Eveliina Reponen Jytyn järjestöjohtajaksi

Eveliina Reponen on nimitetty Ammattiliitto Jytyn järjestöjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 27.11.2023.

Filosofian maisteri Eveliina Reponen siirtyy Jytyyn Palvelualojen ammattiliitto PAMista, jossa hän on työskennellyt eri tehtävissä, viimeisemmäksi yhteiskuntasuhteiden vastaavana.

– Eveliina tuo Jytyyn vahvaa järjestökokemusta, monipuolista verkosto- ja viestintäosaamista sekä energistä tekemisen meininkiä. Hän tuntee hyvin työmarkkinakentän ja hallitsee poliittisen vaikuttamisen. Toivotan Eveliinan ilolla tervetulleeksi osaksi Jyty-tiimiämme, sanoo Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima.

Reponen johtaa Jytyn järjestöosastoa ja aluetoimintaa ja on liiton johtoryhmän jäsen. Hänellä on myös merkittävä rooli liiton yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössä.

– Jytyn jäsenet ovat etunenässä ottamassa vastaan työelämän yhä kiihtyvän muutoksen. Tässä murroksessa meidän on kuljettava mukana ja samalla tavoin: etujoukossa. Odotan innolla ja ilolla, että pääsen tekemään työtä tämän haasteen parissa, Reponen kertoo.

Jytyn pitkäaikainen järjestöjohtaja Ari Sauros jää eläkkeelle vuonna 2024.

Lisätietoja:

Järjestöjohtaja (27.11. alkaen) Eveliina Reponen, p. 043 8267960

Puheenjohtaja Jonna Voima, p. 050 591 2341

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Ajankohtaista

29.7.2025

Jyty: Hallituksen esittämät työsopimuslain muutokset heikentävät palkansaajien työsuhdeturvaa merkittävästi – kielteiset vaikutukset osuvat erityisesti nuoriin naisiin

Lue
1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue