Tehy ja SuPer: Ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu kunta-alalla – muutos reunaehtoihin kesän ajaksi

Tehyn ja SuPerin julistama ylityö- ja vuoronvaihtokielto kunta-alalle jatkuu. Hoitajajärjestöjen hallitukset tekivät kuitenkin tänään työtaistelutoimeen muutoksen 1.6.– 31.8.2022 väliselle ajalle. Tehyläiset ja superilaiset voivat kesällä halutessaan tehdä ylityötä ja vaihtaa vuoroa, mutta työnantaja ei voi niihin määrätä.

Hoitajajärjestöt korostavat, että työtaistelutoimilla tavoitellaan aina mahdollisimman hyvää painostusvoimaa parhaan mahdollisen neuvottelutuloksen saamiseksi omille jäsenille. Samalla toteutustavan tulisi olla sellainen, että jäsenille aiheutuisi toimista mahdollisimman vähän haittaa tai menetyksiä.

– Me keskitymme hoitajien asiaan. Kun tilanne näyttää pitkittyvän, haluamme tällä linjauksella helpottaa muutenkin matalapalkkaisten jäsentemme toimeentuloa kesäkuukausina, toteaa SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.

Sopimuksettoman tilan jatkuminen ehkä pidempäänkin koko kunta-alalla vahvistui eilen, kun Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja kahden muun pääsopijajärjestön JUKOn ja JAU:n tunnustelut sovittelulautakunnan sovintoehdotuksen pohjalta kariutuivat.

– On mielenkiintoista, että tunnustelu ei johtanut tulokseen, koska muut kunta-alan sopijaosapuolet olivat jo osaltaan hyväksyneet sovittelulautakunnan ehdotuksen. Pakka tuntuu siellä olevan kiistatta hieman sekaisin. Selkeää on sen sijaan se, että pulaan hoitohenkilöstöstä on pakko löytää lääkkeet, pohtii Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Rytkönen ja Paavola muistuttavat Tehyn ja SuPerin taistelevan edelleen vakavan yhteiskunnallisen ongelman eli hoitajapulan ratkaisun puolesta, eivät koko kunta-alan.

Lisätietoja:

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, yhteys erityisavustajan kautta p. 0400 540 005

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, p. 050 527 5085

Tehyn toiminnanjohtaja Else-Mai Kirvesniemi, p. 050 346 0847 

SuPerin edunvalvontajohtaja Anne Sainila-Vaarno, p. 050 310 1492

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue