Ammattiliitto Pro: Budjettiriihessä on peruttava tutkimusrahoituksen leikkaukset

Hallituksen puoliväliriihessä tehty päätös leikata 35 miljoonaa julkisesta tutkimusrahoituksesta on hyvin lyhytnäköinen ratkaisu. Pro vaatii, että päätös on peruttava syksyn budjettiriihessä. Suomen kilpailukyky ja sen myötä hyvinvointi rakentuvat osaamiselle, tutkimuksella ja innovaatioille.

– Hallituksen linjaus on räikeässä ristiriidassa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotiekartan, hallitusohjelman ja uuden koulutuspoliittisen selonteon kanssa, kun tavoitteena on nostaa TKI-panostukset neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Julkinen tutkimusrahoitus kannustaa myös yksityisen sektorin investoimaan osaamiseen ja TKI-toimintaan, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo. 

Tieteellisessä tutkimuksessa leikkaus vaikuttaisi ennen pitkää kaikilla koulutustasoilla varhaiskasvatuksesta jatkuvaan oppimiseen. Pelkona on myös yksityisen sektorin panostuksen väheneminen tutkimustoiminnan rahoituksessa. 

Määrärahaleikkauksen nopeimmat vaikutukset ovat konkreettisia. 

Yliopistojen rahoitusmalli edellyttää niiltä vahvoja tieteellisiä tutkimusnäyttöjä. Enemmistö tutkijoista työskentelee määräaikaisissa tehtävissä, joten heidän työllisyystilanteensa heikkenee nopeasti. 

– Huoli siitä, miten esitetty vähennys vaikuttaa jo nyt kovassa työpaineessa oleviin yliopiston työntekijöihin, niin tutkijoihin ja opettajiin kuin asiantuntija- ja tukipalveluihin, on suuri. Joka tapauksessa vähennys vaikuttaisi jokaisen yliopiston budjettiin.

Lisätietoja: Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen, p. 050 576 0389

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esimiehet alaan katsomatta.
Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.
Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen.

Ajankohtaista

16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue