STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Työttömyyden vähentäminen uuden hallituksen kärkitavoitteeksi

Antti Palola, STTK

Hallitustunnustelija Juha Sipilä on ilmoittanut, mitkä puolueet muodostavat uuden hallituksen ja neuvottelevat hallitusohjelman. STTK:n viesti hallitusneuvotteluihin on, että Suomi menestyy työstä syntyvällä talouskasvulla ja hyvinvoinnilla.

– Painopisteen on oltava uusien työpaikkojen synnyn edistämisessä, pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisessä ja nuorisotyöttömyyden torjumisessa. Julkisia investointeja tulisi lisätä heti vaalikauden alussa esimerkiksi tietoliikenneyhteyksiin ja väyliin koko maassa sekä asunto- ja korjausrakentamiseen, sanoo puheenjohtaja Antti Palola.

Painopisteen on oltava uusien työpaikkojen synnyn edistämisessä, pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisessä ja nuorisotyöttömyyden torjumisessa.

Julkinen talous on retuperällä ja velka kasvaa. Palkansaajien verojen kiristämiseen ei enää ole varaa vaan verotuksen mahdollinen liikkumavara tulisi käyttää maltilliseen pieni- ja keskituloisten verokevennyksiin.

– Työttömyyttä vähentämällä julkinen talous kohenee. Tarvitaan myös rakenneuudistuksia vahvistamaan julkista taloutta pitkällä aikavälillä. STTK toivoo keskeneräisten hankkeiden kuten sote-uudistuksen nopeaa valmistumista. Sopeutustoimet on päätettävä heti vaalikauden alussa, mutta ne on toimeenpantava asteittain lähivuosina.

Koulutuksen merkitys korostuu yhä vahvemmin, kun digitalisaatio ja työelämän murros vauhdittuvat.
– Säästöjä tehdään väärästä päästä, jos ne osuvat koulutukseen ja osaamisen vahvistamiseen. Koko ikäluokalle on taattava vähintään toisen asteen tutkinto ja aikuiskoulutuksen resurssit on turvattava. Koulutus on myös parasta muutosturvaa esimerkiksi irtisanomisten yhteydessä.

Reilulle pelille oltava tilaa

Palola toivoo, että Suomi on jatkossakin sopimusyhteiskunta. Vaikeina taloudellisina aikoina vastakkainasettelu helposti lisääntyy, mutta emme saisi unohtaa vahvuuksiamme kuten yhdessä sopimista.

– Uuden hallituksen on tavoiteltava yhteiskunnan tasapainoista ja oikeudenmukaista kehittämistä. Reilulle pelille ja kohtuudelle on oltava tilaa. Palkansaajia polkemalla loisimme yhteiskunnallista epävakautta, jonka seuraukset voivat olla vakavat. Talous- ja työmarkkinapolitiikan yhteensovittamisessa sekä työelämä- ja sosiaaliasioiden valmistelussa kolmikantainen työskentely on hyväksi havaittu tapa viedä vaikeita asioita hallitusti eteenpäin.

Senaste artiklarna

25.9.2023

Finlands Maskinbefälsförbund och dess medlemmar deltar i löntagarorganisationernas missnöjesyttringar

19.9.2023

STTK: Regeringsprogrammet är ett jargongprogram

13.9.2023

Nordens Fackliga Samorganisation söker en Policy Officer/Utredare till Stockholm

12.9.2023

Vi sammanställde regeringsprogrammets effekter på anställdas rättigheter och utkomst

4.9.2023

Fackliga ledare sammanträdde för att utvärdera regeringens reformer inom arbetslivet och den sociala tryggheten

16.8.2023

STTK:s styrelse: Omöjligt att lita på trepartsmodellens riktighet

15.6.2023

STTK:s styrelse: Anpassningsåtgärderna måste stödja tillväxten

8.6.2023

STTK:s svar på SFP:s partidagsmotioner