Johtolankoja...

Jo lyhyt tuokio kirjakaupan lehtitiskillä antaa kuvan kuinka suurista asioista maailmalla tällä hetkellä puhutaan. Länsimaiden finanssikriisi, uusien talousmahtien nousu, kasvaneet tuloerot ja osaltaan näiden synnyttämät populistiset liikkeet ja yhteiskuntamallien uudelleenarviointi liikuttavat valtavia rakennuspalikoita joista maailmanjärjestyksemme muodostuu.

Tuoreimmassa Cicero –lehdessä amerikkalainen yhteiskuntatieteilijä Francis Fukuyama käy ansiokkaasti läpi maailmaa ravistelevaa poliittista ja taloudellista murrosta. Oleellista Fukuyaman mukaan murroksessa on keskiluokan asema ja ennen kaikkea sen tunne oman asemansa kehityksestä. Länsimaisen liberalismin voittokulku 1900-luvun lopulla perustui juuri keskiluokkaistuviin yhteiskuntiin syöden samalla elinvoimaa radikaaleilta poliittisilta liikkeiltä.

Kuitenkin useissa länsimaissa viimeisen 30-vuoden aikana globalisaatio, teknologian kehitys ja tulonjaon repeytymiseen johtanut talouspolitiikka ovat johtaneet keskiluokan uuden epävarmuuden tilaan. Merkille pantavaa Fukuyaman mielestä onkin useissa maissa tapahtunut uusien populististen puolueiden ja liikkeiden esiinmarssin ja perinteisen vasemmiston heikkous. Artikkelinsa lopussa Fukuyama kysyy kuinka vapaiden markkinoiden, valtion roolin vähentämisen ja tuloeroja kasvattaneen talouspolitiikan siunauksellisuutta julistaneen kehyskertomuksen on annettu niin pitkään jatkaa voittokulkuaan ilman sitä haastavaa uutta ja kattavaa vastakertomusta.

Ja juuri tätä uutta kertomusta me niin kipeästi kaipaisimme. Palkansaajaliikkeen tulisi napata koppi tilanteesta ja määritellä rohkeammin ja selkeämmin millaista Suomea ja suomalaista työelämää me ajamme. Mikä on meidän oma näkemyksemme kilpailukyvystä, hyvinvointivaltiosta ja oikeudenmukaisuudesta? Millaisen työelämän me haluamme? Ja millä keinoilla ja teemoilla me tätä tulevaisuutta teemme?

Silmiinpistävää suomalaisessa politiikassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa ovat erot kuinka kattavasti jotkut tahot pystyvät tuomaan esille oman kertomuksensa Suomesta ja sen kehittämisestä, toisten kertomusten jäädessä epäselväksi ja ristiriitaiseksi. Tämä ero on vain kasvanut 2000-luvulla.

Väitän, että tämä kyky muodostaa oma kertomuksensa on avain kansalaisten mieliin ja mielipiteisiin, eikä suinkaan paljon puhuttu ”näkyminen sosiaalisessa mediassa” sinänsä. Hyvä kertomus kyllä kantaa.

Jaakko Haikonen
Kirjoittaja on STTK:n tiedottaja

Viestit kertovat talouskasvun hiipumisesta. On mahdollista, että Suomi ajautuu taantumaan. EU:n poliittisiin linjauksiin ja euroalueen tulevaisuuteen liittyy paljon epävarmuustekijöitä. Poliittinen päättäjä joutuu nopeasti arvioimaan lisätoimia, joita kestävän talouden turvaaminen edellyttää. Hallituksen linjaukset liittyvät sekä pitkän aikavälin kasvuun ja julkisen talouden kestävyyteen että budjetin tasapainottamistoimiin.

Euroopan maista löytyy esimerkkejä, mitä kova hevoskuuri leikkauksineen aiheuttaa. Yhteiskunnallinen vastakkainasettelu lisääntyy, työttömyys kasvaa ja kasvulta viedään eväitä. Kestävä tapa velkaantumisesta selviytymiseen on vahvistaa kasvun edellytyksiä ja työllisyyttä. Tasapainotustoimissa pitää keskittyä verotulojen lisäämiseen.

Kuntauudistuksesta pitäisi kyetä päättämään konsensuksella. Kuntien lukumäärää kannattaa karsia, mutta pitää keskittyä palvelujen laatuun ja saatavuuteen. Pelkkä säästömotiivi ei riitä.

***

Työmarkkinoiden raamisopimus luo pohjaa talouden ja työvoimakustannusten ennustettavuudelle. Raami tukee viennin hiipuessa oikealla hetkellä kotitalouksien ostovoimaa. Sopimus toimiikin hyvin makrotalouden kannalta.

Ratkaisun vaikutuksia yritystasolla on kritisoitu kalliiksi. Tavoitteena pitää tietysti olla työvoimakustannusten kehityksen mitoitus tuottavuuden kasvun mukaan ja muutoinkin ottaa toimintaympäristö oikealla tavalla huomioon. Nyt näyttää siltä, että ainakin Ruotsiin ja Saksaan verrattuna raami on kilpailukykyinen.

Raamisopimus on avaus kohti uutta työmarkkinamallia. Ratkaisun kestävyys edellyttää luottamuksen lisäämistä palkansaajien ja työnantajien sekä näitä tahoja edustavien järjestöjen välillä. Tupokausien jälkeen vastakkainasettelu työmarkkinoilla ehti kasvaa. Yhteisten tavoitteiden löytäminen Suomen kilpailukykytekijöistä ottaa palkansaajien ja työnantajien välillä aikansa.

Ruotsin Konjunkturinstitutin johtaja Juhana Vartiainen on osuvasti todennut, että työmarkkinaosapuolille voisi esittää kaksi kysymystä. Palkansaajilta voi kysyä, eikö henkilökohtaisen palkkauksen kehittämistä voisi edistää? Työnantajilta pitäisi kysyä, eikö ole järkevää tulevaisuudessakin pyrkiä parempaan palkkaratkaisujen koordinaatioon kannattavuuden ja kilpailukyvyn turvaamiseksi.

Oikea vastaus on löytää tasapaino ratkaisun makrovakauden ja työpaikkatason välillä. Molempia tarvitaan.

Työmarkkinaosapuolten pitää istua yhteiseen pöytään luottamuksen lisäämiseksi, sillä kevään aikana monista tärkeistä asioista on päästävä yhteisymmärrykseen. Kehysriihestä tulee varmasti asioita työmarkkinapöytään, ja työurien pidentämiseksi on löydettävä keinoja. Eläkejärjestelmää voidaan toki edelleen kehittää, mutta järjestelmähän ei ole kriisissä. Syy vanhuuseläkeiän nostamiseen Euroopassa ei ole eläkejärjestelmässä vaan julkisen talouden kestävyyden laskennallisessa paikkaamisessa.

Kahden vuoden nosto toisi laskennallista rahaa vajeen alentamiseksi reilun miljardin. Ei ihme, että se kiehtoo poliitikkoja. Mutta kun esimerkiksi toinen päähallituspuolue on linjannut, että vanhuuseläkeiän alarajaan ei kajota, keskustelu asiasta nyt ei ole ajankohtaista.

Työuraratkaisujen lisäksi pitäisi sopia toimista, joilla työvoiman tarjontaa voidaan lisätä. Nämä kokonaisuudet kuuluvat luontevasti yhteen. Listalla ovat esimerkiksi aktiivinen työvoimapolitiikka, työttömyysturva, opinnot ja työn aloittaminen ja työaikajärjestelmien uudistukset. Eikä saa unohtaa työvoiman kysyntää, sillä Suomessa on edelleen paljon työvoimaa, joka työllistyisi jos vain olisi riittävästi työpaikkoja. Suomi tarvitsee investointeja ja uutta kasvua, jotta työvoimalle riittää kysyntää.

Mikko Mäenpää.

STTK:n puheenjohtaja

Verotus! Markkinoiden koko! Suomen heikko tunnettavuus ja sijainti!

Nämä olivat keskeiset asiat, jotka nousivat esille kysyttäessä noin viideltä sadalta vastaajalta mikä estää tai vaikeuttaa investoimasta Suomeen. Kysymykset liittyivät esille ministeri Jyri Häkämiehen asettaman selvitysmiehen Jorma Elorannan teettämään avoimeen nettiaivoriiheen.

On kiistämätön fakta, että ulkomaiset investoinnit Suomeen ovat olleet vähäisiä viime vuosina. Viime vuosien talouskriisien aikana ulkomaiset investoinnit ovat luonnollisesti olleet vähäisiä, mutta investointien vähäisyys on ollut jo pidemmän aikaa huolena suomalaisessa elinkeinopoliittisessa keskustelussa. Myös ay-liike on kaivannut lisää ulkomaisia suoria investointeja Suomeen luomaan uusia työpaikkoja.

Kaiken järjen mukaan Suomi on hyvä kohde ulkomaisille investoinneille. Lähtökohdat ovat hyvät, meillä on koulutettu työvoima, kehittynyt infrastruktuuri, hyviä raaka-aineita sekä vakaa poliittinen ja työmarkkinapoliittinen ilmapiiri. Energiajärjestelmämme, vaikka sitä on juuri nyt vaikea uskoa, on toimiva ja vakaa. Työmarkkinoille syntynyt raamisopimuskin vakauttaa entisestään jo vakaata tilannettamme.

Mutta investointeja ei silti satele. Vastaajat nostivat esille tutut syyt, verotuksen liian korkean tason, Suomen pienet markkinat ja Suomen heikon tunnettavuuden ja syrjäisen sijainnin. Verotus nostetaan usein esille, vähäisin perusteluin, kun haetaan syytä matalaan talouskasvuun tai investointien vähäisyyteen, koska se on konkreettinen hallituksen muutettavissa oleva väline. Pieniä markkinoita tai syrjäistä sijaintia on vaikea muuttaa muuksi.

Itse uskon silti itsepintaisesti Suomen nykyisten vahvuuksien vahvistamisen olevan verokilpailun tielle lähtemistä tehokkaampi keino herättää mielenkiinto Suomea kohtaan. Mutta sen lisäksi tarvitaan kyllä muutakin. Esimerkiksi Venäjän liikemahdollisuuksien parempaa hyödyntämistä, uskallusta tukevaa johtamiskulttuuria ja lisää kansainvälisyyttä. Ulkomaille on lisättävä positiivista viestintää Suomesta.

Eräs nuori start up-yrittäjä totesi taannoin eräässä tilaisuudessa viestinsä politiikoille olevan se, että luokaa edellytykset ja pysykää poissa tieltä! Luulisi tämän itsevarmuuden kiinnostavan myös ulkomaisia investointeja.

Kooste tuloksista: http://www.tem.fi/files/31643/Investointeja_Suomeen_aivoriihi.pdf

Antti Aarnio, STTK:n Elinkeinopoliittinen asiantuntija

Televisiossa pyörii sarja Toisenlaiset frendit. Se kuvaa Helsingin Marjaniemessä sijaitsevan kehitysvammaisten yhteisön toimintaa.

Asun melkein tuon talon naapurissa ja siksikin sarjaa on hauska seurata. Eräänlaista positiivista naapuritirkistelyä.

Muistan kuinka taloa vasta suunniteltiin. Asialla oli paljon vastustajia. Ilmiö on tyypillinen nimby - no in my backyard - ei minun takapihalleni. Suvaitsevaisia elämän eri ilmiöille ollaan niin kauan kuin ne tulevat liki. Sitten herää pelkoja ja epäluuloja, yleensä turhia.

Kehitysvammaisten kohtaaminen herättää jostain syystä monenlaista epävarmuutta. Arvelen silti, että tämä kehitysvammaisten yhteinen koti ei ole marjaniemeläisten rauhaa järkyttänyt millään tavoin. Erilaisuuden sietäminen näyttää meille suomalaisille olevan näinä aikoina ylipäätään vaikeaa. Rasismi nostaa päätään ja se saa monenlaisia vastenmielisiä muotoja - jos sillä nyt mitään muita muotoja edes on. Esimerkiksi internetin keskustelupalstoilla tuntuu ajoittain siltä, että viimeisimmätkin hyvät tavat ja ihmisten keskinäiseen kunnioitukseen liittyvät pelisäännöt ovat painuneet unhon yöhön. Rivous, röyhkeys ja kilpailu toisten ihmisten epäkunnioittamisessa rehottavat.

Ei pidä jäädä odottamaan, että tyhmät tulisivat järkiinsä. Eivät he tule. Mutta jotta ihmisten typeryys ei ainakaan lisääntyisi, asioista on puhuttava ja myös puututtava epäkohtiin, kanssaihmisten huonoon kohteluun ja rasismiin.

Itse aloin puuttumisen eräänä päivänä metrossa. Juovuksissa ollut Suomi-mies nimitteli törkeällä tavalla vieressään istunutta huivipäistä, tummaihoista naista. Kun mies vain jatkoi, nousin paikaltani ja totesin miehelle: 
- Lopeta ja häpeä.

Mies mykistui eikä humalan tuomasta uhostakaan huolimatta saanut sanaa enää suustaan. Nainen poistui metrosta hymyillen ja minäkin olin tyytyväinen.

Niin että puututaan ja puhutaan kaikki oikeiden tekojen ja hyvien asioiden - inhimillisyyden ja suvaitsevaisuuden - puolesta. Joulu on tämmöiselle toiminnalle mitä otollisinta aikaa.

Viestintäjohtaja Marja-Liisa Rajakangas

Kirjoitus on julkaistu STTK-lehdessä 8/2011

Tempo työelämässä vain kiihtyy. Jatkuvien muutosten ja kvartaaliajattelun aikana henkilöstön työhyvinvointi on koetuksella. Hyvinä aikoina työhyvinvoinnin kehittämisellä on vaara jäädä kiireen ja huonoina aikoina henkilötösäästöjen jalkoihin. Työpaikan kehittäminen, henkilöstön kouluttaminen ja virkistystoiminta kärsivät.

Henkilöstöstä on tullut työpaikan - ei tärkein voimavara vaan - tärkein joustovara. Myös työntekijöiden ajatuksissa työhyvinvoinnilla on varaa jäädä taka-alalle, kun tulosvaatimukset, työn epävarmuus ja jatkuvat muutokset painavat päälle.

Työhyvinvoinnista puhutaan paljon. Ongelmalliseksi puheen tekee sen eripuraisuus. Työhyvinvointiongelmien syistä puhuessaan yksi osoittaa sormella työntekijää, toinen työpaikkaa ja sen olosuhteita. Työhyvinvoinnin kehittämisen keinoina yksi näkee yksikökohtaiset ratkaisut: kunto ylös, paino alas, korkki kiinni, kunnon yöunet. Toinen taas vaatii kehittämistoimia työpaikoilla. Ja kun puhutaan työhyvinvoinnin kehittämisen hyödyistä, yksi näkee sen kustannuksena, toinen taas tuottavuutta ja tuloksellisuutta kohottavana tekijänä. Näkemyserojen takia ilmassa on paljon ristiriitaista puhetta, mutta liian vähän yhteisiä tekoja.

Työhyvinvoinnin on käytännössä oltava luonnollinen osa työn tekemistä ja työyhteisön arkea. Se ei voi olla vain siihen erikseen palkattujen asiantuntijoiden työtä.

Työhyvinvoinnin perusta luodaan sillä, että jokainen tuntee oikeutensa ja velvollisuutensa työntekijöinä ja työyhteisön jäsenenä ja tältä pohjalta osallistuu työhyvinvoinnin kehittämiseen. Kyse ei ole rakettitieteestä. Pienillä toimilla ja arjen keinoin saadaan paljon aikaan. Yhteistoiminnassa tulee luoda edellytykset kaikkien osallistumiselle. Apua työyhteisön kannattaa hakea työhyvinvoinnin ammattilaisilta.

Vastuu työhyvinvoinnin kehittämisestä ja johtamisesta on ylimmällä johdolla. Työhyvinvointia ei voi johtaa sivusta, henkilöstöhallinnon tai työterveyshuollon toimesta. Työhyvinvointityön tulee olla osa työpaikan strategista kehittämistä, osa liike- ja palvelutoiminnan tavoitteita ja toimintojen suunnittelua. Tässä on työpaikoilla paljon opittavaa.

Strateginen hyvinvointi Suomessa 2010-selvitysten mukaan ylin johto liian usein delegoi työhyvinvoinnin johtamisen muille. Pois silmistä, pois mielestä - sanonta toteutuu, ja asia ei etene. Tarvitaan keppiä ja porkkanaa, jotta ylin johto saataisiin silmätysten työhyvinvoinnin kehittämistarpeiden kanssa. Henkilöstötilinpäätös on saatava viralliseksi asiakirjaksi, osaksi perinteistä tilinpäätöstä. Sen kautta johto, osakkeenomistajat ja muut sidosryhmät saavat kuvan työpaikan koko varallisuudesta ja kehittämistarpeista.

Edellä kuvatut ovat vain esimerkkejä haasteiden laajasta kirjosta. Ongelmia ei kannata keiltää, nonsaleerata tai pelätä vaan ottaa rohkeasti vastaan ja ratkaista. Työhyvinvoinnin kehittämisessä on win-win-asetelma. Kaikki voittavat, häviäjiä ei ole.

Työympäristöasiantuntija Erkki Auvinen

Kirjoitus on julkaistu kolumnina STTK-lehdessä 8/2011.

STTK:n tunnus on Askel aikaa edelle. Sillä haluamme viestittää, että olemme ajan riennoissa kiinni, ennakoimme tulevaa ja haluamme hoitaa jäsentemme edunvalvontaa yhdessä liittojen kanssa parhaalla mahdollisella tavalla. Hienosti sanoen: olemme "proaktiivisia".

Tämä maailman aika vaatisi oikeastaan sitä, että olemme askeleen, mieluiten kaksi aikaa edellä. Näin vaikeita ja monivyyhtisiä ongelmia talouden kriisi on tuonut ja tuo lähes päivittäin. Olisi enemmän kuin tärkeää nähdä eteenpäin ja kyetä tekemään ratkaisuja, jotka ovat oikein vielä ensi viikolla, ensi kuussa, ensi vuonna tai viiden vuoden kuluttua. Ei ihan helppoa.

Maailmantalouden melskeille emme paljon voi, mutta onneksi Suomi kykeni tekemään sen, mikä sen omassa vallassa on. Raamisopimus tuo vakautta työmarkkinoille, ennustettavuutta ja kilpailukykyä yrityksille, turvaa palkansaajille ja näin hyvinvointia kaikille. Raamisopimus tasapainottaa ja auttaa hallitsemaan sekä ennakoimaan ongelmia, vaikka ympärisllä myrskyää. Se on myös maan hallitukselle hyvä peliväline.

Mutta otsikko velvoittaa jo miettimään, mitä seuraavaksi. Kuten STTK:n puheenjohtaja joulukuun edustajistossa totesi, maan hallitus ei voi olla ainoastaan velkakriisin hoitaja. Nyt tarvitaan toimenpiteitä, joilla edistetään työllisyyttä, tuottavuutta ja yritystemme kansainvälistä kilpailukykyä. Sanalla sanoen: kasvua! Näihin talkoisiin tarvitaan myös ay-liikettä.

Kun Suomi on iskussa, se sataa hyvinvointina kaikelle kansalle. Suomi on selvinnyt vaikeista paikoista ennenkin. Ei ole syytä epäillä, etteikö se tee sitä nytkin. Avainsana on yhteistyö.

Viestintäjohtaja Marja-Liisa Rajakangas

Kirjoitus on julkaistu pääkirjoituksena STTK-lehdessä 8/2011.

Kuka muistaa kriisien keskellä vielä 1990-luvun? En tarkoita sitä, kun Suomi haki Euroopan unionin jäsenyyttä. Tarkoitan sitä edeltänyttä tilannetta, kun markkinat heiluttivat Suomea mennen tullen tai erityisesti Suomen itsenäistä valuuttaa.

Tuolloin itsenäisyytemme oli todella vaarassa ja olimme lähellä Irlannin ja Portugalin tämän hetkistä kohtaloa. Suomi selvisi määrätietoisella politiikalla ja sillä, että pistettiin kansalliset talkoot pystyyn. Luettiin yhdessä toimintaympäristön muutosta oikein ja rakennettiin polku kasvuun, joka ei todellakaan ollut helppo kulkea.

Eurooppalaisen kriisin keskellä on vaara, että politiikka hukkuu taloudellisen kriisin alle. On selvää, että komission varapuheenjohtajana talousasioista vastaava Olli Rehn keskittyy kriisin hoitoon. Samoin pitää olla niin, että pää- ja valtiovarainministerimme ovat EU:n uusissa ratkaisuissa aktiivisia.

Mutta on muutakin. Kriisin keskellä kannattaa vilkaista maapallon taloudellista karttaa. Vanhat vallan keskittymät Eurooppa ja Yhdysvallat ovat vaikeuksissa politiikan ja velkakriisien kanssa. Kuitenkin näiden maiden bruttokansantuote on maailmanlaajuisesti huippuluokkaa. On menestyvää teollisuutta, uusia it-firmoja, palvelualojen uusia konsepteja ja ties mitä. On koulutettua työvoimaa ja infrastruktuuri pääosin kunnossa. Talous ei ole heikko, vaan vahva.

Valmiiksi vauraina alueina kasvun saaminen uusien, kehittyvien talouksien vuosivauhtiin ei niin vain onnistu. Kasvustrategiaan pitää panostaa erityisen paljon. Pitää olla kyky uusiutua eli katsoa tulevaisuuteen avoimin mielin. Demokratioissa tämä ei ole helppoa. Vaaditaan kokouksia ja yhteisiä näkemyksiä. Aikaa kuluu.

Suomen pitää nyt keskittyä niihin tekijöihin, joilla kasvua ja tuottavuutta vahvistetaan. Tämä ei onnistu muutoin kuin että maan hallituksella ja työmarkkinajärjestöillä on yhteinen näkemys kasvun lähteistä.

Kasvustrategian lisäksi ongelma on se, että velkaantuminen on ylittänyt järkevät rajat. Siihen pitää saada kestävä muutos.

Velkaantumisen sopivaa tahtia arvioidessa ja perustuslaillisista velkajarruista puhuttaessa on hyvä jälleen palauttaa mieleen 1990-luvun alun Suomi. Valtionvelka revähti muutamassa vuodessa 16 prosentista yli kuuteenkymmeneen prosenttiin. Leikkaukset olivat kovia, mutta hyvinvointivaltion perusta kyettiin säilyttämään. Suomen taloudenpito ei ollut pitkällä aikavälillä löperöä – päin vastoin. Lamaa edeltänyt valtionvelan taso oli hyvin matala.

Vuositasolla ei siis pidä tehdä liian suuria johtopäätöksiä valtiontalouden hyvästä tai huonosta hoidosta, koska alijäämän suuruus riippuu suhdanteista. Lisäksi esimerkiksi koulutukseen ja t&k:hon investoiminen tuottaa vasta tulevaisuudessa. Velkarajoitusta pitää noudattaa, mutta käsien ehdoton sitominen ei ole helppo ratkaisu.

Velkaantumiseen hoito edellyttää pitkän tähtäimen ohjelmaa, jota ei kannata viedä läpi hajottamalla yhteiskunnan perusta. Hyvinvointiyhteiskunta tarvitaan tulevaisuudessakin nimenomaan kasvun pohjan luojana.

Viisas ei jätä yhden kortin varaan. Pitää silti ensisijaisesti panostaa EU:n kehitykseen ja varmistaa, ettei Suomi jää kellumaan yksin lastuna laineille. Kannattaa muistaa 1990-luvun opetukset siitä, miten markkinat markkaa kohtelivat. Sekin kannattaa muistaa, ettei EU-jäsenyys ja euro ole ollut suomalaiselle teollisuudelle ja palkansaajalle huonoa aikaa. Finanssikriisi käynnisti huonon kehityksen, mutta politiikan toimilla se on muutettavissa.

Globalisaatio on synnyttänyt mahdollisuuksia, mutta myös ongelmia. Tuskin maailman avautumista voi silti peruuttaa. Ihmiset eivät elä enää eristyksissä. Eristäytyminen ja markan palauttaminen tuskin veisivät viennistä riippuvaisen Suomen tulevaisuutta eteenpäin.

Mikko Mäenpään kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 16.12.2011.

Euroopan talouskriisi on heittänyt ikävän varjon niin kuluttajien kuin yritystenkin tulevaisuudenuskon päälle. Näkymät ovat synkentyneet syksyn kaamoksessa. Viimeisimpänä noitarumpua on rummuttanut kansainvälinen talousjärjestö OECD, jonka mukaan Euro-alueen kriisi muodostaa suurimman riskin maailmantaloudelle. Järjestö varoittaa, että jos poliittiset päättäjät eivät pysty löytämään ratkaisuja euro-alueen kriisiin, seuraukset maailmantaloudella voivat olla dramaattiset.

Kotimaassa keskusteltiin viime viikolla EVA:n julkaisemasta Mika Malirannan tuottavuusraportista Suuri kuoppa, jonka mukaan Suomessa on tuottavuusvaje. Työn tuottavuuden taso on noin 13 prosenttia trenditasoa matalammalla. Vaikka Maliranta päätti raporttinsa positiiviseen vireeseen, julkisessa keskustelussa maalailtiin pelkästään piruja seinälle. Onko Suomi siis menettänyt otteensa pelistä?

On ymmärrettävä vähintään kolme asiaa. Ensinnäkin maailmantaloudessa on tapahtunut suuria muutoksia, joiden vaikutukset ylettyvät Suomeen entistä voimakkaampina. Maailmantaloudessa kehittyvät taloudet ovat ottaneet suuremman roolin Euroopan ja Yhdysvaltojen takellesssa talouksiensa kanssa. Kehittyvien talouksien voimakas kasvu kannattalee tällä hetkellä maailmantalouden kasvua. EU:n komission ennustaa, että 90 prosenttia talouskasvusta tulee vuonna 2015 Euroopan ulkopuolelta. Komission mukaan maailman BKT:stä 60 prosenttia tulee kehittyvistä ja nousevista talouksista vuonna 2030. Seuraavien vuosikymmenten aikana maailmantalouden painopiste tulee sijaitsemaan idässä.

Aasia nousu ei ole lännen loppu. Mutta suomalaiselle vientiin perustuvalle elinkeinorakenteelle tulevaisuus on haastava. Vuonna 2010 tullin mukaan vientiyrityksiä oli noin 8 000, joista pk-yrityksiä oli 82 prosenttia. Suomen viennistä yhä yli puolet suuntautuu EU-maihin. Suurimmat kohdemaat ovat Ruotsi, Saksa ja Venäjä. Pk-yrityksille itämerenalue on tärkein toiminta-alue. Venäjän talouskehitys on ratkaisevan tärkeää suomalaisten yritysten kannalta, sillä Suomen kasvu voi olla Venäjän varassa lähivuosina.

Toiseksi, lumisateita odotellessa on muistettava, että yksi maailman megatrendeistä, ilmastonmuutos ei ole kadonnut mihinkään. Ilmasto lämpenee ja jossain vaiheessa kattava ilmastosopu saadaan aikaan. Energian ja raaka-aineiden hinta tulee maailmanlaajuisesti nousemaan. Kysyntä energiaa säästäville uusille tuotteille ja muulle vihreälle teknologialle on lähes rajaton. Esimerkiksi elektroniikkateollisuudella on tulevaisuudessa hyvät mahdollisuudet uusiutuvien energiaratkaisujen ja vähemmän energiaa kuluttavien laitteiden valmistuksessa. Myös maa- ja metsätalouskoneiden valmistus on kasvuala, josta suomalaisilla on mahdollisuus ottaa osuutensa. Tämä vaatii kuitenkin yrityksiltä panostusta kansainväliseen markkinointiin, brändin rakentamiseen ja muotoiluun. Kaikki riippuu yrityksistä, joiden on pystyttävä uudistumaan, kehitettävä uusia strategioita ja luotava uusia liiketoimintamalleja.

Kolmanneksi, internet on uuden maailman tärkein väline. Se muuttaa tai on jo muuttanut maailmaa vähintään yhtä paljon kuin sähkö 100 vuotta sitten. Verkon voimaa ei pidä vähätellä tai aliarvioida vaan sitä on kunnioitettava ja hyödynnetävä kaupallisesti kaikin keinoin. Kasvun painopiste siirtyy yhä enemmän digitaalisiin palveluihin. Jo nyt tilastoista voi todeta Suomen teollisuusyritysten keskittyvän aiempaa enemmän uuden tiedon tuottamiseen.

Suomi ei ole menettänyt otettaan. Osaamisella ja yhteistyöllä Suomi on noussut nykyiseen vaurauteen, eikä osaaminen ole Suomesta hetkessä kadonnut. Mutta uudistumista on tapahduttava ja kansainvälisille idän markkinoille on pyrittävä entistä kovemmin panostuksin. Vihreän kasvun vähättely on lopetettava, sillä sektorilla on kasvumahdollisuuksia. Tietoyhteiskuntakehityksessä on saatava aikaan harppauksia, jotta pysymme edelläkävijänä verkon hyödyntämisessä.

Vuodenaikojen kierrossa kaamosaika, auringoton aika, päättyy aikanaan ja aurinko tuo pikkuhiljaa valoa pimeään vuodenaikaan. Näin käy myös Suomen taloudelle.

Antti Aarnio, Elinkeinopoliittinen asiantuntija

STTK

Kerrostalon ylimmässä kerroksessa Kairon keskustassa sijaitsevassa vuokra-asunnossa on Egyptin riippumattoman ammattiliittojen keskusjärjestön päämaja. EFITU (European Federation of Independent Trade Unions) syntyi tammikuun 2011 lopulla Tahririn aukiolla mielenosoitusten aikana.  Järjestö perustettiin siis ennen Mubarakin kaatumista. Keskusjärjestön muodostivat neljä ammattiliittoa, jotka edustivat verovirkailijoita, opettajia ja terveydenhuoltoalaa.

Tänään sen 20 jäsenliitoissa on jo 1,4 miljoonaa jäsentä. Suurin liitto edustaa maataloustyöntekijöitä, joilta oli aikaisemmin ollut mahdollisuutta ammatilliseen järjestäytymiseen. Riippumaton ay-liike vastaa työntekijöiden tarpeeseen vaatia oikeuksiaan ja puolustaa etujaan. Mubarakin kaudella niin ay-liike kuin työnantajajärjestöt olivat enemmän hallituksen jatkeita kuin jäsentensä edunvalvojia. Työnantajia ja yrityksiä edustavat järjestöt eivät ole aloittaneet uudistumistaan. Niitä johtavat samat miehet kuin aiemminkin.

Diktatuurin kaatumista seuraa uusien ammattiliittojen aalto

Lokakuussa Egyptin työministeriössä rekisteröitiin 75 yksittäistä ammattiliittoa. Osa liitoista on toimialakohtaisia ja osa alueellisia. Työpaikka- tai yrityskohtaiset liitot ovat myös merkittäviä. Suomessa niitä voisi kutsua esim. ammattiosastoiksi, mutta riippumattoman ay-liikkeen ottaessa vasta ensi askeliaan eri työpaikoille perustetaan usein itsenäisiä liittoja. Samanlainen kehitys on aikanaan nähty Indonesiassa, jossa diktatuurin kaatumisen jälkeen vapaita ammattiliittoja kasvoi kuin sieniä sateen jälkeen. Myöhemmin liitot muodostivat suurempia kokonaisuuksia.

Kamal Abu Eitah perusti riippumattoman verovirkailijoiden liiton jo Mubarakin valtakauden lopulla. Hän nousi uuden keskusjärjestön johtoon vallankumouksen keskellä, mutta marraskuun puolessa välissä ETIFU järjestää ensimmäisen kongressin tai liittokokouksen, jossa demokraattisesti valitaan järjestölle toimiva johto. Kongressi viestii, että ETIFU haluaa siirtyä perustamisvaiheesta järjestön rakentamisen vaiheeseen. Toistaiseksi ETIFU:lla ei ole edes kotisivuja.

Kuvassa oikealla on ETIFU:n pääsihteeri Kamal Abu Eitah ja vasemmalla Mahmoud Khairy lentoyhtiöiden matkustamohenkilökunnan ammattiliitosta. Keskellä STTK:sta virkavapaalla oleva, ETF - European Training Foundationi:sa Torinossa työskentelevä Petri Lempinen.

Julkisen sektorin ammattiliitot ovat merkittävimpiä maissa, joissa enemmistö työvoimasta on valtion, kuntien tai valtion omistamien yhtiöiden palveluksessa. Tämä tarkoittaa myös, että yhteenotot valtiovallan kanssa lisääntyvät, kun ay-liike voimistuu ja huolehtii jäsentensä edunvalvonnasta. EFITU on vaatinut Egyptiin minimipalkkaa, joka kattaa niin julkisen kuin yksityisen sektorin työpaikat. Hallitus ja työnantajat ovat tähän suostumassa, mutta työnantajat ovat lobanneet hallitukselta alennuksia sosiaaliturvamaksuihin. Uudet ammattiliitot eivät ole tunnettuja. Kun paikallinen englanninkielinen lehti uutisoi minimipalkasta, tekstissä mainittiin vain hallitus ja työnantajajärjestö. Vaikka liitot panivat alulle koko prosessin. 

Uusi sotilasneuvosto ja ay-liike napit vastakkain

Egyptiläiset saivat lakko-oikeuden takaisin jo 2003 työlainsäädännössä, mutta nyt ylintä valtaa käyttävä sotilasneuvosto on kieltänyt lakot. Koska työtaistelu on usein ainoa keino paikalliselle liitolle edistää edunvalvontaansa, ovat lakot ja mielenosoitukset kiellosta huolimatta yleisiä. Lakkolaisten johtajia on pidätetty. Myös työnantajat tekevät kaikkensa hankaloittaakseen uusien liittojen kehittymistä. Ay-aktiiveja on irtisanottu tai uhattu irtisanomisilla. Eräässä naisvaltaisessa työpaikassa liittoon kuuluvien äitien lapsilta vietiin hoitopaikka yrityksen ylläpitämässä päiväkodissa. Yritysten suhtautuminen ay-liikkeen nousuun on ollut vihamielistä, vaikka joissakin työnantajajärjestöissä puhutaan jo varovasti sosiaalidialogin tarpeesta. Todennäköisesti näillä puheilla ei vielä ole yritysten tukea. Työehtosopimukset ja miuut sopimukset Egyptissä tehdään yrityskohtaisesti. Jos sovittelua tarvitaan, siitä huolehtii työministeriö.

Egyptissä on myös Center for Trade Unions and Workers Rights ( http://www.ctuws.com/ ). Kyseessä on kansalaisjärjestö, joka tukee riippumattomien liittojen syntyä. Kamal Abbasin johtama CTUWS on perustettu jo vuonna 1990 ja mm. anglosaksisten maiden ay-liike on tukenut sen toimintaa. Myös Kamal Abbas on pitkän linjan ay-mies, sillä hän on organisoinut jo 1989 metallityöntekijöiden lakon. Hän on istunut myös vankilassa toimintansa vuoksi. Viime heinäkuussa CTUWS:n ja EFITU:n tiet kuitenkin erkanivat linja erimielisyyksiin. Toivottavasti tulevaisuudessa työntekijöiden oikeuksien puolesta kamppailevat voimat voivat yhdistää voimansa.

Työministeriössä on valmisteltu uutta lakia ammattiliitoista, mutta sen voimaantulosta ei ole tietoa. Maan parlamenttivaalit pidettiin marraskuun lopulla, mutta ennen kuin parlamenttiin molempiin kamareihin on saatu edustajat on kevät jo pitkällä. Sen jälkeen odotetaan presidentinvaalien tulosta, joten siirtymäkausi voi venyä sietämättömän pitkäksi egyptiläisille, jotka ovat päässeet suoran vaikuttamisen makuun vallankumouksen myötä.

Kevään vallankumouksen hedelmät ja edessä olevat haasteet

Riippumaton ammattiyhdistysliike on Egyptissä samanlaisessa tilanteessa kuin ammattiliitot olivat Länsi- ja Pohjois-Euroopassa noin sata vuotta sitten. Työntekijöillä on tarve järjestäytyä, mutta työnantajat ja valtiovalta suhtautuvat vähintäänkin penseästi. Egyptin uusi ay-liike tarvitsee tukea ja apua, mutta avustamisen on tapahduttavat heidän ehdoillaan. Euroopan ay-liikkeen historiasta voi oppia paljon, mutta se syntyi aikanaan erilaisessa historiallisessa ja taloudellisessa tilanteessa. Egyptin suurin haaste on työn ja erityisesti kelvollisen työn tarjoaminen kasvavalle väestölle ja nuorisolle. Ilman sitä eivät kevään vallankumouksen hedelmät kypsy vaan edessä voi olla suuria vaikeuksia ja epävakauden aika

Lue Euroopan koulutussäätiössä Torinossa työskentelevän, STTK:sta virkavapaalla olevan Petri Lempisen kirjoituksia työskentelystä ja elämästä Italiassa, sekä työmatkoista Lähi-idän ja itäisen Euroopan maihin. http://kuhalempinen.blogspot.com/

Suomeen on syntynyt uusi keskitetty työmarkkinaratkaisu ja uusi työmarkkinamalli, raamisopimus.