Tehyn hallitus sai valtuustolta valtuudet valmistella joukkoirtisanoutuminen

Tehyn ylin päättävä elin valtuusto päätti tänään kokouksessaan antaa Tehyn hallitukselle valtuudet valmistella joukkoirtisanoutumisen työtaistelutoimena. Valtuusto myös käsitteli neuvottelutilannetta ja sai selvityksen sovittelulautakunnan työskentelystä viime viikkoina.

Sovittelulautakunnan työ on Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkösen mukaan pääsiäisen jälkeen tiivistynyt. Taustalla on myös neuvoteltu niin sanotuista tekstikysymyksistä osapuolten kesken.

– On myönteistä, että nyt sovun löytämiseksi todella työskennellään. Hoitajapulaan on pakko saada ratkaisu, koska julkinen terveydenhuolto ja vanhuspalvelut ovat kaatumassa. Pelkästään viime viikonlopun uutiset kertovat, että hoitajapulan takia toimintoja supistetaan, osastoja suljetaan ja toimenpiteitä perutaan koko ajan. Kesän lähestyessä myös useat isot sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiot ovat kertoneet, että sijaisia ei saada mistään. Ja hoitovelka vain kasvaa, hän toteaa.

Rytkösen mukaan sovittelulautakunnan on ymmärrettävä, että he eivät ratko nyt vain työmarkkinakiistaa vaan maamme sote-palveluiden tulevaisuutta.

– Toivon todella, että myös poliittiset päättäjät ottavat vihdoin vakavasti meidän hoitajajärjestöjen syvän yhteisen huolen koko sote-sektorin tulevaisuudesta ja kuulevat meitä. Lopullinen vastuu on heillä, sanoo Rytkönen.

Tehyn valtuusto kutsutaan koolle todennäköisimmin seuraavan kerran, kun sovittelulautakunta on antanut sovintoehdotuksensa.

-Samassa yhteydessä valtuusto saa selvityksen joukkoirtisanoutumisen toteutuksesta ja tekee tarvittavat päätökset, mikäli sovintoesitys ei sisällä uskottavaa ratkaisua hoitajapulaan, sanoo Rytkönen.

Lisätietoja:

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, yhteys erityisavustajan kautta p. 0400 540 005
Tehyn toiminnanjohtaja Else-Mai Kirvesniemi, p. 050 346 0847

Ajankohtaista

20.8.2025

Koulutuskorvauksen lakkauttaminen

Lue
20.8.2025

Millariikka Rytkönen ehdolla Plan Internationalin tyttöpalkinnon voittajaksi

Lue
18.8.2025

Apteekkitalouden uudistus ja lääkesäästöjen toimeenpano

Lue
18.8.2025

Vuoden 2026 tuloveroasteikko ja tuloverolain muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue
18.8.2025

Tehy: Koulutuskorvauksen lakkauttaminen iskisi sote-alalle – kouluttautuminen vähenisi ja alan ongelmat lisääntyisivät

Lue
14.8.2025

Työneuvoston lakkauttaminen ei tuo säästöjä

Lue
14.8.2025

Yrittäjän eläkelain muuttaminen ja tapaturman ja palvelussairauden korvaaminen, HE eduskunnalle

Lue
13.8.2025

Tehy lahjoittaa 10 000 euroa Plan Internationalille – apua Gazan lapsille ja perheille

Lue