SuPer ja Tehy: Länsi-Pohjan alueen Mehiläisen toimipisteissä mittavia ongelmia

Mehiläisen tytäryhtiöiden henkilöstö marssi ulos Kemin ja Tornion työpisteistään tänään iltapäivällä. Ulosmarssi tapahtui Mehiläinen Länsi-Pohja Oy:ssä, Mehiläinen Terveyspalvelut Oy:ssä ja Mehiläinen Työelämäpalvelut Oy:ssä.

Ulosmarssiin osallistuivat työntekijät, joihin noudatetaan Kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES). Työntekijät kertovat olevansa väsyneitä työnantajan yksipuoliseen sanelupolitiikkaan, työolosuhteiden heikentämiseen sekä siihen, että työnantaja ei noudata työehtosopimusta.

Ulosmarssin syinä olivat työnantajan toimet, jotka ovat heikentäneet olennaisesti työntekijöiden työhyvinvointia ja työssäjaksamista. Ulosmarssiin johtivat myös vuoden 2018 lomarahojen maksamisen eriarvoisuus ja järjestelyvaraerän maksamisen viivästyminen.

Työnantaja on toteuttanut nopeassa tahdissa muutoksia, jotka ovat heikentäneet henkilökunnan työssäjaksamista ja työhyvinvointia. Muutoksia ei ole etukäteen valmisteltu yhdessä henkilöstön kanssa eikä ole kuultu henkilökunnan mielipidettä toteuttamistavasta. Yleisenä ongelmana on, että henkilökuntaa ei kuulla, vaan työnantaja noudattaa sanelupolitiikkaa. Henkilöstö on erittäin väsynyt, ja työn kuormittavuus on todella suuri.

Henkilökuntaa on vähennetty ja sitä on liian vähän

Henkilökuntaa on vähennetty ja kaikkiaan sitä on liian vähän. Työmäärä on joillakin osastoilla moninkertaistunut. Asiakkaan yksilöllinen ja laadukas hoito ei toteudu liian pienen henkilöstömäärän ja kiireen vuoksi. Esimerkiksi asiakkaan nopea kuntoutus on viivästynyt. Viikonloppuisin erikoissairaanhoidossa hoitajat huolehtivat myös ruoan jakelusta. Sijaisia ei palkata tai sijaisten palkkaaminen on hankalaa. Työntekijöillä on huoli potilasturvallisuuden vaarantumisesta, ja he eivät voi tehdä työtään niin hyvin kuin pitäisi. Osaavaa henkilöstöä on jo irtisanoutunut kiireen ja työolojen heikennysten vuoksi.

Henkilökuntaa on vähennetty ja kaikkiaan sitä on liian vähän. Työmäärä on joillakin osastoilla moninkertaistunut.

Henkilöstön työaikoja on lyhennetty ja työvuoroja muutettu. Kun ei ole päällekkäistä työaikaa, ei ehditä antaa raportteja ja työt joudutaan jättämään kesken. Tieto ei kulje raporttien puuttumisen vuoksi.

Erikoislääkäreistä on pula, eikä pätevää lääkäriä ole aina saatavilla. Potilaiden odotusajat ovat pidentyneet. Hoidon aloitus viivästyy, ja potilasturvallisuus vaarantuu. Kun potilaita ei pystytä hoitamaan, heitä joudutaan lähettämään Ouluun aikaisempaa useammin.

Lisätietoja:
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085
Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, 040 82 100 28

Ajankohtaista

21.10.2025

Hallitusohjelman työmarkkinauudistusten ristiriitaisuudet heikentävät työmarkkinoiden toimintaa

Lue
21.10.2025

Tehyn laaja kysely: Työntekijöiltä täystyrmäys hallituksen kaavailemalle lakimuutokselle – määräaikaisuuksien lisääminen lisäisi alanvaihtohalukkuutta pois sote-alalta

Lue
17.10.2025

STTK ei edelleenkään hyväksy työsopimusten määräaikaisuuksien helpottamista

Lue
15.10.2025

Kansallinen ruokastrategia 2040

Lue
14.10.2025

Kansallinen velkajarru on virhe

Lue
14.10.2025

STTK:n hallitus: Kustannusten hillintä hyvinvointialueilla ohittanut kansalaisten palveluiden tarpeet 

Lue
10.10.2025

TSS-sopimus – Suomen kahdeksas määräaikaisraportti

Lue
10.10.2025

Työyksinäisyys haastaa hyvinvointia

Lue