Jokaisen on kannettava vastuuta toisista koronaviruksen voittamiseksi

Koronavirus työelämässä

Koronavirus ja hallituksen rajoitustoimet ovat kohdistuneet ankaralla tavalla muun muassa matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan yrittäjiin ja työntekijöihin. Lukuisten yritysten ja työntekijöiden talous on romahtanut. 

Nyt kun yhteiskunta on avautumassa, riittämätön rokotekattavuus uhkaa jatkaa koronakriisistä kärsineiden alojen yrittäjien ja työntekijöiden kärsimyksiä pitkälle tulevaisuuteen.

Suomessa on riittävästi rokotteita, jotta kansalaiset voidaan rokottaa kattavasti. Osa kansalaisista ei kuitenkaan ole ottanut rokotetta, vaikka heillä ei ole ollut terveydellistä estettä. Tämän seurauksena koronatartunnat ovat kääntyneet kasvuun. Se on johtanut sairaan- ja tehohoidon kuormittumiseen ja vaarantaa koko terveydenhuollon kantokyvyn. Koronapotilaiden määrän kasvun takia muiden sairauksien hoitoa on jouduttu lykkäämään. Hallitus on pitänyt ennallaan ja kiristänyt ravintolatoiminnan rajoituksia. Myös kireät matkustusrajoitukset jatkuvat vuoden loppuun. Vaarana on, että rajoitukset kiristyvät entisestään ja yleisötilaisuuksien ja kokoontumisten rajoituksia otetaan uudelleen käyttöön alueellisesti.

Ravintolat ovat voineet vapautua rajoituksista koronapassin avulla. Suurin osa kansalaisista on ottanut koronapassin ja sen myötä laajentuvan palvelutarjonnan tyytyväisenä vastaan. Osa kansalaisista on kuitenkin käyttäytynyt täysin sopimattomalla tavalla ravintolayrittäjiä ja -työntekijöitä kohtaan. Heihin on kohdistunut aggressiivista käytöstä, heitä on uhkailtu ja liiketoimintaa on uhattu häiritä. 

Me allekirjoittaneet työmarkkinaosapuolet

  • vetoamme kaikkiin kansalaisiin, että he ottaisivat koronarokotteen mahdollisimman pian. Kysymys ei ole vain henkilökohtaisesta asiasta, vaan myös toisten kansalaisten suojelemisesta ja heidän oikeudestaan sairaanhoitoon sekä mahdollisuudesta toimeentulon hankkimiseen itselleen ja perheilleen.
  • paheksumme ravintolayrittäjiin ja työntekijöihin kohdistuvaa aggressiivista käytöstä, uhkailua ja liiketoiminnan häiritsemistä.
  • toivomme, että me yhdessä vastuumme kantaen rokotukset ottamalla voitamme koronaviruksen ja pääsemme siirtymään koronaviruksen jälkeiseen aikaan.


Lisätietoja:

EK: Jyri Häkämiehen haastattelupyynnöt Nora Elersin kautta, p. 050 574 6977
SAK: Jarkko Elorannan haastattelupyynnöt Marjo Pihlajaniemen kautta, p. 0400 969 633
STTK: Antti Palola, p. 040 509 6030
Akava: Sture Fjäder p. 0400 609 717

Ajankohtaista

21.8.2025

Perintö- ja lahjaverolain ja eräiden muiden lakien muuttaminen

Lue
20.8.2025

Koulutuskorvauksen lakkauttaminen

Lue
20.8.2025

Millariikka Rytkönen ehdolla Plan Internationalin tyttöpalkinnon voittajaksi

Lue
18.8.2025

Apteekkitalouden uudistus ja lääkesäästöjen toimeenpano

Lue
18.8.2025

Vuoden 2026 tuloveroasteikko ja tuloverolain muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue
18.8.2025

Tehy: Koulutuskorvauksen lakkauttaminen iskisi sote-alalle – kouluttautuminen vähenisi ja alan ongelmat lisääntyisivät

Lue
14.8.2025

Työneuvoston lakkauttaminen ei tuo säästöjä

Lue
14.8.2025

Yrittäjän eläkelain muuttaminen ja tapaturman ja palvelussairauden korvaaminen, HE eduskunnalle

Lue