Viisastelijoiden vuosikymmen

Suomi on saanut 100-vuotisjuhlavuotenaan kunnon tuulenpuuskan purjeisiinsa, kun talous on alkanut kasvaa yllättävän nopeasti. Navakkaa talouden myötätuulta jatkuu ainakin tämän vuoden, mutta tulevien vuosien tuulia on enemmän tai vähemmän vaikea ennustaa. Hirmumyrskyjä ei kuitenkaan horisontissa juuri nyt näy.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana viisastelijoiden mielestä suurin syy taloutemme ahdinkoon on ollut yleensä ammattiyhdistysliike. Mustekala, joka on ulottanut lonkeronsa kaikkialle yhteiskuntaan, mutta joka on liian kankea saamaan mitään aikaan. Viisastelijoiden mielestä kaiken yhteiskunnallisen kehityksen jarru on luonnollisesti ollut ay-liike.

Viisastelijoiden klubi koostuu enimmäkseen isokenkäisistä ja lompsaisista miehistä. Yhteistä jäsenille on arrogantti käytös ja vahvasti mutuun pohjautuvat mielipiteet. He itse ovat kuin maininki merellä syytellessään ay-liikettä. Kun talous ei kasvanut, vika oli ay-liikkeen. Kun tupoja tehtiin, vika oli ay-liikkeen. Kun eläkeuudistus ei edennyt, vika oli ay-liikkeen. Kun paikallinen sopiminen ei etene, vika on ay-liikkeen. Sentään siitä, että viiniä ei saa ruokakaupasta, ei ole ammattiyhdistysliikettä syytetty. Ainakaan vielä.

Ay-liike on ollut kovilla myrskyävällä merellä, kun aallot ovat sitä moukaroineet. Kompassi on pyörinyt vinhasti ja kapteeneilla on välillä ollut ongelmia suuntimisen kanssa, kun oma väki on halunnut vääntää ruoria mihin suuntaan milloinkin. Omia reittejään vapaasti surffailevia nuoria on ollut vaikea saada astumaan samaan laivaan. Kapinaa ei ole sentään noussut, vaikka matkan varrella on tehty myös vaikeita ratkaisuja.

On selvää, että ilman ammattiyhdistysliikettä suomalaisten tilanne olisi paljon huonompi. Olemme aallonmurtaja viisastelijoiden kovia maininkeja vastaan. Turvallisessa satamassa on hyvä rakentaa parempaa tulevaisuutta.

Tämän kirjottaja ei muuten ymmärrä merenkäynnistä pätkääkään.

Antti Aarnio
elinkeinoasioiden päällikkö

Ajankohtaista

16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue