Vanhemmuuden taakka rojahtaa oikein kunnolla harteille, kun pieni lapsi toteaa, että hänestä tuntuu, etteivät kerhon muut tytöt leiki hänen kanssaan. Joko nyt se julma maailma näyttää pahoja puoliaan?

On pakko keskustella kerhonpitäjien kanssa tilanteesta, sillä ketään ei saa sulkea leikkien ulkopuolelle. Samalla mieleeni muistuvat kokemukset ajalta, jolloin työskentelin eräässä liitossa. Ei, minua ei kiusattu, enkä minä kiusannut ketään. Mutta osaa jäsenistä kiusattiin.

Näiden kiusaamistapausten hoitaminen oli erittäin vaikeaa. Ihmiset olivat hyvin ahdistuneita tilanteestaan, mutta avun antaminen oli hankalaa Helsingin konttorista käsin. Selvyyttä siitä, mitä oli tapahtunut oli hankala saada selville. Puhelut olivat pitkiä, mutta eivät usein johtaneet mihinkään.

Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan työpaikkakiusaaminen on lisääntynyt tutkimuksesta toiseen. Joka neljäs suomalainen palkansaaja on joskus joutunut työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Käsittämättömän korkea luku! Vaikka kansainvälisissä vertailuissa on omat puutteensa, voinee todeta, että suomalaisessa työelämässä on keskimääräistä korkeampi kiusaamisongelma. Se on sinänsä erikoista, sillä Suomessa on erittäin pitkälle kehitetty työelämää koskeva lainsäädäntö. Esimerkiksi työturvallisuuslaissa on myös kiusaamista koskevia kohtia. Pelkällä lainsäädännöllä ei ongelmia ratkaista. Erilaisia pelisääntöjä ja toimintamalleja kiusaamista kohtaan on netti pullollaan, mutta kiusaamiskokemukset eivät ole silti vähentyneet.

Työelämän kiusaamistapaukset eivät koskaan vähene, jos emme pysty vähentämään kiusaamista lasten keskuudessa. Vanhemmilla on suurin vastuu kasvattamisesta, sillä toisten huomioon ottamien ja empaattisuuteen kasvaminen opitaan ensisijaisesti kotona. Myös päiväkodeilla ja kouluilla on todella tärkeä merkitys lasten kasvatuksen tukemisessa. Päiväkodeissa ja kouluissa opitut toimintamallit jatkuvat työelämässä, jollei niitä saada ajoissa rikottua.

Elinkeinopoliittinen asiantuntija, ekonomisti Antti Aarnio

Suomessa on tehty historiallinen yliopistouudistus. Tavoite oli luoda edellytykset suomalaisen tutkimuksen ja koulutuksen nousulle maailmanluokkaan. Etelän ja pohjoisenkin media kertoo kovin toisenlaista kuvaa yliopistojen arjesta. Oulun yliopistossa ovat käynnistyneet yt-neuvottelut, Kajaanissa opettajakoulutusta uhkaa lakkauttaminen ja kaikkia yliopistojen 27 000 työntekijää uhkaa lakko. Työehtosopimuksesta on EK:n jäseniksi liittyneiden uudistuneiden yliopistojen kanssa neuvoteltu turhaan jo kuukausia.

Siirtyminen tilivirastoista riippumattomiksi organisaatioiksi, joiden hallituksissa puhetta johtavat yritysjohtajat ja muut isokenkäiset ei siis mennyt ihan putkeen.

Vaikuttaa siltä, että yliopistoissa haluttiin hyödyntää oikeudellisen aseman muutosta ja pyrkiä heikentämään työsuhteiden ehtoja. Tehokkuuden hakeminen henkilöstöä polkemalla on viime aikoina johtanut suurin vaikeuksiin mm. Helsinki-Vantaan lentokentällä. Yliopistojen ei soisi joutuvan samanlaisiin ongelmiin.

Yliopistouudistuksen onnistumisessa ei ole kyse hallintorakenteista vaan kyvystä luoda aiempaa motivoivampia tutkimus- ja oppimisympäristöjä. Tämä edellyttää, että yliopiston infrastruktuuri laboratorioineen ja tietoverkkoineen toimii. Eivät huippututkijat halua laitoksille, joissa tohtoriopiskelijat joutuvat hoitamaan perusinfraa.

Oman surkuhupaisan yksityiskohdan yliopistokeskusteluun on tuonut Turun Yliopiston vararehtori. Hän haastoi työtaisteluun valmistautuvan henkilöstönsä varainkeruuseen yliopiston hyväksi. Varojen kerääminen ”vapaan kansan lahjalle…” on hieno asia, mutta keräyshaasteen heittämisen ajankohtaa olisi voinut harkita.

Huumorintajuinen yliopistoväki on jo vastannut haasteeseen perustamalla facebookiin Hännänhuipun yliopiston. Toivottavasti yliopistojen talouskurimus ja metsäteollisuudesta lainattu henkilöstöpolitiikka eivät lässäytä koko korkeakoulutustamme huipun tavoittelusta hännän kiinni juoksemiseen.

Koulutuspoliittinen asiantuntija Petri Lempinen

Hännänhuipun yliopisto FaceBookissa

Työurat ja niiden pituus on todella kuuma puheenaihe juuri nyt. Myös me opiskelijat olemme olleet aktiivisia tämän asian suhteen, vaikka meidät tylysti syrjäytettiinkin ns. virallisista työryhmistä.

Keskiviikkona 24.2.2010, sopivasti Matin nimipäivänä (täysi sattuma muuten) yhdeksän opiskelijajärjestöä julkaisi oman, ”Välivuodet puoliksi ja muita hyviä keinoja työurien pidentämiseksi alkupäästä” –nimeä kantavan julkaisunsa, jolla me opiskelijat kannamme kortemme kekoon tämän tärkeän asian puolesta.

Tahtotilamme ja vaatimuksemme voidaan tiivistää kolmeen osaan. Koulutusasteelta toiselle siirtymiseen ja sitä kautta esim. valintakokeisiin, hyvinvoivaan opiskelijaan tulevaisuuden hyvinvoivana työntekijänä ja sujuvaan työelämään siirtymiseen.

Olen monessa paikassa käyttänyt kulunutta fraasia työurien pidentämiskeskustelussa. Toistan sen silti. Avain onneen on ohjaus. Oikea-aikainen, oikein mitoitettu ja osaava ohjaus on elintärkeää opiskelijalle hänen luoviessaan tietään kohti työelämää. Tarvitsemme toiselle asteelle lisää opintojen ohjaajia, sillä mikään, ei mikään voita henkilökohtaista ohjausta. Näin ollen saamme ohjattua opiskelijat oikealle opinpolulleen jo kerrasta, eikä turhia alanvaihtoja ja keskeytyksiä pääse tapahtumaan. Toinen tähän asiaan tiiviisti liittyvä keskustelun aihe on välivuodet. Tutkimusten mukaan välivuodet lisäävät nuorten pahoinvointia. Allekirjoitan tämän, mutta vain osittain. Mielestäni oikein käytetty välivuosi saattaa merkitä nuorelle sitä oman, oikean alan löytymistä. Mutta valitettavan usein välivuodet johtuvat valintakoejärjestelyistä ja siitä idioottimaisuudesta, että päästäkseen sisään johonkin korkeakouluun tulee opiskelijan omata mahdottoman hyvä ulkomuisti. Tähän kun vielä lisätään esimerkiksi yliopistojen valintakokeisiin valmentavien yritysten törkykalliit luentosarjat, on noidankehä syntynyt. Jos siirtyisimme valintakokeissa yhtenäisiin kokeisiin ja soveltuvuutta mittaavaan tapaan toimia, on välivuosien väheneminen arkipäivää nykyisen puheen ja utopian sijaan.

Entäpä sitten oppilaitoksissa sisällä? Onni Opiskelija on päässyt kouluun ja mieli korkealla lähtee tekemään itselleen tulevaisuutta. Totuus paljastuukin toiseksi kuin markkinointiammattilaisten luoma kuva koulusta ja koulutuksesta antaa ymmärtää. Pettymys on raju ja Onni jättää koulunsa kesken. Murskatappio suomalaiselle yhteiskunnalle.

Mielestäni markkinointia tulee harjoittaa vain faktoihin ja oikeaan tietoon perustuen. Nykyisellään kilpailu opiskelijoista on niin veristä, että siinä sivussa unohtuu totuuden puhuminen ja rehellisyys, valitettavasti.

Opiskelijan laadukkaasta koulutuksesta tulee huolehtia aivan ensimmäisestä päivästä lähtien. Laadukas, maksuton koulutus takaa tulevaisuuden yhteiskunnalle auvoiset oltavat. Tämäkään ei vaan riitä. Opiskelijan hyvinvointi on asia, mihin kiinnitetään aivan surkean vähän huomiota keskusteluissa. Jälleen, tutkimustulokset osoittavat, että nykyisellä tahdilla me koulutamme valmiiksi loppuunpalaneita opiskelijoita työelämään. Tämä ei pidennä työuria sitten pätkääkään, päinvastoin.

Miksi siis tämä kirjoitus? Meillä STTK-Opiskelijoilla, kuin myös ns. aidan toisella puolella Akavan Opiskelijavaltuuskunnalla AOVA:lla on näppimme pelissä tässä keskustelussa. Olemme tuoneet huolemme työelämävalmiuksien vähäisen opetuksen johdosta. Mielestäni työelämävalmiuksien opettaminen jo toisella asteella osana opetussuunnitelmia on oiva tapa pidentää työuria. STTK-Opiskelijoiden ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n tekemän tutkimuksen mukaan huomattava osa ammattikorkeakouluopiskelijoista kaipaisi lisää työelämätietoutta ja mikä hienointa, opiskelijat haluavat STTK:n tuon viestin tuojaksi. Ja sama pätee myös toiselle asteelle. Oikeuksien ja velvollisuuksien, uraohjauksen ja työelämään orientoimisen yhdistäminen osaksi opetusta antaa nuorille ja opiskelijoille oikean kuvan tulevaisuuden työelämästä poistaen turhia pelkotiloja ja antaen suuntaa oikealle työuralle. Jälleen, keskeytyksiä ja tarpeettomia alanvaihtoja tulee vähemmän ja yhteiskunta voi paremmin tulevaisuudessa.

Eikö olekin helppoa? No ei ole. Tämän kaiken saattaminen käytäntöön onkin sitten se seuraava valtava askel. Olemme sanottavamme sanoneet ja ehdotuksemme latoneet pöytään. Nyt kaivataan vastakaikua. Kyllä me opiskelijat haluamme työelämään - kun vaan pääsisimme sinne!

”Rukan hangilta”,

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Saku Jokisalo


PS. Käykää lukemassa ehdotukset osoitteesta: www.syl.fi/asiakirjat. Ja jatketaan keskustelua.
 

Viime viikolla julkaistun Valtioneuvoston kasvuhankkeen väliraportista nostettiin julkisuudessa esiin ainakin yksi konkreettinen asia: valtiovarainministeriön pitäisi ottaa haltuunsa julkisen sektorin sähköisten palveluiden ja tiedonhallintaprosessien kehitystyö. Arvostelijoiden mukaan kehittämistyö on ollut tähän asti aivan liian ajelehtivaa, kokonaisvastuuta ei ole ollut kellään.

Voi tietenkin kysyä, eikö tämä maa selviä mistään ilman valtiovarainministeriön ohjausta? Kun kunnat eivät saa talouttaan kuriin, VM astuu kehiin ohjaamaan kuntia oikealle tielle. Kun poliitikot eivät tunnu ymmärtävän menokehityksen liiallista nopeuttamista, valtiovarainministeriö iskee madonluvut pöytään.

Tietojärjestelmien kehittäminen ja yhdistäminen on varmasti kaivannut isäntää menneinä vuosina. Sähköisissä palveluissa kukin kunta etenee miten itse parhaaksi katsoo. Luonnollinen isäntärooli olisi kuulunut luonnollisesti kuntaliitolle, mutta se ei ole sitä asemaa halunnut tai kyennyt ottamaan.  Valtatyhjiöiden sanotaan täyttyvän nopeasti ja tässä asiassa valtatyhjiön on täyttänyt Suomen itsenäisyyden juhlarahasto SITRA, joka on käynnistänyt isoja kuntasektorin tietojärjestelmiin keskittyviä hankkeita. Sitran tarkoituksena on perustaa kaksi palvelukeskusta kuntasektorilla, joihin keskitetään kuntien yhteishankintoja ja osaamista tietohallinnossa ja tietojärjestelmissä. Tavoitteena on yhtenäistää tietojärjestelmien kehittämistä ja saada kustannuksia matalimmaksi. Hyviä tavoitteita, joita Sitra edistää isolla budjetilla. Neuvotteluihin on sitoutunut jo yli 155 kuntaa ja 24 kuntayhtymää.

Hiekkalaatikolle mahtuu monta toimijaa, mutta jossain vaiheessa tila käy uusille tulijoille liian ahtaaksi. Jos VM ottaa isännän äänen tietojärjestelmien ohjauksessa, niin miten käy Sitran hankkeiden?  Ettei vain kävisi niin, että pyörä keksitään taas uudelleen eri toimijoiden toimesta.

Elinkeinopoliittinen asiantuntija, ekonomisti Antti Aarnio
 

Suhdannetilanne rakentamisessa on vielä heikko elinkeinoelämän suhdannebarometrin mukaan. Rakentaminen romahti taantuman myötä ja rakennusalaan kohdistui melko raju työllisyyden muutos, huonompaan suuntaan. Hallitus elvytti rakennusalaa monin keinoin, esimerkiksi tukemalla taloyhtiöiden korjaushankkeita määräaikaisella kymmenen prosentin tuella. Minunkin taloyhtiöni päätti hyödyntää korjausavustusta ja korjata kaukolämpöjärjestelmäämme. Tosin se olisi tehty ilman avustuksiakin. Kaikkien korjausavustushakemusten loppusumma oli 250 miljoonaa euroa, ei siis mikään pikkuraha.

Mutta vereni kiehahti pari viikkoa sitten, kun lehdissä uutisoitiin, että valtion korjausavustuksiin varaamat rahat ovat lopussa. Samperi, jääkö yhtiömme ja sitä kautta myös minä ilman meille luvattua korjausavustusta? Mitä se tällainen peli oikein on? En ilmeisesti ollut ainoa, jonka veri kiehahti, sillä hallitus päätti epävirallisissa neuvotteluissaan, että korjausavustuksiin myönnetään lisää varoja lisäbudjetin yhteydessä.

Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto? Hallitus teki ainoan oikean ratkaisun lupaamalla avustukset kaikille ehdot täyttäville taloyhtiöille. Avustusta hakeneiden taloyhtiöiden epävarmuus päättyi ja luottamus hallitukseen säilyi näiltä osin. Lupaukset on pidettävä.

Mutta kestävää rakennusalan tukemista taloyhtiöiden korjausavustukset eivät edusta. Ainakin osittain korjausavustukset siirtyvät hintoihin, kun yritykset huomioivat korjausavustukset tarjouslaskennassaan, kuten näyttää käyneen myös erilaisten kotitalousvähennysten kohdalla.

Toisaalta korjausrakentamista pitäisi jotenkin tukea vaikuttamatta rakentamisen hintaan. Tuntuu vain vaikealta keksiä sellaista julkista tukea, joka ei jossain vaiheessa vaikuttaisi hintoihin. Olisiko sellainen löydettävissä tuetuista korjauslainoista? Nyt taloyhtiöt ovat pankkien armoilla hakiessaan lainoitusta urakoilleen.


Elinkeinopoliittinen asiantuntija, ekonomisti Antti Aarnio

Aluksi varoituksen sana. Tässä kirjoituksessa pelkistetään ja kärjistetään niin, että se saattaa ärsyttää ja kauhistuttaa herkimpiä lukijoita.

Palkansaajien Tutkimuslaitoksen Talous- ja yhteiskunta –lehti yllättää – taas kerran – positiivisesti. Tieteen kansanomaistaminen on vaikea laji. Tässä julkaisussa siinä onnistutaan ja kaiken lisäksi lehden artikkelit pureutuvat ajankohtaiseen aiheeseen eli työurien pidentämiseen.

Moni uskomusjyvänen saa kylmää kyytiä  faktan myllykivien jauhannassa. Otetaan malliksi muutama.

Näyttäisi siltä, että yleisesti uskotaan, etteivät kansalaiset olisi muuttaneet käyttäytymistään työuran osalta, vaikka terveydentila ja elinikä kohoavat. Näin ei ole. Tilastokeskuksen tutkija Anna-Maija Lehto toteaa, että työuraa todellakin pidennetään. Kymmenen vuoden aikana 55-64 –vuotiaiden työllisyysaste on noussut 39 prosentista 56 prosenttiin. Tämä on eurooppalaista huippuluokkaa ja todella iso muutos. Kyllä kansalaiset ovat kantamassa jykevää korttansa kansantalouden ja eläkejärjestelmän kestävyyden rakennuspuiksi.

Yleiseksi hokemaksi (ja sitä kautta ”totuudeksi”) on edennyt ajatus, jonka mukaan työelämä on silppuuntunut ja  pätkittynyt. Ja kattia kanssa. Roope Uusitalo ja Miikka Rokkanen osoittavat 40 vuoden aineistolla, että edellä mainittu väite lepää tyhjän päällä. He toteavat: ”työsuhteet eivät ole muuttuneet oleellisesti lyhyemmiksi.”

Kyllä maailmaan mölyä mahtuu. Pulma syntyy silloin kun  isoja poliittisia päätöksiä tehdään uskomusten ja poppaukkojen ja –akkojen höpötysten perusteella. Mites se J.K. Paasikivi sanoikaan: kaiken viisauden lähde on tosiasioiden tunnustaminen. Työmarkkinapolitiikassa ei ole viime aikoina ollut ainakaan liikaa paasikiviläisyyttä.

Talouspoliittinen asiantuntija Ralf Sund


Lue lisää: Talous ja Yhteiskunta -lehti

Tuli käytyä Tukholmassa. Laiva ajoi jäissä kuin juna raiteilla ja Ruotsin junat kulkivat ajallaan, toisin kuin meillä Suomessa. Muuten Tukholmassa oli yhtä hienoa kuin aina ennenkin. Vaurasta, vilkasta ja monikulttuurista.

Ruotsalaiset ovat aloittamassa sopimusneuvottelukierrosta, pääosa sopimuksista raukeaa tänä keväänä. Ruotsalainen sopimusjärjestelmä on perustunut siihen, että teollisuussektori avaa pelin: se määrittää sopimuskorotustason jota muut alat sopimusalat seuraavat sitä. Suomessa kirottu palkka-ankkuri on ollut Ruotsissa käytössä jo yli kymmenen vuotta.

Kaikki ei ole kuitenkaan ikuista. Viime sopimuskierroksella vuonna 2007 Ruotsin palvelualat ei tyytynyt asemaansa teollisuuden perässähiihtäjänä vaan ylitti teollisuuden asettaman korotustason. Siitä syntyi sotku, jota puitiin mediassa, palkansaajajärjestöissä ja työnantajajärjestöissä. Vierailin samoihin aikoihin Ruotsin metallityöntekijöiden liitossa, jossa oltiin todella huolissaan sopimuskierroksen seurauksista. Kruunua ja valtikkaa ei haluttu antaa muille tahoille.

Viime sopimuskierroksen jälkeen Ruotsin työmarkkinajärjestelmän asiantuntijat arvioivat, että Ruotsissa palataan vielä päiväjärjestykseen ja teollisuusala ottaa asemansa. Kysyin perjantaina Ruotsin palvelualan suurimman työnantajaliiton edustajalta, että kuka määrittää tämän kierroksen sopimusten kustannustason. Hänen mukaansa sen määrittää kansainvälistä kilpailua kohtaava sektori. Teollisuus tai palveluala, vaikka it-ala. Piste.

Ruotsissa palvelualalla on enemmän merkitystä kuin Suomessa. Ruotsalainen palveluala on voimakkaasti kasvava ala, eräiden arvioiden mukaan ruotsalainen palveluvienti kasvaa kolmanneksi nopeimmin maailmassa. Eipä ihme, että sekä palvelualan työnantaja- että palkansaajapuoli ei tahdo jäädä teollisuuden varjoon työmarkkinoilla. Jos Ruotsin palvelualat onnistuvat selättämään teollisuuden tässä valtataistelussa, niin miten käy Suomessa? Millä aikataululla Sveriges sak är vår sak?


Elinkeinopoliittinen asiantuntija, ekonomisti Antti Aarnio
 

Helsingin Sanomien pääkirjoitus viime maanantailta kritisoi voimakkaasti Ahtelan työryhmän tuloksia. Valtakunnan ykköslehden mukaan työryhmän esitykset ovat vanhoja ja ”…ryhmän epäonnistuminen kiteytyy siihen, että se ei pysty perustelemaan, miten sen esitykset pidentäisivät työuria luvatut 1,8 vuotta.” Työryhmän tarkoituksena oli löytää niitä keinoja, joilla työuraa voisi pidentää työelämää kehittämällä. Tämän lisäksi esitettiin myös keinoja työuran pidentämiseen alkupäästä. 

Mikäli Suomen jääkiekkomaajoukkue saisi riveihinsä esimerkiksi Alexander Ovetshkinin, niin lienee selvää että ottelukohtainen maalimäärä nousisi jonkin verran. Mutta jos joku väittää, että Suomi tekisi Ovetshkinin avulla 1,8 maalia enemmän jokaista ottelua kohti, on sitä aika hankala perustella. Ahtelan työryhmän toimeksianto oli tehdä ehdotuksia, jotka pidentävät työuraa tietyn määrän. Toimeksiantoon vastattiin. On totta, että eksaktin luvun esittäminen työurien pidentämisestä on kauniisti sanottuna epätieteellistä. Mutta järjettömintä on väittää, että esitettyjen ehdotuksien toteuttaminen ei pidentäisi työuraa.

Antti Aarnio kirjoitti STTK:n blogissa samaisesta asiasta käyttäen termejä ekonomistinäkemys ja sosiologinäkemys: "Ekonomistinäkemyksen mukaan toimenpideohjelma on yhtä tyhjän kanssa, koska Ahtelan työryhmän paperissa ei juurikaan esitetä mitään konkreettisia lukuja ja arviotkin toimenpiteiden vaikutuksista on joidenkin arvioiden mukaan vedetty hatusta. Sosiologinäkemyksen mukaan ehdotukset taasen ovat erinomaisia." Antti toivoo, että kyseiset näkökulmat lähestyisivät toisiaan.

Syytä olisikin. Ei ole olemassa mitään yhteiskunnallista systeemiä, jolla ei olisi taloudellisia seurauksia. Kaikkiin yhteiskunnan järjestelmiin liittyy resurssitekijä. Toisaalta kaikki talouden ilmiöt ovat pohjimmiltaan ihmisten toimintaa ja kaikilla taloudellisilla muutoksilla on sosiaaliset seuraukset. Näitä seurauksia vain on mahdoton tieteellisen täsmällisesti mitata. Taloussosiologit ovat olleet tästä yhtä mieltä viimeiset sata vuotta.

Antin mukaan ekonomistinäkemys on Suomessa jyrännyt sosiologinäkemyksen. Neljä päivää myöhemmin ilmestynyt Hesari antoi tälle väitteelle vahvan todistuksen. Tässä keskusteluilmapiirissä on turha ihmetellä miksi Ahtelan työryhmä päätyi esittämään työurien pidentyvän esitysten vaikutuksesta mainitut 1,8 vuotta. Ilman eksaktia lukua esitys olisi tuomittu pelkäksi sananhelinäksi.

Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta sijaitsee alle kilometrin päässä Sanomatalosta. Yliopiston varainhankintaa vetävä ex-pääministeri Paavo Lipponen voisikin kaupata sanomalaisille maksullisia kursseja talouden ja yhteiskunnan vuorovaikutussuhteista. Sillä voisi olla jopa työuraa pidentävä vaikutus.
 
Alue- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Lauri Korkeaoja


Lue myös:

HS Pääkirjoitus 8.2.2010: Ahtelan ryhmän esitykset vanhoja

Antti Aarnio STTK-blogissa 4.2.2010: Pehmeät keinot vastaan kovat keinot

Viime viikolla kunta-ala saavutti neuvottelutuloksen, joka on poikkeuksellinen poikkeuksellisessa ajassa. Neuvottelutulos ei pidä sisällään yleiskorotuksia, vaan korotukset muodostuvat samapalkkaisuuserästä sekä paikallisesta tuloksellisuuteen perustuvasta järjestelyerästä.  Tarkkaa tietoa siitä, kuka mitäkin saa ei julkisuudessa ole ollut.

Kunta-alaa syytetään usein jäykkyydestä, mutta neuvottelutulos kyllä kertoo toista kieltä. Harvalla yksityisen sektorin alalla on tällä sopimuskierroksella tehty ratkaisu, joka ei sisällä yleiskorotuksia ja jossa korotukset vaihtelevat henkilöstön välillä kunta-alan tavoin.  Lisäksi kunta-alalla, jossa työn mittaamisen pitäisi olla vaikeaa, ottaa käyttöön tuloksellisuuteen perustuva järjestelyvaraerän. Way to go, kunta-ala!

Olen seurannut kunta-alan neuvotteluita lähes kymmenen vuotta ja paljon on siinä ajassa tapahtunut. 2000-luvun alussa kunta-alan palkkausjärjestelmät uudistettiin aika perinpohjaisesti. Tämä vei monta vuotta. Samalla lisättiin paikallisia järjestelyvaraeriä. Kunta-alalla on jo vuosia neuvoteltu paikallisista järjestelyvaraeristä, hyvällä ja huonolla menestyksellä.  Vuosituhannen loppupuolella Tehy-sopimus toi mukanaan uudenlaisia paikallisia palkkauselementtejä ja nyt näyttää, että kunta-alalla jatketaan uudistuksia Tehy-sopimuksen pohjalta. Tuloksellisuus ja paikallisuus ovat päivän sanoja.

Tämän sopimuskierroksen ratkaisu johtuu tietenkin aika pitkälti Tehyn tekemän sopimusratkaisun jälkiaalloista. Onkin mielenkiintoista nähdä millaiseen suuntaan tulevissa sopimusratkaisuissa mennään? Löydetäänkö tuloksellisuuden mittaamisessa uusia keinoja? Katoavatko yleiskorotukset? Ja ennen kaikkea, onko kunta-alalla siirrytty pysyvästi siihen, että eri ammattiryhmien saamat korotukset vaihtelevat? Aika näyttää.

Elinkeinopoliittinen asiantuntija, ekonomisti Antti Aarnio

Kreikkalaiset lienevät ottaneen oppia Suomen Huittisista. Hullu mies Huittisista syö enemmän kuin tienaa, sanotaan.  Kreikassa on eletty vahvasti yli varojen. Julkinen talous oli viime vuonna lähes 13 % BKT:sta miinuksella. Vertailun vuoksi: Suomessa velkaannutaan hurjaa vauhtia, mutta kreikkalaiset nokittavat meidät kolminkertaisesti. Yhteisen rahaliiton, EMU:n, velkaantumisraja on 3 % BKT:sta. Tämä kreikkalaiset ylittävät nelinkertaisesti. Tosin nyt on poikkeusajat ja siksi ns. EMU-kriteereihin ei suhtauduta neuroottisen  tiukasti.

Kreikkalaiset maksavat kalliisti huittislaisen talouspolitiikan seurauksia: Kreikka maksaa noin 3 prosenttiyksikköä korkeampaa korkoa lainoistaan kuin esimerkiksi Suomi. Työttömyys nousee ja lähivuosina karsitaan palveluja ja palkansaajien reaaliansiokehitys kääntyy moneksi vuodeksi pakkasen puolelle.

Kreikka on Euroopan rahaliiton jäsen. Kreikan ongelmien takia euron kurssi on alkanut heiketä. Kreikan ja eräiden muiden löperön talouspolitiikan maiden vuoksi euroon ei luoteta. Vielä joitakin kuukausia sitten eurolla sai yli 1,5 dollaria. Nyt kurssi on alle 1,4:n. Tämä puolestaan on iloinen uutinen Suomen vientisektorille. Suomi on avoin talous, elintasomme on erittäin riippuvainen viennistä. Monen muun ongelman lisäksi vientimme on riutunut vahvan euron vuoksi.

Mutta nyt helpottaa. Kiitoksia kreikkalaiset, jatkakaa samaan malliin niin saadaan Suomi nousuun viennin elpymisen myötä.

Talouspoliittinen asiantuntija Ralf Sund