STTK:n hallitus: Julkinen keskustelu työllisyyden vahvistamiseksi pyörii liiaksi lisäpäivien ympärillä

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili
osaaminen

Hallitus on antanut työmarkkinaosapuolille toimeksiannon tehdä yhdessä tasapainoinen esitys toimista yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen nostamiseksi. Toimenpiteisiin on sisällytettävä myös esityksiä ikääntyvien työssä jaksamisen ja työkyvyn edistämiseksi sekä osaamisen varmistamiseksi. Takaraja on tämän kuun lopussa. Hallitus on todennut, että jos järjestöt eivät saa esitystä aikaan, se linjaa itse tarvittavat toimet loppuvuoden aikana.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola arvioi tänään järjestön hallituksen kokouksessa, että neuvottelut ovat edenneet verkkaisesti. Eniten huomioita julkisuudessa on etukäteen saanut työttömien lisäpäivien eli niin sanotun eläkeputken poisto.
– Toimeksiannossa todetaan selvästi, että työmarkkinajärjestöjen esityksen on oltava tasapainoinen kokonaisuus. STTK ei hyväksy sitä, että ainoastaan lisäpäivät poistettaisiin ja sen myötä ikääntyvät työttömät jätettäisiin onnensa nojaan. Se ei vastaa käsitystämme tasapainoisesta lopputulemasta, Palola painottaa.

Koronan oloissa jo ennestään haastavan työllisyystavoitteen saavuttaminen on muuttunut vaikeammaksi. Työllisyyttä onkin nyt katsottava pidemmällä aikavälillä ja työntekijöiden muutosturvaa, työssä pysymistä ja työkyvyn ylläpitoa vahvistettava.
– Tästäkään syystä pyöriminen vain eläkeputken ympärillä ei edistä työllisyyden parantamista pidemmällä aikajänteellä vaan tarvitaan monia erilaisia toimia. Eläkeputken poistaminen ei esimerkiksi millään tavoin automaattisesti auta ikääntyneitä työnhakijoita saamaan uutta työtä. Kun se heikentäisi myös tuntuvasti heidän toimeentuloaan, tarvitaan laaja keinovalikoima pitääksemme ikääntyvät kiinni työelämässä aina eläkeikään asti.

STTK:n omissa esityksissä työssä jatkamista ja nykyistä pidempiä työuria edistettäisiin muun muassa monipuolisilla työaikajärjestelyillä, joissa esimerkiksi ikääntyvien oikeutta osa-aikatyöhön vahvistetaan. Työelämän muutoksen vauhdissa elinikäinen oppiminen, osaamisen varmistaminen ja työhyvinvointitoimet korostuvat.

Vaikeista asioista huolimatta STTK:n hallitus kuitenkin toivoo, että neuvottelupöydässä jälleen kerran osoitettaisiin, että työmarkkinoiden kehittäminen onnistuu parhaiten järjestöjen yhteistyöllä, ei sanelulla ja pyrkimyksillä saada kaikki tai ei mitään.
– Vielä on aikaa saada aikaan tasapainoinen lopputulos maan hallituksen työstettäväksi, Palola sanoo.

Ajankohtaista

12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue
9.6.2025

Tehy tuo esiin suomalaista hoitotyötä ja edunvalvontaa maailman suurimmassa hoitotyön kongressissa Helsingissä

Lue