STTK ei edelleenkään hyväksy työsopimusten määräaikaisuuksien helpottamista
Hallituksen tavoitteena on, että määräaikaisen työsopimuksen voisi jatkossa tehdä ilman perusteltua syytä, jos kyse on ensimmäisestä työsopimuksesta työnantajan...
Hallituksen tavoitteena on, että määräaikaisen työsopimuksen voisi jatkossa tehdä ilman perusteltua syytä, jos kyse on ensimmäisestä työsopimuksesta työnantajan...
STTK:n lausunto maa- ja metsätalousministeriölle Reiluus ja kannattavuus Kansallisessa ruokastrategiassa kaavaillaan ruokaturvan yhteiskuntasopimusta. Varmistamalla reilu tulonjako ruoan tuotantoketjussa,...
Kansallisen velkajarrun tavoitteet ovat kannatettavia. Suomen julkinen velkasuhde kasvaa edelleen ja sen kasvu on saatava taittumaan laskuun. –...
STTK:n hallituksen mielestä tärkeimmäksi tehtäväksi alueilla näyttää nousseen vain kustannusten hillitseminen. – Useilla hyvinvointialueilla ympäri Suomen käydään parhaillaan yt-neuvotteluita,...
STTK:n lausunto ulkoministeriölle Suomen kahdeksas määräaikaisraportti taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen täytäntöönpanosta STTK:n lausunto. Lisätietoja...
Tänään vietetään maailman mielenterveyspäivää. Työ muodostaa ihmisille merkittävän sosiaalisen ympäristön, jossa tapahtuu monenlaisia kohtaamisia. Osa kohtaamisista on...
Kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC:n Afrikan edustajia vieraili tällä viikolla Suomessa ja myös STTK:ssa. Vierailun aikana keskusteltiin Suomen ja Afrikan välisestä...
Siirtymäajalla vuosina 2017-2025 voimassa olleet ikäryhmittäin eriävät työntekijämaksut ja karttumat poistuvat vuonna 2026. Näiden poistumisesta vuoden 2025 jälkeen...
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg ei hyväksy Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) päätöstä kilpailuttaa ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen palvelut pelkän hinnan perusteella...