työelämä

Työelämä-käsiteellä viitataan ansiotyöhön ja työn tekemisen tapoihin sekä siihen sosiaaliseen ja kulttuuriseen piirin, joka työssä muodostuu yksilöiden välille. Ammattiliitot ovat työelämän pelisääntöjen, työntekijöiden oikeuksien ja velvollisuuksien asiantuntijoita ja kehittäjiä. Liitot rakentavat reilumpaa työelämää neuvottelemalla työehtosopimuksissa palkoista ja muista työehdoista, kuten työajoista, sairausajan palkasta, ylityökorvauksista, vapaista ja lomista jne. Luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut taas ovat työpaikoilla tärkeitä työn kehittäjiä ja reilujen pelisääntöjen noudattamisen varmistajia. Ammattiliittojen keskusjärjestöt taas osallistuvat työelämän kehittämiseen esimerkiksi lainsäädännön kautta.

Työelämä ei ole staattinen, vaan jatkuvasti kehittyvä. Siihen vaikuttavat maailmaa muutenkin muuttavat ilmiöt, kuten esimerkiksi teknologian kehitys tai ilmastonmuutos. Työelämä edellyttää erilaista osaamista nyt kuin kymmenen vuotta sitten tai kymmenen vuoden kuluttua. Toisaalta on myös osaamista, joka säilyttää arvonsa eri aikoina, kuten ongelmanratkaisukyky, sosiaaliset taidot, oppimistaidot tai luova ajattelu. Hyvä työelämä syntyy osaamisesta, taitavasta johtamisesta sekä yhteisesti luodusta suunnasta, joka innostaa kaikki tekemään parhaansa. Kun ponnistelusta ja tuloksesta vielä palkitaan, ollaan mahdollisuuksien äärellä.

Työelämä on merkittävä osa elämää jo pelkästään siitä syystä, että vietämme ison osan elämästämme työssä. Työn kautta yksilölle syntyy toimeentuloa, mutta myös itsensä toteuttamisen ja kasvun tapoja. Työikäinen väestö supistuu ja siksi on erityisen tärkeää, että työikäiset jaksavat hyvin ja viihtyvät työelämässä pitkään. Työhyvinvointi ja tuottavuus paranee, kun ihminen saa aktiivisesti kehittää omaa työtään. STTK tekee työtä, jotta hyvä työelämä toteutuisi kaikkien työtä tekevien kohdalla.

Uutinen

Millaista suomalainen työelämä on vuonna 2030? Miltä arkemme tuntuu ja miltä se näyttää?

| 9.1.2020

STTK toteuttaa tammikuussa 2020 tulevaisuusluotauksen, jossa selvitetään odotuksia tulevaan työelämään. Tulevaisuusluotauksella pyrimme tunnistamaan muutokset, jotta voimme varautua niihin... Lue lisää

Uutinen

STTK:n edustajiston puheenjohtaja Kirsi Lehtimäen puhe edustajistolle

| 12.12.2019

Puhe, STTK:n edustajisto 12.12.2019 Poliittinen syksy on ollut myrskyisä ja hämmentävä. Juuri nyt olemme kansainvälisen mielenkiinnonkohteena kohteena tasa-arvon... Lue lisää

Blogi

Mitä uusi komissio tarjoaa työelämälle?

Maria Häggman | 2.12.2019

Euroopan parlamentti hyväksyi viime keskiviikkona uuden EU-komission äänin 461 puolesta 157 vastaan. 89 äänesti tyhjää. Euroopan kansanpuolueen (EPP)... Lue lisää

Uutinen

Väkivalta työelämässä – jäsenet kertovat

| 25.11.2019

Väkivallan uhka on aina olemassa Työskentelen muistisairaiden vanhusten parissa. Väkivallan uhka on aina olemassa. Päivittäin saa nyrkkiä ja... Lue lisää

Tiedote

STTK-Opiskelijat: Yhteistyöllä kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa ja vastuullista markkinataloutta

| 23.11.2019

STTK-Opiskelijat vaativat Suomen hallitukselta ja työmarkkinatoimijoilta yhteistä keskustelu ilmastopolitiikasta. Hiilineutraalisuuteen pyrkiminen on jokaisen tehtävä ja turhasta vastakkainasettelusta on... Lue lisää

Uutinen

Etelä-Euroopassa on edelleen valittava ura tai äitiys

| 22.11.2019

Italiassa pienten lasten äitien on edelleen 2020-luvulle tultaessa vaikea sovittaa yhteen lastenhoito ja työssäkäynti. Espanjalaisnaiset puolestaan protestoivat sukupuolten... Lue lisää