Tulorajamuutoksilla ei ratkota kaikkia opiskelijoiden toimeentulo-ongelmia

Nuorten työelämätietous ja valmiudet työelämässä paranevat opintojen ohessa tehtävien töiden myötä.

Eilen (17.1.) julkaistiin ministeri Sampo Terhon teettämä selvitys opintotuen tulorajojen poistosta. Selvitys on tarpeellinen, mutta pelkällä tulorajojen muuttamisella ei korjata kaikkia opiskelijan toimeentuloon liittyviä ongelmia.

Usea opiskelija käy töissä opintojensa ohella taatakseen itselleen riittävän elintason. Tilastokeskuksen mukaan yliopisto-opiskelijoista opintojen ohessa työsuhde oli 55 prosentilla ja ammattikorkeakouluopiskelijoista 54 prosentilla. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen opiskelijoista työssä kävi opintojen ohella vajaa puolet (lähde: Tilastokeskus).

Opintotuen tulorajojen maltillinen nosto voisi poistaa opiskelijan arjesta byrokratiaa ja kannustinloukkuja, kun työstä saatavia tuloja ei tarvitsisi jatkuvasti seurata tai laskea, pystyykö työtä ottamaan vastaan ilman tukien takaisinperintää. Esimerkissä käytetty 50 prosentin tulorajan nosto, jolloin yhdeksän opintotukikuukauden tuloraja olisi 18 000 euroa, voisi mahdollistaa vapaamman täysiaikaisen kesätyönteon ilman huolta takaisinperinnästä. Opintotuen vuosituloraja määräytyy kalenterivuosittain ja kesätyöt kuuluvat tulorajojen piiriin samalla tavalla kuin opiskelukuukausien aikaiset tulot.

Kokonaan tulorajoja ei tulisi kuitenkaan poistaa, sillä silloin suurituloiset opiskelijat voisivat nostaa opintotukea ja opintotuen käyttömäärät kasvaisivat huomattavasti. Yleisestikin tuet tulisi kohdistaa heille, ketkä eniten niitä tarvitsevat.

Pitäisi myös selvittää, millainen ohjausvaikutus muutoksella olisi. Olisiko tulorajojen nostolla kielteinen vaikutus opiskelijan valmistumisaikaan, jos opiskelijat alkaisivat työskennellä muutoksen myötä paljon enemmän opintojen ohessa? – Opiskelijan päätoiminen tehtävä kuitenkin on opiskelu ja koulutuksen myötä varmistaa työelämään pääsy.

Tieto työelämästä parantaa työnsaantimahdollisuuksia opintojen jälkeen

Opiskelun aikaista työntekoa ei tietenkään voi pitää pelkästään opintoja hidastavana asiana. Työnteko kasvattaa opiskelijan työelämätietoutta ja valmiuksia työelämään ja kasvattaa opiskelijan ammatillisia verkostoja. Myös opiskelijan todennäköisyys työllistyä valmistumisen jälkeen paranee.

Tulorajojen maltillinenkaan nosto ei ole yksinään ratkaisu opiskelijan toimeentuloon liittyviin ongelmiin. Opiskelijoiden moninaisuus tulee päätöksenteossa ottaa huomioon. Opiskelijalla pitää olla aito mahdollisuus tulla toimeen ja opiskella täysipäiväisesti myös ilman samanaikaista työssäkäyntiä.

Ensi hallituskaudella pitää aloittaa sosiaaliturvan kokonaisuudistus, joka poistaa turhat kannustinloukut ja kannustaa työskentelyyn. Opiskelijoiden on oltava mukana sosiaaliturvan kokonaisuudistuksessa ja heitä tulee uudistuksessa kohdella yhdenvertaisesti muiden väestöryhmien kanssa.

Saana Simonen
STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue