Jytyn eduskuntavaalitavoitteet julki – Kuntien ja hyvinvointialueiden rahoitus ja henkilöstöresurssit turvattava

Ammattiliitto Jyty korostaa eduskuntavaalitavoitteissaan laadukkaiden julkisten palvelujen merkitystä. Tulevalla hallituskaudella erityisen tärkeää on turvata kuntien ja hyvinvointialueiden rahoitus, riittävät henkilöstöresurssit ja työntekijöiden hyvinvointi.

Kuntien ja hyvinvointialueiden rahoituksen on oltava riittävää ja ennustettavaa. Valtion on varmistettava erityisesti hyvinvointialueille riittävät määrärahat sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamiseen. Rahoituksessa on huomioitava alueiden erilaiset tarpeet niin, että kansalaisten julkiset palvelut ovat yhdenvertaiset ja laadukkaat.

– Hyvinvointialueiden ja kuntien lyhytjänteiset rahoituspäätökset ja leikkaukset ovat huolestuttavia. Sote- ja kuntapalvelut ovat selvästi alibudjetoituja, rahoitus ei riitä turvaamaan esimerkiksi vanhustenhoidon ja varhaiskasvatuksen palveluja, Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima sanoo.

Rahoituksen lisäksi on huolehdittava henkilöstön hyvinvoinnista ja työssäjaksamisesta, joihin on vaikutettava henkilöstöresursseilla ja palkkauksella.

– Naisvaltaisen julkisen sektorin työn arvostusta on lisättävä, ja arvostuksen pitää näkyä nimenomaan palkkauksessa. Työehtosopimukset ja niiden palkkaratkaisut ovat keskeinen tekijä palkkatasa-arvon ja samapalkkaisuuden edistämisessä, Voima korostaa.

– Epätasa-arvoisen palkkauksen ja työhyvinvoinnin ongelmiin on puututtava heti, sillä ongelmat näkyvät lisääntyvänä työvoimapulana monilla ammattialoilla. Seuraavalla hallituskaudella on edistettävä myös palkka-avoimuuden lisäämistä ja raskaussyrjintäsuojan vahvistamista, Jytyn puheenjohtaja sanoo.

Tarkoituksenmukainen työnjako eri alojen ammattilaisten kesken auttaa tuottamaan laadukkaita palveluita.

– Kun tukipalveluihin, kuten sihteeri-, talous-, hallinto- ja ict-tehtäviin, varataan riittävät resurssit, voivat muut ammattilaiset keskittyä omaan työhönsä. On paitsi järkevää, myös tehokkaampaa, että henkilöstö saa tehdä sitä työtä, johon heidät on koulutettu, Voima toteaa.

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen nykyiseen sopimusjärjestelmään. Työehtosopimukset tuovat turvaa työntekijöille ja ennustettavuutta työnantajille sekä mahdollistavat työelämän kehittämisen yhdessä.

– On tärkeää, että toimivasta TES-järjestelmästä pidetään kiinni. Yleissitovat työehtosopimukset turvaavat työsuhteiden vähimmäisehdot ja ehkäisevät epäreilua kilpailua.

Suomessa on luovuttu keskitetyistä työmarkkinaratkaisuista, mutta tilalle ei ole saatu toimivaa uutta mallia. Työnantajapuolen ajama vientivetoinen malli ei vastaa esimerkiksi julkisen sektorin palkkaukselliseen jälkeenjääneisyyteen ja muihin alakohtaisiin tarpeisiin.

– Tarvitaan laajaa yhteistä keskustelua siitä, millainen työmarkkinamalli täyttäisi niin palkansaajien, työnantajien kuin kansantaloudenkin tarpeet. Tällä ns. Suomen mallilla on oltava työnantaja- ja palkansaajaliittojen hyväksyntä, Voima ehdottaa.  

Jytyllä on myös muita merkittäviä eduskuntavaalitavoitteita, kuten ilmastotoimien ottaminen osaksi työelämää ja oikeudenmukainen vihreä siirtymä. Lue Jytyn eduskuntavaalitavoitteet kokonaisuudessaan nettisivuilta.

Lisätietoja Jytyssä: Puheenjohtaja Jonna Voima, p. 050 591 2341

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Ajankohtaista

29.7.2025

Jyty: Hallituksen esittämät työsopimuslain muutokset heikentävät palkansaajien työsuhdeturvaa merkittävästi – kielteiset vaikutukset osuvat erityisesti nuoriin naisiin

Lue
1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue