STTK:n hallitus: Työnantajien asenne rapauttaa luottamusta koko sopimusjärjestelmään

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili
Ostoskeskus

STTK:n hallitus keskusteli vuoden ensimmäisessä kokouksessa ajankohtaisesta työmarkkinatilanteesta. Päänavaus on työmarkkinapöydässä tehty, mutta muilta osin neuvottelut näyttävät olevan pahasti jumissa. Syntyy vaikutelma, että työnantajapuolella ovat nuotit hukassa.
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) luopui itse keskitetyistä sopimuksista eikä vientimallista ole sovittu. Neuvottelut ovat nyt toimialakohtaisia ja jokainen liitto asettaa tavoitteensa omista lähtökohdistaan. Päänavaus on tärkeä, mutta se ei sido muita aloja. Tämä tuntuu työnantajilta unohtuneen, puheenjohtaja Antti Palola toteaa.

Koska keskusjärjestöt eivät enää istu neuvottelupöydissä, STTK:n hallitus toivoo liitoille työrauhaa.
– Palkankorotusten ohella työnantajien puolella eniten kiivailua tuntuu aiheuttavan kilpailukykysopimuksessa eri tavoin sovittu vuosityöajan pidentäminen 24 tunnilla. Missään ei silti ole sovittu, että kiky-tunnit olisivat voimassa ”maailman tappiin”. Neuvotteluissa ovat kaikki sopimuksen osat – ja myös työaika – aina uudelleen neuvoteltavissa. EK:n huutelu sivusta ei neuvotteluja edistä, ja työnantajien asenne rapauttaa luottamusta koko sopimusjärjestelmään.

Julkisen sektorin neuvottelut alkavat huomenna. STTK korostaa, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ei toimi ilman julkisen alan koulutettua, osaavaa ja ammattitaitoista henkilöstöä.
– Oikeudenmukainen palkkaus ja säälliset työolot ovat perusedellytys laadukkaiden hyvinvointipalvelujen tuottamiselle, Palola korostaa.

Oikeudenmukainen palkkaus ja säälliset työolot ovat perusedellytys laadukkaiden hyvinvointipalvelujen tuottamiselle.

Työllisyystoimia priorisoitava

Työmarkkinakierros on tärkeä paitsi ostovoiman, myös maan hallituksen työllisyystavoitteen kannalta.
– Työllisyysastetta on nostettava, luotava uusia työpaikkoja ja turvattava talouskasvu. Näihin asioihin kotoisilla työmarkkinaratkaisuilla on erittäin suuri vaikutus. Samanaikaisesti olemme taloudessa erittäin epävakaan maailmanpolitiikan armoilla. On arvokasta pyrkiä hoitamaan omissa käsissämme olevat asiat hyvin ja tehokkaasti, sillä maailmantaloudelle emme paljon voi, Palola toteaa.

STTK:n mielestä vasta kevään kehysriihi on ensimmäinen mittauspiste arvioida, riittävätkö työryhmien pohjalta sovittavat toimet vai onko tehtävä muuta.
– Maltti on valttia, kun uudistuksia tehdään. Tarvitaan laadukasta lainsäädäntöä. Työnantajien kaipaamat joustot tarkoittavat yleensä aina etuuksien ja työn vastaanottamisen ehtojen heikennyksiä. STTK:n lähtökohta on työntekijän turva ja tasapaino.

Ajankohtaista

16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue