Keskusjärjestöt: Aikuiskoulutustuki uudistetaan tukemaan työn ja opiskelun yhteensovittamista

Aikuiskoulutus

Työmarkkinakeskusjärjestöt esittävät yhdessä aikuiskoulutustuen uudistamista. Järjestöt ovat saavuttaneet asiasta neuvottelutuloksen.

Uudistuksen tavoitteena on parantaa mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen sekä työn ja opiskelun yhteensovittamiseen. Uudistus selkeyttää myös aikuiskoulutustuen hakemista ja tuen ennakoitavuutta sekä keventää aikuiskoulutustuen hallintoa.

Järjestöt ehdottavat lainvalmistelun käynnistämistä ja aikuiskoulutustuen laskentamallin uudistamista. Jatkossa tulorekisteriä käytetään apuna aikuiskoulutustuen laskennassa. Myös tukikuukausien kulumista koskevia sääntöjä ja vaatimuksia opintojen etenemisen suhteen tarkistetaan. Uudistus toteutetaan kustannusneutraalisti.

Aikuiskoulutustuki siirtyy 1.1.2019 alkaen Koulutusrahastolta uuden Työllisyysrahaston hallinnoitavaksi. Se on tarkoitettu työntekijän opintojen aikaiseen toimeentuloon.

Lisätietoja:
  • johtaja Riikka Heikinheimo, EK, puh. 046 9229 692
  • koulutus- ja työllisyysasioiden päällikkö Mikko Heinikoski, SAK, puh. 040 564 7001
  • johtava asiantuntija Ida Mielityinen, Akava, puh. 050 594 0731
  • asiantuntija, koulutus ja osaaminen Riina Nousiainen, STTK, puh. 050 310 6056
  • kehittämispäällikkö Sirpa Sivonen, Kuntatyönantajat, puh. 050 571 8001
  • neuvottelupäällikkö Oili Marttila, Kirkon työmarkkinalaitos, puh. 050 5941 710
  • neuvotteleva virkamies Risto Lerssi, Valtion työmarkkinalaitos, puh. 029 553 0022

Ajankohtaista

29.7.2025

Jyty: Hallituksen esittämät työsopimuslain muutokset heikentävät palkansaajien työsuhdeturvaa merkittävästi – kielteiset vaikutukset osuvat erityisesti nuoriin naisiin

Lue
1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue