Työttömyyskassa Pro nopeuttaa hakemusten käsittelyä ohjelmistorobotiikan avulla

Työttömyyskassa Pro ottaa Suomen työttömyyskassoista ensimmäisenä käyttöönsä hakemusten käsittelyrobotin. Jäsenille tämä tarkoittaa selvästi lyhyempiä odotusaikoja, eli päivärahat kilahtavat tilille aiempaa nopeammin.

Työttömyyskassa Pro varautuu koronakriisistä aiheutuvaan hakemusruuhkaan robotisoimalla osan hakemuskäsittelystä.
– Perinteinen ohjelmistokehitys on aivan liian hidasta odotettavissa olevan hakemusruuhkan ja lakimuutosten mahdollistaman automaation toteuttamiseen, Työttömyyskassa Pron johtaja Mervi Ruokola kertoo.

Ohjelmistorobotiikkaan erikoistuneen yhteistyökumppanin Rewake Oy:n kanssa syntyi Nuutti-käsittelyrobotti, joka nopeuttaa merkittävästi hakemusten käsittelyä. Ensimmäiset hakemukset robotti käsitteli ennen pääsiäistä.
– Ohjelmistorobotiikka mahdollistaisi hakemuksen käsittelyn aina maksamiseen ja päätöksenantoon asti, mutta lainsäädäntö ei tällaista toistaiseksi salli. Teemme päätökset siis edelleen manuaalisesti, Ruokola toteaa.

Nuutti vapauttaa työttömyyskassan asiantuntijoiden työaikaa noin 50–60 prosenttia niissä kohteissa, joihin ohjelmistorobotti on valjastettu. Kassan etuuskäsittelijät voivat keskittyä tekemään päätöksiä ja käsittelemään hakemuksia, jotka vaativat lisäselvitystä.

Pron ja Rewaken asiantuntijat kehittävät Nuuttia tiiviissä yhteistyössä.
– Se mahdollistaa nopean prosessilähtöisen etenemisen, jossa automaatiota voidaan lisätä hallitusti askel kerrallaan. Vallitsevan poikkeustilan takia kehitystyö kohdennettiin lomautus- ja työttömyyshakemusten käsittelyprosesseihin, Rewake Oy:n partner Jarmo Mertovaara kertoo.

Nuutin kyvyt eivät rajaudu vain hakemusten käsittelyn automaatioon, vaan automaatiosta voi hyötyä kaikissa prosesseissa. Nuutti ei ole vain poikkeusolojen erikoistapaus, vaan siitä haetaan pysyvää tiimin jäsentä Pron asiantuntijoiden joukkoon.
– Jäsenille tämä tarkoittaa merkittävästi lyhyempää odotusaikaa päivärahojen saannissa, Ruokola kertoo.

Työttömyyskassa Pro on varautunut kasvaviin hakemusmääriin myös muilla tavoin. Lomautettuja jäseniä varten on avattu oma erillinen puhelinlinja, ja henkilökuntaa on palkattu lisää.

Lisätiedot:
Petri Nyyrölä, Työttömyyskassa Pron palvelupäällikkö, puh. 040 573 2984
Jarmo Mertovaara, Rewake Oy:n partner, puh. 0400 414 038

Ajankohtaista

12.8.2025

STTK:n tavoitteet budjettiriiheen: talouskasvua, luottamusta ja hyvinvointia

Lue
11.8.2025

STTK:n hallitus: Valtiovarainministeriön budjettiesitys on luokaton

Lue
8.8.2025

STTK Eurooppa-foorumissa 27.–29.8

Lue
8.8.2025

Sairausvakuutuslain ja siihen liittyvien lakien muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue
8.8.2025

Perusopetuslain muuttaminen – aamu- ja iltapäivätoiminnan rahoitus)

Lue
8.8.2025

Ammatillinen koulutus – Tilauskoulutus ja lukuvuosimaksut

Lue
7.8.2025

Kesätyöseteli ei oikeuta alipalkkaukseen – näin se toimii 

Lue
7.8.2025

SuPerin Inberg: VM:n talousarvioesitys heikentää peruspalveluja

Lue