STTK:n kultainen ansiomerkki Håkan Nystrandille, Maija Pihlajamäelle ja Leif Wikströmille

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

STTK:n kultainen ansiomerkki voidaan myöntää tehtävänsä jättäneelle, keskusjärjestön toimintaa edistäneelle ansioituneelle henkilölle. Tänään STTK:n edustajistossa kultaisen ansiomerkin sai kolme järjestöperheen vaikuttajaa.

Metsätalousinsinööri, metsäneuvos Håkan Nystrand toimi jäsenliitto METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:n puheenjohtajana vuosina 2000 – 2018. Saman ajan hän oli keskusjärjestö STTK:n hallituksen jäsen. Liittonsa eri luottamustehtävissä hänelle kertyi vuosia yhteensä yli 25. Kansanvälisissä luottamustehtävissä hän on toiminut muun muassa Euroopan Metsäasiantuntijoiden puheenjohtajana.

Hallintotieteiden maisteri Maija Pihlajamäki toimi jäsenliitto Jytyn puheenjohtajana vuosina 2010 – 2020. Saman ajan hän oli myös STTK:n hallituksen ja työvaliokunnan jäsen sekä yksi liiton varapuheenjohtajista. Vuodesta 2021 Maija Pihlajamäki on työskennellyt Ylitornion kunnanjohtajana.

Teknikko, konemestari ja moottoriylikonemestari Leif Wikström työskenteli Suomen Konepäällystöliitto ry:n toiminnanjohtajana vuosina 2004 – 2016, liiton hallituksessa vuosina 1983 – 2008 ja STTK:n hallituksessa vuosina 1992 – 2016.

Merkit jakoi STTK:n edustajiston kokouksen yhteydessä puheenjohtaja Antti Palola.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Ajankohtaista

16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue