Pro Kotidatasta: ”Kun asioita tarkastelee vain työnantajan vinkkelistä, jää ihmisten hätä näkemättä”

Pro haluaa pitää ICT-alan työehtosopimuksen teleoperaattoreiden ICT-alan tehtävissä.

Ammattiliitto Pron tavoite on tukea Kotidatan it-asiakastuen asiantuntijoiden oikeudenmukaista ja alalla käytössä olevaa palkkausta. Kaupan liitto yrittää lakaista maton alle Kotidatan henkilöstön kohtelun perättömillä väitteillä tiedotteessaan 21.9.2020.

– Kaupan liitto tässä tekee järjestöpolitiikka haalimalla jäsenekseen yrityksiä, jonka henkilökunta tekee muuta kuin myyntityötä. Samalla Kaupan liitto saksii aukkoja alakohtaiseen työehtosopimusjärjestelmään työntekijöiden toimeentulon kustannuksella. Tälle sopimusshoppailulle työnantajaliitto hakee vahvistusta oikeusistuimia myöten, toteaa puheenjohtaja Jorma Malinen Ammattiliitto Prosta.

ICT-alan toimihenkilöiden työehtosopimuksen soveltamisala on vakiintunut.

– Olemme kertoneet valtakunnansovittelija Piekkalan sovittelussa, että emme halua laajentaa ICT-alan soveltamista esimerkiksi elektroniikkaliikkeisiin.

– Pro haluaa pitää ICT-alan työehtosopimuksen ICT-alan tehtävissä ja erityisesti teleoperaattoreiden yhteydessä tehtävissä töissä, kertoo puheenjohtaja Malinen.
Suomen Kotidata on markkinoinut olevansa operaattorien lähituki. Lähituki on ICT-alan työtä, jota Kotidata tuottaa teleoperaattoreille.

Kotidatan henkilöstö on ilmaissut Prolle tyytymättömyytensä Kotidatan palkkapolitiikkaan, joka ei täytä vastuullisen työnantajan toimintatapoja. Henkilöstö haluaa, että Kotidatassa noudatetaan kohtuullisia työehtoja ja maksetaan palkkaa, jolla työntekijät pystyvät elämään. Pro toimii asiassa jäsentensä ja Kotidatan henkilöstön tahdon mukaisesti.

– Henkilöstö on nostanut epäkohdat ja väärinkäytökset esiin. Henkilöstö ja sen edustajat ovat yrittäneet korjata epäkohtia jo vuosien ajan, mutta yritys on ollut haluton edes keskustelemaan niistä, sanoo Ammattiliitto Pron ICT-alan sopimusalavastaava Mika Mäkelä.

– Kun asioita tarkastelee vain työnantajan vinkkelistä, jää ihmisten huoli ja hätä näkemättä, summaa Mäkelä tilanteen.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Jorma Malinen p. 050 576 0389
ICT-alan sopimusalavastaava Mika Mäkelä p. 050 592 5177
ICT-alan sopimusala-asiamies Seppo Lundgren p. 044 080 0808

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esimiehet alaan katsomatta.
Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.
Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen.

Ajankohtaista

22.8.2025

Valtioneuvostosta annetun lain muuttaminen

Lue
22.8.2025

Kuka meitä hoitaa, kun olemme vanhoja? Hoivavastuu voi muuttua

Lue
21.8.2025

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma (KAISU3)

Lue
21.8.2025

Hätä Gazassa syvenee ja Suomen on aika toimia

Lue
21.8.2025

Miltä näyttää maahanmuuttajanaisten työllistyminen?

Lue
21.8.2025

Perintö- ja lahjaverolain ja eräiden muiden lakien muuttaminen

Lue
20.8.2025

Koulutuskorvauksen lakkauttaminen

Lue
20.8.2025

Millariikka Rytkönen ehdolla Plan Internationalin tyttöpalkinnon voittajaksi

Lue