Pron Malinen: pitkän työuran aikana hankittu osaaminen hyödyttää koko Suomen kansantaloutta

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen pitää toimia yli 55-vuotiaiden työllisyyden parantamiseksi oikeansuuntaisina.

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen pitää Sanna Marinin hallituksen esityksiä yli 55-vuotiaiden työllisyyden parantamiseksi oikeansuuntaisina, mutta eläkeputken poiston siirtymäaikaa liian lyhyenä. Nyt ehtoja kiristetään vuodesta 2023 alkaen niin, että putki poistuu kokonaan vuonna 2025.

– Talouden elpyminen koronakriisistä on vielä hyvin epävarmaa. Siirtymäaika olisi voinut olla pidempi ja alkaa vasta vuonna 2025, jolloin koronapandemian talousvaikutuksista olisi ehditty palautua paremmin, Malinen sanoo.

Pitkän kokemuksen omaavien ammattilaisten ikäsyrjinnän lopettaminen on tärkeä tavoite. Malinen kiittää kattavaa muutosturvapakettia.

– Toivottavasti se herättelee työnantajia arvostamaan kokemusta ja pitämään myös yli 55-vuotiaat töissä, Malinen sanoo.

Malisen mukaan pitkällä työuralla syntynyt osaaminen täytyy huomioida, sillä se on perusta uuden oppimiselle ja kokeneiden työntekijöiden uudelleentyöllistymiselle. Uran aikana syntynyt osaaminen hyödyttää koko kansantaloutta.

Toimien yhteisvaikutuksena työllisyyden arvioidaan kasvavan noin 10 300 henkilöllä.

Malinen korostaa, että hallituksen päätökseen tulee liittää kattava vaikutusarvio ja työllisyyden kehityksen seurannan ajankohdat. Myös yli 55-vuotiaiden taloudellista tilannetta ja eläkkeiden tasoa pitää seurata, ettei hyvää työtä tuhota konkareiden pitkäaikaistyöttömyydellä.

Lisätiedot: Jorma Malinen, puheenjohtaja, puh. 050 576 0389

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esimiehet alaan katsomatta.
Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.
Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen.

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue