STTK: Ripeytynyt kasvu ei ratkaise työttömyysongelmaa, lisätoimia tarvitaan

Tulo- ja kustannuskehitystoimikunnan (tukuseto) tänään julkaisema raportti osoittaa, että vuosien palkkamaltti on ollut omalta osaltaan nostamassa Suomen taloutta kasvuun.
– Suomen kilpailukyky kohenee selvästi kaikilla mittareilla tarkasteltuna, STTK:n ekonomisti Seppo Nevalainen tiivistää.

Raportista ilmenee selvästi, että ilman kohtuullisia palkankorotuksia ensi syksyllä alkavalla liittokierroksella palkansaajien ostovoima ei kohene. Se puolestaan olisi tärkeätä kasvun ylläpitämiseksi.
– Jos hallitus syksyn budjettiriihessä noudattaa omaa ohjelmaansa ja pitää tuloverotuksen tason vähintään ennallaan, ostovoiman turvaamisen vinkkelistä palkkaratkaisuksi riittää maltillinen taso, Nevalainen arvioi.

Tukuseton arvion mukaan vuonna 2017 tullaan tekemään eräänlainen ”ennätys”, kun ansioiden nousu on alhaisinta yli 50 vuoteen.
– Työllisyys kohenee ja työttömyys alenee, mutta kovin hitaasti. Koska ripeytynyt kasvu ei yksin ratkaise työttömyysongelmaa, varsinkin pitkäaikaistyöttömyyden alentaminen vaatii vaikuttavia lisätoimia työvoiman alueellisen ja ammatillisen kohtaannon parantamiseksi sekä työttömien työkyvyn vahvistamiseksi, Seppo Nevalainen toteaa.

Lisätietoja STTK:ssa: Seppo Nevalainen, puhelin 0400 798 958.

Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan raportti – Talousnäkymät ja palkanmuodostus, kesäkuu 2017: http://vm.fi/tulo-ja-kustannuskehitys

Ajankohtaista

29.7.2025

Jyty: Hallituksen esittämät työsopimuslain muutokset heikentävät palkansaajien työsuhdeturvaa merkittävästi – kielteiset vaikutukset osuvat erityisesti nuoriin naisiin

Lue
1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue