epätyypilliset työsuhteet

Epätyypilliset työsuhteet -käsitettä käytetään kuvaamaan määräaikaista palkkatyötä tai niin sanottuja uusia työn tekemisen muotoja mukaan lukien työ yrittäjyyden ja palkkatyön välimaastossa.

Työtä voidaan tehdä erilaisissa työsuhteissa. Työ voi olla toistaiseksi voimassa olevaa tai määräaikaista sekä kokoaikaista tai osa-aikaisesta. Toistaiseksi voimassa oleva ja kokoaikainen työ on yleisin työsuhteen muoto.

Määräaikaisella työllä on yleensä jo työsopimuksessa sovittu päättymispäivä. Se voi olla myös avoin, jos päättymispäivä ei ole tiedossa. Työnantajan on kuitenkin annettava työn päättymispäivästä arvio. Osa-aikatyö voi olla työtunneiltaan kiinteää tai vaihtelevaa. Esimerkiksi niin sanotuilla nollatuntisopimuksilla sovittu työaika vaihtelee nollasta johonkin sovittuun. Määrä- tai osa-aikaiseen työsuhteeseen ei saa soveltaa muita huonompia työehtoja, vaan työntekijöitä on kohdeltava tasapuolisesti työsuhteen muodosta riippumatta.

Työsopimuksen voi tehdä myös työvoimaa vuokraavan yrityksen kanssa. Työntekijä on työsuhteessa vuokrausyritykseen, mutta työ tehdään toiselle työnantajalle eli käyttäjäyritykselle. Vuokratyöhön sovelletaan samoja säännöksiä kuin muihinkin työsuhteisiin.

Monesti epätyypilliset työsuhteet aiheuttavat epävarmuutta ja ennakointivaikeuksia sekä huolta tulevasta. STTK on kiinnittänyt erityistä huomiota epätyypillistä työtä tekevien oikeudelliseen asemaan työelämän sääntelyä koskevassa lainvalmistelutyössä.

Tiedote

Kesäduunarille tarjolla nollaa – nollatuntisopimusten määrä noussut hälyttävästi

| 28.8.2017

Kesäduunari-infoon tulleiden yhteydenottojen mukaan nollatuntisopimusten määrä kesätöissä on kasvanut selvästi tänä kesänä. Joka viides palkansaajakeskusjärjestöjen Kesäduunari-infoon yhteydessä ollut... Lue lisää

Tiedote

STTK jätti lakiesityksiin eriävät mielipiteet: ”Työaikalakiesitys epätasapainoinen, nollasopimusesitys riittämätön”

| 7.7.2017

Työaikalain uudistus tarvitaan, jotta se vastaisi muuttuvan työelämän tarpeisiin. Joustoja tarvitaan työntekijöiden ja työnantajien näkökulmasta. STTK suhtautuukin myönteisesti... Lue lisää

Tiedote

Työn murrokseen liittyvä keskustelu on ideologioiden taistelua

| 8.12.2016

Ajatuspaja Libera on julkaissut raportin Toimivat työmarkkinat, jossa nuoren polven poliittiset vaikuttajat pohtivat työmarkkinoiden ja työmarkkinajärjestelmän kehitysnäkymiä sekä... Lue lisää

Blogi

Pruukattiin sanoa, että tulevaisuus on nuorten

| 18.10.2016

Nuoret ovat tyytyväisiä elämäänsä. Suomalaisten nuorten elämää ja tuntemuksia tutkivan nuorisobarometri-tutkimuksen mukaan nuorten tyytyväisyys omaan elämäänsä on ollut... Lue lisää

Tiedote

Sirpaletyö lisää työelämän turvattomuutta ja sukupuolten epätasa-arvoa

| 6.6.2016

Itsensä työllistäjien määrä on kasvanut tasaisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 Suomessa oli noin 150... Lue lisää

Tiedote

STTK:n Katarina Murto: Lainsäädännön turvattava myös nollatuntisopimuksella työskentelevien oikeudet

| 30.3.2016

STTK vaatii lainsäädäntömuutoksia vaihtelevaa työaikaa tekevien aseman parantamiseksi. Nollatyösopimus ei määrittele työtuntien alarajaa, sillä työajaksi sovitaan 0-40 tuntia viikossa.... Lue lisää