maahanmuuttajat työelämässä

Suomeen muuttaneet työssä olevat ulkomaalaistaustaiset, maahan muuttaneet henkilöt työskentelevät enimmäkseen samoilla aloilla kuin suomalaistaustaiset. Kuitenkin esimerkiksi palvelu- ja myyntityö ovat muita tyypillisempiä aloja. Ulkomaalaistaustaisten palkansaajien työsuhde oli useammin määrä- tai osa-aikainen ja työajat epätyypillisempiä kuin suomalaistaustaisilla. Lisäksi he työskentelevät useammin yksin- tai kevytyrittäjinä tai alustataloudessa. Suomessa yksityinen sektori korostuu ulkomaalaistaustaisten työllistäjinä. Moni perustaa oman yrityksen ja työllistää myös muita.

Työ- ja elinkeinoministeriön tilaston mukaan vuoden 2021 viimeisellä neljänneksellä kaikkien Suomessa asuvien ulkomailla syntyneiden henkilöiden työllisyysaste oli 68,6 prosenttia. Miesten työllisyysaste (70,3 %) on lähellä Suomessa syntyneiden miesten (74,3%) työllisyyttä, mutta naisten työllisyysaste merkittävästi alhaisempi (58,1%). Ulkomaalaistaustaisista naisista kuitenkin joka toinen on suorittanut korkeakoulututkinnon, eli heissä on merkittävä työvoimapotentiaali. Mitä pidempään henkilö on asunut Suomessa, sitä todennäköisempää hänen työllistymisensä on. Suomessa maahan muuttaneiden naisten työllisyys on muita Pohjoismaita matalampi. Työperäisesti maahan muuttaneiden työllisyysaste on lähes 90 prosenttia.

Maahan muuttaneisiin sekä ulkomaalaistaustaisiin henkilöihin kohdistuu työelämässä syrjintää. Syrjintää koetaan esimerkiksi rekrytoinneissa, vaikeutena löytää koulutusta vastaavaa työtä tai vaikeutena edetä uralla. Kaikki syrjintä on työelämässä kielletty. Työelämän syrjintä on määritelty yhdenvertaisuuslaissa

STTK on julkaissut työpaikoille ja työyhteisölle tarkoitetun sivuston, jolle on koottu vinkkejä ja työkaluja monimuotoisen ja syrjimättömän työpaikan kehittämiseksi sekä rasismin ja syrjinnän ennaltaehkäisemiseksi. Monikulttuurinen.fi -sivustolta löydät neuvoja erilaisuuden arvostamiseen, rasismin käsittelyyn sekä turvallisemman työpaikan luomiseen.

 

Tiedote

STTK: Seuraavalla hallituskaudella tarvitaan enemmän ja eettisempää maahanmuuttopolitiikkaa

Antti Palola | 27.3.2023

Alhaisen syntyvyyden ja vähenevän työikäisen väestön Suomessa on vauhditettava kansainvälistä rekrytointia. Nyt päättyvällä hallituskaudella on laadittu ensimmäinen työ-... Lue lisää

Blogi

Rasismi ei katoa juhlapuheilla

Katariina Sahlberg | 21.3.2023

Kansainvälistä päivää rotusyrjinnän poistamiseksi – eli rasisminvastaista päivää – vietetään tänään 21. maaliskuuta. Päivän ympärillä vietetään rasismin- ja... Lue lisää

Blogi

Reilun maahanmuuton tueksi tarvitaan ulkomaalaislain kokonaisuudistus

Taina Vallander | 11.11.2022

STTK esitti jo vuonna 2018 laajaa maahanmuuton ohjelmaa osaksi seuraavan hallituksen ohjelmaa. Tavoite osui maaliin, sillä kuluvalla hallituskaudella... Lue lisää

Tiedote

Työ- ja osaamisperusteinen maahanmuutto kaipaa aktiivisia toimia jatkossakin

| 11.11.2022

Työmarkkinakeskusjärjestöjen (EK, SAK, Akava ja STTK) mielestä aktiivisia panostuksia työ- ja osaamisperusteiseen maahanmuuttoon on jatkettava seuraavalla hallituskaudella. Maahanmuuttopolitiikan... Lue lisää

Lausunto

HE-luonnos esitykseksi laeiksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annetun lain ja ulkomaalaislain 56 § muuttamisesta

Taina Vallander | 16.9.2022

STTK:n lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle Yleiset huomiot esityksen tavoitteista STTK ry kiittää mahdollisuudesta kommentoida luonnosta hallituksen esitykseksi kolmansien... Lue lisää

Tiedote

STTK:n työelämän monikulttuurisuutta käsittelevä tietopankki on julkaistu

| 15.7.2022

STTK on julkaissut monikulttuurinen.fi -sivuston, joka toimii tietopankkina esihenkilöille, luottamusmiehille ja työpaikoille.