Terveisiä töistä! ”Lähiesimiehet tekevät kaikkensa työhyvinvoinnin edistämiseksi”

Henkilöstön edustaja, yhteistoiminta työpaikalla.

Työhyvinvointi näkyy konkreettisimmin siinä, millä mielellä ja motivaatiolla työntekijät saapuvat töihin. Eli onko niin sanotusti kiva tulla töihin, vai onko se pakkopullaa.

Koen työhyvinvoinnin merkityksen suurena, koska se vaikuttaa suoraan työntekijöiden työssäjaksamiseen ja motivointiin. Hyvinvoiva ja työssään viihtyvä työntekijä on työnantajallekin tehokkaampi ja motivoituneempi sekä lojaalimpi. Se, että töihin on kiva tulla, heijastuu positiivisuutena koko työyhteisöön ja ennaltaehkäisee mahdollisia konflikteja.

Meillä lähiesimiehet pääosin tekevät kaikkensa työhyvinvoinnin edistämiseksi, lähtien omasta esimerkistä. Työhyvinvointipäivän / -päiviä saamme järjestää omalla ajalla, ei työajalla. Rahallisesti sitä kuitenkin tuetaan. Ylimmällä- ja keskijohdolla on käytössään työhyvinvointi atk-sovellus, joka ei tosin ole käytössä muilla. Suorittavan portaan työhyvinvointia ei niin aktiivisesti seurata organisaation sisällä.

Parhaatkin mahdolliset työhyvinvoinnin ponnistelut valuvat hukkaan, jos ylimmän johdon asenne ja esiintyminen työntekijöille on vähättelevä ja ylimielinen. Ilmainen työhyvinvoinnin edistämiskeino olisikin positiivisemman ja arvostavamman asenteen viljeleminen ihan ylimmästä johdosta alkaen joka organisaation tasolle. Saataisiin koko organisaatioon  ”yhteen hiilen puhaltamisen meininki”.

Terveisiä töistä! on STTK:laisten henkilöstön edustajien blogipalsta, jossa kerrotaan tunnelmia työpaikkojen arjesta. Kirjoittajat edustavat noin 12 000 STTK:laista luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua.

Ajankohtaista

29.7.2025

Jyty: Hallituksen esittämät työsopimuslain muutokset heikentävät palkansaajien työsuhdeturvaa merkittävästi – kielteiset vaikutukset osuvat erityisesti nuoriin naisiin

Lue
1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue