Anoppi ja sinä

Kirjoittaja:

Marja-Liisa Rajakangas

johtaja, viestintä ja HR

Profiili

Työeläkevakuuttaja Telan seminaarissa toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes avasi tilaisuuden kysymällä: Ottaisitko anopin teille asumaan?

Kysymys liittyi seminaarin myöhempään pohdintaan siitä, miltä hyvinvointivaltio Suomi näyttää parin, kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Pohdintaan siitä, kuka meitä hoitaa, mitä se maksaa, kuka sen maksaa ja niin edelleen. Kysymys sai toivottavasti monen ja ainakin omat aivoni rullaamaan.

Viaton sana ”anoppi” on vahvasti latautunut. Muinainen metafora ilkeästä anopista ja häijystä miniästä/vävystä on edelleen ainakin jossain määrin maailmassa vallalla. Tarinaa on vuosikymmenestä toiseen pidetty yllä myös kirjallisuudessa, elokuvissa ja viihteessä.

Olen kotoisin kodista, jossa asui kolme sukupolvea, joten en ole täysin tietämätön siitä, mitä anopin ja miniän väliset suhteet voivat toimia. Äitini – nyt 86 vuotta – tuli miniäksi isäni kotiin, missä asuivat ennestään isän vanhemmat. Varhaiset vuoteni asuin tässä kombossa ja etupäässä minulla on niistä hyvät ja mielenkiintoisetkin muistot.

Äiti on kertonut esimerkiksi siitä, miten appivanhemmat puuttuivat lasten kasvatukseen – erimielisyyttä oli sukupolvien välillä.

Kun olen äitini kanssa myöhemmin keskustellut siitä, millaisia nuo vuodet oikeasti olivat, kuva muuttuu. Äiti on kertonut esimerkiksi siitä, miten appivanhemmat puuttuivat lasten kasvatukseen – erimielisyyttä oli sukupolvien välillä. Hän on kertonut jouluaatoista, jolloin kahden huoneen ja keittiön talon valmiiseen pöytään juhlimaan tulivat kaikki isän sisarukset perheineen. Kesälomalla majoitettiin samojen perheiden lapsia mummolassa viikkokausia. Vanhusten sairastuessa välistä yötä myöten lähdettiin äkisti apua hakemaan. Elo ei siis aina sujunut kuin kuuluisassa Strömsössä.

Toisaalta äiti on kertonut anoppinsa olleen hyvin kannustava, ja ohjaus nuorelle miniälle elämän karikoissa oli ollut hienovaraista. Toimeen tultiin, ja yhteistä tekemistä ja harrastuksiakin oli. Työkeskeisessä maailmassa apu appivanhemmilta oli tervetullutta. Äitini on myös aina sanonut, että hän pitää vanhoista ihmisistä, mikä tässä nuoruutta ihannoivassa yhteiskunnassa on poikkeuksellista.

Vanhemmillani oli kohtuullinen yhteisymmärrys siitä, miten elämä kolmen sukupolven kodissa voi sujua mahdollisimman kitkattomasti. Selvää kuitenkin on, että kun isä oli kodin ulkopuolella töissä ja äiti kahden pienen lapsen kanssa muutaman vuoden kotona, päävastuu appivanhempien hoivasta ja huolehtimisesta ja koko perhekunnasta jäi äidilleni.

Nyt tullaankin Suvi-Annen esittämään – sinänsä täysin relevanttiin – kysymykseen. Kun Suomessa jo nyt sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sakkaavat, vanhukset ovat kotihoidossa muistisairaina ja yksinäisinä osin heitteillä ja laitospaikkoja ei riitä, yksi vaihtoehto on ottaa aikanaan perheen perustaneet vanhukset lapsen kotiin. Ajatusta vahvistaa se, että kestävyysvaje riivaa, uusia suomalaisia ei synny, maahanmuuttoa rajoitetaan ja hoitajapula on totta – meillä ei edes ole riittävästi hoitajia vanhuksiamme kaitsemaan.

Vauvasta vaariin meitä hoitavat yhteiskunnan eri aloilla palkkatyökseen enimmäkseen naiset.

Itselläni ei ole tässä keskustelussa omaa häntää kainalossa. Anoppini on kuollut monta vuotta sitten ja onnekseen hän pystyi olemaan omassa kodissaan loppuun asti. Toki voin pohtia, haluaisiko vävyni ottaa minut saman katon alle, jos tilanne eteen tulisi. Kun jokaisen anopin (ja appiukon) tarina on erilainen ja perhetilanteita on yhtä monta kuin on perhettä ja tilanteet vaihtelevat joka päivä, asia on ratkaistava siellä, missä se lopulta vain voidaan ratkaista: perheissä.

Itselläni on aiheeseen näkökulma, jota soisin ihan jokaisen miettivän. Hoito- ja hoivavastuu jakaantuu jo nyt täysin vääristyneesti. Vauvasta vaariin meitä hoitavat yhteiskunnan eri aloilla palkkatyökseen enimmäkseen naiset. Jos tähän palettiin lisätään kotiin ilmaiseksi hoidettava anoppi, appiukko, isä tai äiti, naiset joko jättäytyvät työelämästä heitä hoitamaan tai sitten heillä on työpäivän lisäksi ympärivuorokautinen vastuu iäkkäästä läheisestä kaikkine toimineen kannettavana – ja korvausta vailla.

Enkä väitä, etteivätkö miehetkin voi hoitaa äitiään ja anoppiaan, tietysti voivat. Henkilökohtaisessa kuplassani en sellaisia miehiä tunne.

Marja-Liisa Rajakangas
Kirjoittaja on STTK:n viestinnästä ja henkilöstöasioista vastaava johtaja.

Ajankohtaista

24.5.2024

Monimuotoisiin perheisiin kohdistuva syrjintä huomioitava lainsäädännössä 

Lue
23.5.2024

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen käytön monivuotinen suunnitelma

Lue
22.5.2024

Jytyn liittovaltuusto: Suomen on edistettävä pikaisesti palkka-avoimuusdirektiivin saattamista lainsäädäntöön – ”Palkkatasa-arvossa ei pidä tyytyä minimiin”

Lue
22.5.2024

Raskaus- ja perhevapaa ei oikeuta työnantajaa palkkasyrjintään 

Lue
21.5.2024

Tehyyn tulee paljon yhteydenottoja raskaus- ja perhevapaasyrjinnästä

Lue
21.5.2024

Yksinkertaistamisen sijaan EU:n uudet finanssipolitiikan säännöt monimutkaistuvat 

Lue
20.5.2024

SAK, STTK, SEL ja Pro: Leipomotyölain kumoaminen lisää alan terveysriskejä ja alentaa ansioita

Lue
20.5.2024

Hallituksen “tehokkaat” kitkemiskeinot lisäävät raskaus- ja perhevapaasyrjintää 

Lue