työn ja perheen yhteensovittaminen

Suomalaista yhteiskuntaa pidetään perhe- ja lapsiystävällisenä, mutta samalla syntyvyys ja lasten lukumäärä laskee koko ajan.

STTK:n mielestä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen pitäisi toteutua nykyistä paremmin. STTK katsoo, että työelämän tulisi joustaa työntekijän eri elämäntilanteissa ja että työpaikoista pitäisi tehdä nykyistä perheystävällisempiä. Työpaikkojen tasa-arvosuunnitelmilla voidaan edistää työn ja perheen yhteensovittamista. Laadukas varhaiskasvatus sekä pienten koululaisten aamupäivä- ja iltapäivätoiminnan palvelut tukevat omalta osaltaan vanhempien työssä käyntiä.

Työn ja perheen yhteensovittaminen on laajempi kysymys kuin vain perhevapaajärjestelmä tai pikkulapsivaihe, sillä useilla työntekijöillä saattaa olla hoivavastuuta myös esimerkiksi iäkkäistä vanhemmistaan tai aikuisesta vammaisesta lapsestaan.

Blogi

Perhevapaiden kustannukset ovat alentuneet

Seppo Nevalainen | 19.11.2019

Kolmikantainen työryhmä valmistelee parhaillaan perhevapaauudistusta hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti. Uudistuksessa on tavoitteena, että perhevapaat ja hoitovastuu jakautuvat tasaisemmin molempien... Lue lisää

Tiedote

STTK: Perhevapaauudistuksessa on kyse myös miesten tasa-arvosta

| 19.11.2019

Perhevapaauudistusta valmistellaan kolmikantaisessa työryhmässä. Hallitusohjelman mukaisesti tavoitteena on muun muassa se, että perhevapaat ja hoitovastuu jakautuvat perheissä tasaisesti... Lue lisää

Blogi

Tarvitsemme perhemyönteisyyttä tukevan perhevapaauudistuksen

| 4.10.2019

Perhevapaauudistusta valmistellaan parhaillaan kolmikantaisessa työryhmässä. Hallitusohjelman mukaisesti tavoitteena on, että ”perhevapaat ja hoitovastuu jakautuvat perheissä tasaisesti molempien vanhempien... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Tehy: Raskaana olevan työntekijän suojaa kohennettava

| 18.9.2019

Raskaana olevaa työntekijää suojeleva kansallinen lainsäädäntö on jäänyt jälkeen suomalaisen työelämän muutoksessa. Tehy edellyttää, että lainsäädäntö päivitetään vastaamaan... Lue lisää

Blogi

Monimuotoisuus kaiken perhepolitiikan perustaksi

Antti Palola | 18.7.2019

Yhdenvertaiset mahdollisuudet vanhemmuuteen sekä kaikkien lasten hyvinvoinnin toteutuminen on kaikkien perheellisten työssäkäyvien ja heidän perheidensä oikeus koko työuran... Lue lisää

Tiedote

STTK: Lakiuudistus tukee työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista, raskasta jaksotyötä ei pidä laajentaa

Inka Douglas | 7.3.2019

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietintö työaikalain uudistamisesta on valmistunut ja siirtyy seuraavaksi eduskunnan täysistuntoon. STTK on pitänyt työaikalain uudistamista... Lue lisää