STTK on Women’s Pay Day: The Pay Transparency Directive reveals Finland’s true will for equality

Naisten palkkapäivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 2. marraskuuta. Se tarkoittaa, että naiset tekevät töitä lähes kaksi kuukautta ilman palkkaa, jos heidän vuosiansionsa suhteutetaan miesten keskiansioihin.

Vuonna 2025 sukupuolten välinen palkkaero Suomessa on Tilastokeskuksen tietojen mukaan 15,9 prosenttia. STTK on laskenut palkkaeroa vuodesta 2011 lähtien. Sinä aikana ero on kaventunut noin 0,2 prosenttia vuodessa.   

– Niiden 12 vuoden aikana, jotka olen toiminut STTK:n puheenjohtajana, palkkaeron kehitys on ollut suorastaan ala-arvoisen hidasta, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo.  

Syitä sukupuolten palkkaeroihin on monia. Yhtenä taustavaikuttajana ovat palkkasyrjintä ja puutteet työpaikkojen palkka-avoimuudessa. Pitkään näytti siltä, että vuonna 2023 hyväksytty EU:n palkka-avoimuusdirektiivi tarjoaisi lääkkeen ongelmaan. Direktiivi velvoittaa työpaikkoja puuttumaan syrjiviin palkkaeroihin ja edistämään palkkauksen läpinäkyvyyttä palkkarakenteissa.  

–  Direktiivin velvoitteet tulee säätää voimaan kansallisesti vuoden 2026 kesään mennessä. Tasa-arvon mallimaaksikin joskus kutsuttu Suomi ei kuitenkaan näytä täytäntöönpanossa esimerkkiä, vaan päinvastoin. Näyttää siltä, että direktiivi säädetään monilta osin puutteellisesti ja mahdollisesti myöhässä aikataulusta, Palola sanoo.  

STTK painottaa palkka-avoimuuden edistämisen tärkeyttä työpaikoilla ja direktiivin kunnianhimoista täytäntöönpanoa. Syrjiviin palkkaeroihin ja sitä kautta sukupuolten väliseen palkkatasa-arvoon pystytään aidosti puuttumaan vasta, kun palkkarakenteet ovat läpinäkyviä, samanarvoiset työt pystytään tunnistamaan ja palkkavertailu tehdään syrjimättömästi ja objektiivisin perustein.   

–  Palkka-avoimuusdirektiivin täytäntöönpano aiotaan kuitenkin tehdä minimitasolla, eikä sukupuolten välisten palkkaerojen kuromiseen saada riittäviä työkaluja, Palola sanoo.   

Tasa-arvon kehitys sakkaa maailmalla ja Suomessa. Globaalisti katsottuna Suomella olisi erinomainen mahdollisuus erottua palkka-avoimuuden kehittämisessä edukseen, korjata alamäkeen luisuvan tasa-arvokehityksen suunta ja ansaita takaisin tasa-arvon mallimaan mainetta. Vaihtoehto on istua kelkassa ja katsoa, kun savuverho palkkaläpinäkyvyyden yllä sakenee. Jälkimmäinen ylläpitää nykyistä palkkaeron kaventumisen vauhtia, mikä tarkoittaa, että naisten kuvainnollista palkkapäivää vietetään vielä 2100-luvullakin.  

Vaikuttajayhteistyötä palkkatasa-arvon edistämiseksi 

Palkka-avoimuuteen vaikuttavan palkka-avoimuusdirektiivin lisäksi sukupuolten palkkaerojen taustalla piilee muitakin syitä. 

Tänä vuonna STTK on tehnyt Naisten palkkapäivän yhteydessä vaikuttajayhteistyötä otsikolla ”Vuoden viimeinen palkkapäivä”. Kampanjan vaikuttajina ovat Miina Maasola, Simeon Seitz ja Katri Kilpiäinen. Vaikuttajien julkaisemissa sisällöissä kerrotaan naisten palkkapäivästä, palkkatasa-arvoon vaikuttavista tekijöistä ja vaikuttajien omista kokemuksista. Vaikuttajakampanja toteutetaan yhdessä Ping Helsingin kanssa. 

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030 

Lue lisää: Tasa-arvoinen työelämä – STTK:n näkemyksiä tasa-arvon kehittämiseksi 

News

31.10.2025

STTK on Women’s Pay Day: The Pay Transparency Directive reveals Finland’s true will for equality

17.9.2025

Work for immigrant women! – STTK’s proposals to support the employment of immigrant women

10.9.2025

Study: Immigrant women feel that the social climate in Finland has deteriorated

31.3.2025

The fate of the Adequate Minimum Wages Directive is not sealed

10.3.2025

STTK: The Government’s legislative projects weaken women’s position in working life

11.2.2025

Europe is facing a competitiveness issue that can be solved by investing in skills and quality jobs

3.12.2024

STTK: Implementation of the minimum wage directive gives a false impression of the situation in Finland

7.11.2024

STTK on Equal Pay Day: Export model and unambitious promotion of salary transparency undermine pay equality