Palola: Eläkejärjestelmän kehittämisen ydin on nuorten eläkelupauksen varmistaminen

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili
Tuleva sukupolvi

Eläkeuudistus on ollut voimassa kaksi vuotta.
– Suomen eläkejärjestelmä on kunnossa eikä siihen liittyviä nopeita muutos- tai uudistustarpeita ole. Aiemmin sovituista asioista käydään tarvittavat neuvottelut, mutta mittavampaan uudistukseen tai eläkemaksujen korottamiseen tähtääviä neuvotteluja ei ole näköpiirissä. Maksutasosta on sovittu vuoteen 2021 asti eikä asiaa ole tarpeen vielä arvioida, puheenjohtaja Antti Palola toteaa.

Parhaillaan selvitetään yksityisen ja julkisen työeläkejärjestelmän yhdistämistä.
– Tämä työ on vielä kesken eikä johtopäätöksiä pidä tehdä ennen kuin työryhmän työ ja esitykset ovat valmistuneet.

Useat selvitykset ovat osoittaneet, että suomalaista työeläkejärjestelmää on vuosikymmenien aikana hoidettu vastuullisesti ja eläkelupaus on pidetty.
– Keskustelu tulevaisuuden eläkkeistä on tärkeää, sillä myös tulevien sukupolvien eläkelupaus on lunastettava. Vastakkainasettelua jo eläkkeellä olevien ja nuorten välillä on kuitenkin vältettävä. Ratkaisu ei voi olla se, että työeläkejärjestelmää hoidetaan työssä olevien maksuja korottamalla ja aikanaan heidän etujaan leikkaamalla, Palola korostaa.

Palola toivoo, että kevään eduskuntavaaleista ei muodostuisi eläkevaaleja.
– Eläkeläiset ja lähellä eläkeikää olevat ovat suuri ja aktiivinen äänestäjäjoukko. Heille olisi helppo luvata yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Toivon kuitenkin, että vastuulliset poliitikot eivät heittelisi vaalikeskusteluissa ilmaan vastuuttomia eläkelupauksia.

Työeläke syntyy työstä

Suomalaisia syntyy liian vähän, ja se uhkaa pitkällä tähtäimellä hyvinvointiyhteiskunnan palveluita.
– Jo nyt työelämän ulkopuolella on enemmän ihmisiä kuin töissä, väestö ikääntyy ja vaihtelevat taloudelliset suhdanteet heittelevät kaikkia työntekijöitä. Rahat loppuvat, jos muutosta ei tapahdu. Alhainen syntyvyys on pidemmällä tähtäimellä uhka myös eläkejärjestelmällemme, sillä eläke syntyy työstä, Palola painottaa.

STTK on esittänyt, että seuraavaan hallitusohjelmaan on saatava laaja yhteiskuntapoliittinen ohjelma työperäisen maahanmuuton vahvistamiseksi.
– Suomi tarvitsee maahanmuuttajien työpanosta. Erityisesti Suomeen opiskelemaan tulleiden jäämistä tänne on helpotettava ripeän työlupamenettelyn kautta. Kokonaisvaltaisella ohjelmalla helpotetaan maahanmuuttajien sopeutumista ja luodaan maahanmuuttomyönteistä ilmapiiriä. Kotouttaminen ei ole ilmaista, mutta panostukset tulevat takaisin parempana työllisyytenä, turvaavat hyvinvointipalveluiden rahoituksen ja eläkejärjestelmän toimivuuden.

Ajankohtaista

19.6.2025

ILO:n konferenssissa etsittiin keinoja epävirallisen talouden torjumiseen

Lue
18.6.2025

Hallitus on lisännyt suomalaisten eriarvoisuutta ja heikentänyt arjen turvallisuutta

Lue
17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue