Nenäpäivä-kampanja kerää varoja maailman lasten hyväksi

Sask mukana Nenäpäivässä


Nenäpäivä tulee taas! Vuoden hauskin kampanja on samaan aikaan vakavalla ja tärkeällä asialla maailman lasten hyväksi. SASK on yksi järjestöistä, jonka työhön lahjoitusvaroja käytetään.

Nenäpäivä on vuotuinen hyväntekeväisyyskampanja, joka kerää varoja maailman kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi. Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK on yksi yhdeksästä järjestöstä, jonka tekemään kehitysyhteistyöhön keräystuottoja käytetään.

SASKin Nenäpäivä-hankkeet liittyvät kotiapulaisten ja heidän lastensa aseman parantamiseen. Työtä tehdään Indonesiassa, Filippiineillä, Mosambikissa ja Kolumbiassa.

SASKin ajatus on se, että parhaiten lasten elämä turvataan sillä, että vanhemmille maksetaan elämiseen riittävää palkkaa. Silloin lasten ei tarvitse tehdä töitä. He pääsevät kouluun ja saavat olla lapsia.

Nenäpäivä-show Ylellä 10. marraskuuta

Nenäpäivä-kampanja alkaa maanantaina 23. lokakuuta. Itse Nenäpäivä-show näytetään Yle TV1:llä perjantaina 10. marraskuuta. Keräys jatkuu vuoden loppuun asti.

Tänä vuonna SASKin tukema työ on erityisen näkyvästi esillä Nenäpäivä-show’ssa, sillä kuvausryhmä vieraili elokuussa SASKin hankkeessa Indonesiassa kotiapulaisten ja heidän perheidensä parissa. Moni on aloittanut työnsä lapsena ja joutunut järkyttäviin oloihin.

SASKin taustalla on suomalainen ammattiyhdistysliike. STTK on SASKin jäsen.

Kaikki mukaan tekemään hyvää

Nenäpäivä-kampanjassa kaikki ovat tervetulleita mukaan tekemään hyvää. Vuodesta 2007 saakka järjestetty Nenäpäivä on onnistunut vaikuttamaan myönteisesti jo miljoonien lasten elämään suomalaisten lahjoitusten turvin. Mukaan voi lähteä lahjoittamalla itse tai vaikka järjestämällä jotain hauskaa porukalla ja ilmoittautumalla mukaan. Jos puikot pysyvät käsissä, valikoimassa on myös perinteinen neulontahaaste!

Keräysvaroilla autetaan lapsia 17 eri maassa Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.

Mukana ovat SASKin lisäksi UNICEF, Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Pelastakaa Lapset, Plan International Suomi, Fida International, Solidaarisuus ja Suomen Lähetysseura. Yle tukee Nenäpäivä-kampanjaa ohjelmatoiminnallaan.

Nenäpäivää vietetään, jotta jokaisella maailman lapsella olisi mahdollisuus hyvään ja turvattuun elämään.

Ajankohtaista

16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue