Ammattiliitto Pro: Handelsbankenin tuettava murrostilanteessa henkilöstöään

Handelsbanken ilmoitti tänään 19. lokakuuta illalla vetäytyvänsä sekä Suomesta että Tanskasta ja käynnistävänsä Suomen liiketoimintojen myynnin. Ammattiliitto Pron finanssisektorin johtaja Antti Hakala vaatii pankkia kantamaan erityistä huolta henkilöstöstään.

– Handelsbanken työllistää Suomessa noin 600 työntekijää. Joukossa on monta pitkän pankkiuran tehnyttä ja Handelsbankeniin vahvasti sitoutunutta ammattilaista kuin myös uran alussa olevia toimihenkilöitä. Pankin tulee murrostilanteessa pitää erityistä huolta henkilöstöstään, muuten riskinä on myös liiketoimintojen myynnin epäonnistuminen, Hakala toteaa.

– Pankin ja asiakkaan suhde on yhä erityinen ja perustuu pankkitoimihenkilöiden vahvaan sitoutumiseen asiakkaisiinsa. Handelsbankenissa tämä suhde on ollut vieläpä poikkeuksellisen vahva, laajaan konttoriverkostoon ja henkilökohtaiseen palveluun perustuva.

Handelsbankenen pääluottamushenkilö Kati Ahl kertoo olevansa hyvin pettynyt pankin ratkaisusta.

– Työnantaja on panostanut viime vuosina sekä pankin strategian uudistamiseen että toiminnallisiin uudistuksiin, joten tulevaisuudenuskomme oli vahva. Olen järkyttynyt, mutta teen yhdessä muiden luottamushenkilöiden kanssa parhaani auttaakseni henkilöstöä jaksamaan, Ahl toteaa.

Handelsbanken on toiminut Suomessa vuodesta 1985 lähtien.

Lisätietoja: Antti Hakala, johtaja, finanssisektori & ICT- ja viestintäsektori, +358 40 533 7413, antti.hakala@proliitto.fi

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista

Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esimiehet alaan katsomatta.

Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.

Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.

Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen. 

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue