Valtion pääsopijajärjestöt: Valtion virka- ja työehtosopimusneuvottelut käynnistyivät tänään

Valtion työmarkkinalaitos ja palkansaajien pääsopijajärjestöt aloittivat neuvottelut valtion uudesta virka- ja työehtosopimuksesta tänään maanantaina 20. marraskuuta.

Palkansaajia neuvotteluissa edustavat Palkansaajajärjestö Pardia, Julkisalojen koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.

Palkansaajien pääsopijajärjestöt ovat valmistelleet neuvotteluihin yhteisiä tavoitteita, jotka liittyvät palkankorotuksiin, sopimusteksteihin ja laatutavoitteisiin. Merkittäviä teemoja ovat esimerkiksi työhyvinvointiin, työaikaan, matkustamiseen ja henkilöstön edustajien asemaan kuuluvat asiat.

Ensimmäisessä tapaamisessa keskusteltiin yleisellä tasolla sekä palkansaajajärjestöjen että työnantajan tavoitteista. Lisäksi tapaamisessa pyrittiin hahmottamaan neuvottelujen aikatauluja ja neuvotteluissa käytettäviä menettelyjä. Osapuolten on tarkoitus toimittaa yksityiskohtaiset tavoitteet toisilleen seuraavassa tapaamisessa. Neuvottelut jatkuvat 30.11.2017.

Pardian puheenjohtaja Niko Simolan mielestä ensimmäisessä tapaamisessa oli tunnusteleva mutta rakentava henki.

– Seuraavassa tapaamisessa sitten liikkeelle kunnolla ja tähtäimenä sopimusten teko tammikuun loppuun mennessä.

Valtion voimassa oleva sopimus päättyy tammikuun lopussa 2018. Palkansaajapuolen pääsopijajärjestöt toimittivat ensimmäisessä neuvottelutapaamisessa myös tätä koskevan virallisen irtisanomisilmoituksen. Valtion virastoissa ja laitoksissa työskentelee yhteensä noin 70 000 virkamiestä ja työntekijää.

Ajankohtaista

29.7.2025

Jyty: Hallituksen esittämät työsopimuslain muutokset heikentävät palkansaajien työsuhdeturvaa merkittävästi – kielteiset vaikutukset osuvat erityisesti nuoriin naisiin

Lue
1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue