Työmarkkinakeskusjärjestöt kannustavat koronarokotteen ottamiseen

Koronavirus työelämässä

Turvallisen työskentelyn varmistamiseksi työpaikoilla on hyvä keskustella aktiivisesti koronasta työntekijöiden ja työnantajien kesken. Koronarokotukset takaavat, että pääsemme nopeammin avaamaan yhteiskuntaa ja turvaamme näin työpaikat.

Mahdollisimman laaja rokotuskattavuus mahdollistaa sen, että työpaikoilla on turvallista työskennellä.

Koronarokotteen ottamalla suojaamme itsemme lisäksi läheisiä, työkavereita ja asiakkaita.

Työnantajalla on työturvallisuuslakiin perustuva velvollisuus tarpeellisilla toimenpiteillä huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Työnantajan pitää myös arvioida koronatartuntojen riskiä työpaikalla ja pitää riskinarvointi ajan tasalla. Työterveyshuollon asiantuntemusta on hyvä käyttää apuna arvioitaessa rokotusten mahdollistamia muutoksia.

Koronarokotuksen antama suoja vakavaan tautimuotoon sairastumiselta on erinomainen. Koska rokotus ei välttämättä estä viruksen levittämistä tai sairastumista, tulee työpaikolla edelleen huolehtia maskien käyttämisestä, turvaväleistä ja hyvästä hygieniasta. Edelleen tulee myös muistaa ohjeistaa oireilevia työntekijöitä hakeutumaan testiin nopeasti ja matalalla kynnyksellä.

Rokotustilanne on parantunut hyvää tahtia, uusia rokote-eriä on tulossa ja rokotustahtia voidaan nopeuttaa. Työterveyshuolto on koronarokottamisessa hyvä kumppani.

Työmarkkinakeskusjärjestöt kannustavat kaikkia koronarokotteen ottamiseen kattavan ja täyden suojan saamiseksi koko väestölle.

Lisätietoja:

Asiantuntija Suvi Lahti-Leeve, EK, puh. 044 750 7746
Neuvottelupäällikkö Anna Kukka, KT puh. 050 347 9342
Neuvottelupäällikkö Ulla Westermarck, KiT, puh. 050 595 8984
Hallitusneuvos Risto Lerssi, Valtion työmarkkinalaitos, puh. 02955 30022
Työmarkkinajohtaja Katarina Murto, Akava, puh. 050 568 9188
Asiantuntijalääkäri, Riitta Työläjärvi, SAK puh. 040 8272988
Sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Ida Nummelin, STTK, puh. 050 5471927

Työterveyslaitos on laatinut useita ohjeita riskinarviointiin:

Tyosuojelu.fi -sivustolla on myös ohjeita riskien arviointiin:

Ajankohtaista

16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue