Laadukas lähihoitajakoulutus – mitä se on? 

Kirjoittaja:

Sari Ojajärvi

asiantuntija, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry

Millainen se on? Mitä on koulutuksen laatu? – Se on riittävästi lähiopetusta, jossa keskitytään osaamisen hankkimiseen perustiedoissa ja -taidoissa. Kunnollisen kivijalan päälle on hyvä rakentaa ja kehittyä ammatillisesti muun muassa työelämässä saatujen kokemusten avulla. 

Koulutus on laadukasta silloin, kun työpaikkaohjaajalla on tarpeeksi aikaa ja mahdollisuuksia ohjata opiskelijaa työelämässä oppimisessa. Kiireettömät keskustelut asiakastilanteiden ulkopuolella auttavat opiskelijaa prosessoimaan oppimaansa. Kiireettömiä keskusteluja tarvitaan myös oppilaitoksissa, joissa opiskelijoilla tulee olla mahdollisuus jakaa yhteistä tietoa ja reflektoida omaa osaamistaan.  

Lähihoitajan työssä vuorovaikutus on niin tärkeässä roolissa, että myös koulutuksen aikana tarvitaan vuorovaikutustilanteita läsnä ollen. Kaikki oppiminen ei voi tapahtua verkossa, jossa vuorovaikutus on erilaista kuin kasvokkain. Lähihoitajan työssä tarvitaan myös monia kädentaitoja, joita on hyvä harjoitella ennen ensimmäisiä asiakaskohtaamisia. 

Lähihoitajan työssä vuorovaikutus on niin tärkeässä roolissa, että myös koulutuksen aikana tarvitaan vuorovaikutustilanteita läsnä ollen.

Lähihoitajan työssään kohtaamat asiakkaat ovat usein hyvin haavoittuvassa asemassa ikänsä tai toimintakykynsä vuoksi. Siksi on äärettömän tärkeää, että asiakkaat ja heidän läheisensä voivat olla turvallisella ja luottavaisella mielellä. 

Osa laadukasta koulutusta ovat alalle soveltuvat, motivoituneet opiskelijat, jotka selviytyvät vaativista opinnoista sekä teoriassa että käytännössä ja suorittavat opintonsa loppuun. Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla on valtava henkilöstöpula, mutta tilanne ei ratkea kouluttamalla henkilöitä, jotka eivät ole alalle soveltuvia ja kykeneviä olemaan vastuussa toisesta ihmisestä. 

Laadukkaan koulutuksen aikana vastuu on oikeasuhtaista ja lisääntyy opiskelijan osaamisen kehittymisen myötä. Oppisopimusopiskelijoilla haaste on tasapainottelu työntekijän ja opiskelijan roolin välillä. Oppisopimusopiskelija on kuitenkin ensisijaisesti opiskelija, jolla on oikeus ohjaukseen työpaikalla. Oppisopimuskoulutus ei toteudu tavoitteiden mukaisesti ja laadukkaasti, jos sopimusopiskelija työskentelee yksin ilman riittävää osaamista ja ohjausta. Tällaisessa tilanteessa nousee esiin sekä työnantajan että koulutuksen järjestäjän vastuu. 

Sari Ojajärvi 
Kirjoittaja työskentelee asiantuntijana Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry:ssä 

Ajankohtaista

29.7.2025

Jyty: Hallituksen esittämät työsopimuslain muutokset heikentävät palkansaajien työsuhdeturvaa merkittävästi – kielteiset vaikutukset osuvat erityisesti nuoriin naisiin

Lue
1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue