Pelastusalan työhyvinvointi edellyttää työaikalain palauttamista ennalleen

Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALin liittokokouksen julkilausuma 26.11.2020

Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry:n liittokokous edellyttää, että lainsäätäjä korjaa työlainsäädäntöä siten, että valtakunnalliset työmarkkinaosapuolet voivat jatkossakin sopia virka- ja työehtosopimusmääräyksin poikkeuksellisesta säännöllisestä työajasta.

Pelastustoimen operatiivisessa työssä käytetyin työaika on 80-luvulta lähtien ollut vuorokausirytmiin perustuva työaikamalli (24/42). Vuorokausirytmissä tehdään 24 tunnin työvuoroja keskimääräisen viikkotyöajan ollessa 42 tuntia enintään vuoden tasoittumisjaksolla. Kyseinen työaikamalli on mahdollista vain työssä, jota tehdään vain aika ajoin sen vuorokautisen työajan kuluessa, jona työntekijän on oltava valmiina työhön. Pelastustoimen operatiivinen työ on tällaista työtä.

Vanha työaikalaki mahdollisti työmarkkinaosapuolten sopimisen niin sanotusta 24/42 työajasta. Vuoden alusta voimaantullut työaikalaki ei tätä enää mahdollista. Nykyisen työaikalain 34 pykälän 5. momentin sanamuodon mukaan osapuolet voivat sopia vuorokautisen työajan pituudesta, mutta eivät viikoittaisesta työajasta.

SPALin liittokokous katsoo, että nykyisen työaikalain kirjauksesta on tältä osin lainsäätäjällä tapahtunut sisältövirhe. Esimerkiksi lain perusteluosiossa ei ole sanallakaan perusteltu sitä, miksi kyseinen muutos olisi tehty ja mitä vaikutuksia muutoksella olisi. Aina kun lakiin tehdään muutoksia, muutokset tulee avata lain perusteluosiossa.
Nyt lakitekstin perusteluissa on todettu, että lakia ei ole tarkoitus muuttaa tältä osin. Perusteluiden sanamuodon mukaan valtakunnalliset työmarkkinaosapuolet voisivat edelleen sopia poikkeuksellisesta säännöllisestä työajasta sekä vuorokautisen että viikoittaisen työajan osalta. Lakitekstin ja lain perustelujen välillä on tässä selkeä ristiriita.

Vuonna 2018 kunta-alalla sovittiin palo- ja pelastusalan työaikavaihtoehdoksi 24/42 -työaikamalli Teknisen sopimuksen liitteessä 8. Liite sovittiin Kuntatyönantaja KT:n sekä kunnallisten pääsopijajärjestöjen välisissä neuvotteluissa. Sovittu työaikamalli otettiin käyttöön useissa pelastuslaitoksissa ja se sai kiitosta. Liitteen 8 jatkolle oli olemassa ilmiselvä tilaus. Valitettavasti uuden työaikalain kirjaukset eivät enää mahdollista liitteen 8 mukaisesta työajasta sopimista.

SPAL on ollut aktiivisesti yhteydessä lainsäätäjään asiantilan palauttamiseksi 2019 voimassa ollutta lakia vastaavaksi. Lainsäätäjää on asiassa edustanut työ- ja elinkeinoministeriö (TEM). TEM:n suhtautuminen asiaan on ollut ymmärtävää ja positiivista. Asiasta on neuvoteltu useasti myös kunta-alan Teknisten sopimuksen työryhmässä.

Syksyllä TS-työryhmästä Sote (SPAL), Juko ja KT toimittivat TEM:iin yhteisen kannanoton työaikalain muuttamisen puolesta. KT, SPAL ja Juko siis toivoivat, että myös jatkossa osapuolilla olisi mahdollisuus neuvotella itseään koskevista ja itselleen sopivista työaikavaihtoehdoista.

Valitettavasti Julkisten alojen unioni JAU ja erityisesti JHL eivät ole yhteiseen kannanottoon yhtyneet. JHL ilmeisesti katsoo, että perinteinen 24/42 vuorokausirytmi on pelastustoimessa tullut tiensä päähän. SPAL on asiasta vahvasti eri mieltä ja toteaa, että myös jatkossa työmarkkinaosapuolten tulee voida sopia itselleen parhaista työaikamalleista.

Lisätietoja:
Järjestön johtaja Kim Nikula, Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry, puh. 040 716 1805, kim.nikula@spal.fi

Ajankohtaista

18.6.2025

Hallitus on lisännyt suomalaisten eriarvoisuutta ja heikentänyt arjen turvallisuutta

Lue
17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue