, Voima toteaa.

Jytyn antaman lausunnon mukaan tosiasiallinen syy esitetylle lainsäädännölle on ennakolta estää kansalaisten mielenilmaukset koskien tulevia poliittisia päätöksiä.

Yhteenveto Jytyn antaman lausunnon pääkohdista:

  • Työtaisteluoikeuden rajoituksille ei ole perusoikeusjärjestelmän eikä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten näkökulmasta hyväksyttäviä syitä. Tosiasiallinen syy esitetylle lainsäädännölle on ennakolta estää kansalaisten mielenilmaukset koskien tulevia poliittisia päätöksiä.
  • Työntekijälle kohdistettavaa 200 euron suuruista hyvitystä koskeva ehdotus on täysin puutteellisesti perusteltu työntekijän oikeusturvan näkökulmasta.
  • Poliittisen työtaisteluoikeuden ajallinen rajoittaminen on Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimusten vastaista.
  • Myötätuntotyötaistelujen rajoituksilla rajoitetaan tosiasiassa myös pääriidan työntekijäpuolen työtaisteluoikeutta.
  • Esitys tekee työoikeudellisten riitojen ratkaisuvaihtoehtojen kokonaisuudesta entistä sekavamman.
  • Hyvityssakkoa koskevat ehdotukset heikentävät ammattiliittojen toimintamahdollisuuksia.

Lue lausunto kokonaisuudessaan:

Ammattiliitto Jytyn lausunto työrauhalainsäädännöstä VN 19831/2023 (4.12.2023)

Lisätietoja:

Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi Jytyn edunvalvontajohta Jukka Maarianvaara, puh. 040 968 0538, jukka.maarianvaara@jytyliitto.fi

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue