STTK:n teesit oikeudenmukaiseen palkitsemiseen

palkitseminen

Ylimmän johdon palkitseminen

  • Johdon palkitsemisella pyritään vaikuttamaan siihen, että johtajat toimivat yhtiön ja osakkeenomistajien etujen mukaisesti, erityisesti pitkällä aikavälillä.
  • Palkitsemisjärjestelmissä on oltava riittävästi pitkän aikavälin menestykseen kannustavia ja sitouttavia elementtejä lyhyen aikavälin voiton tavoitteluun kannustamiseen sijaan. Niihin on sisällytettävä myös muita kuin taloudellisia mittareita kuten esimerkiksi henkilöstön hyvinvointiin tai ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyviä elementtejä.
  • Johdon palkitsemisen on oltava vahvasti kytketty ja oikeudenmukaisessa suhteessa työn tuloksiin.

Koko henkilöstön palkitseminen

  • Palkitseminen kuuluu koko henkilöstölle, ei vain ylimmälle johdolle. Kaikkien tuloksentekijöiden on saatava oma reilu osansa. Lähes puolet toimihenkilöistä on yhä kannustavien palkkausjärjestelmien ulkopuolella, mikä hankaloittaa oikeudenmukaisen palkkauksen ja toimivan palkitsemisen toteutumista. Esimerkiksi henkilöstörahastot ovat hyvä tapa palkita koko henkilöstöä.
  • Palkansaajilla on oltava tietoa omasta palkkausta- ja palkitsemisjärjestelmään: kuinka suuria palkkiot tai palkankorotukset tulevat olemaan, millä perusteella palkkioita jaetaan, mistä palkkaa tai palkkioita koskevaa tietoa saa ja miten päätökset tehdään.
  • Työnantajien on otettava henkilöstö entistä enemmän mukaan palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmien kehittämiseen. Se edellyttää yhteisiä pelisääntöjä ja tasapainoa palkansaajien ja työnantajien näkemysten välille työpaikoilla. Työntekijöiden osallistuminen palkitsemisjärjestelmien laatimiseen johtaa järjestelmän parempaan kannustavuuteen.
  • Oikeudenmukaisemman palkkauksen edistämiseksi luottamushenkilöillä tulisi olla oikeus saada edustamiensa työntekijöiden palkkatiedot ja –perusteet. Kuitenkin jokaisella työntekijällä on edelleen oltava oikeus kieltää omien palkkatietojensa julkistaminen.
  • Palkitsemisen toimivuutta pitää seurata, epäkohtiin tulee puuttua ja palkitsemisen käyttöä tulee tukea.

Ajankohtaista

21.8.2025

Hätä Gazassa syvenee ja Suomen on aika toimia

Lue
21.8.2025

Miltä näyttää maahanmuuttajanaisten työllistyminen?

Lue
21.8.2025

Perintö- ja lahjaverolain ja eräiden muiden lakien muuttaminen

Lue
20.8.2025

Koulutuskorvauksen lakkauttaminen

Lue
20.8.2025

Millariikka Rytkönen ehdolla Plan Internationalin tyttöpalkinnon voittajaksi

Lue
18.8.2025

Apteekkitalouden uudistus ja lääkesäästöjen toimeenpano

Lue
18.8.2025

Vuoden 2026 tuloveroasteikko ja tuloverolain muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue
18.8.2025

Tehy: Koulutuskorvauksen lakkauttaminen iskisi sote-alalle – kouluttautuminen vähenisi ja alan ongelmat lisääntyisivät

Lue