Nuoret työelämässä

Nuorten sijoittuminen työelämään edellyttää laadukasta sekä kannustavaa koulu- ja opiskelumaailmaa. Jokaisella nuorella tuleekin olla mahdollisuus laadukkaaseen peruskoulun jälkeiseen koulutukseen.

nuoret työelämässä

Opiskelupaikan valinta on monelle nuorelle usein merkittävin omaan tulevaisuuteen vaikuttava valinta. Siksi nuoret tarvitsevat monipuolisesti tietoa eri ammateista ja niihin johtavista koulutuspoluista. Monipuolinen tieto nopeuttaa siirtymiä koulutusasteelta toiselle, auttaa perusteltujen koulutusvalintojen tekemistä ja vähentää turhaa opintojen keskeyttämistä.

Julkisessa keskustelussa nuorten työelämästä mainitaan usein työelämän pirstoutuminen ja nuorten elämän epävarmuus. Huoli on todellinen silloin, kun etsitään ensimmäistä työpaikkaa, sillä koulutusta vastaavan vakinaisen työn löytäminen voi olla vaikea. Moni tutkimus osoittaa, että nuoret suhtautuvat työelämään pessimistisesti. Työelämään siirtymisen jälkeen näkemys muuttuu valoisammaksi.

Työtä tekemällä on voitava tulla toimeen ja rakentaa elämää eteenpäin. Nuorten työelämään siirtymistä on helpotettava muilla keinoilla kuin palkka-alella. Suomalainen osittain rahastoiva työeläkejärjestelmä perustuu sukupolvien väliseen luottamukseen. Työssäkäyvä sukupolvi maksaa suurimmaksi osaksi eläkesukupolven eläkkeet. Eläkejärjestelmän rakentaneen sukupolven pitää kantaa vastuu myös tulevien työntekijöiden eläkkeistä.

Työelämätietoa nuorille

Nuoret tarvitsevat enemmän työelämätietoa sekä ohjeita ja tukea työelämään siirtymisessä. Nuorilla työntekijöillä tulee olla samanlaiset työehdot kuin muillakin työntekijöillä. Ikä ei voi olla peruste erilaiselle kohtelulle työelämässä.

STTK toimii yhteistyössä eri opiskelija- ja nuorisojärjestöjen kanssa ja nostamme julkiseen keskusteluun nuorille tärkeitä kysymyksiä työelämään liittyen. Lisäksi tuotamme työelämätietoa jakavaa www.työelämään.fi -palvelua ja yhteistyössä muiden palkansaajakeskusjärjestöjen kanssa kesäduunareille ja heidän työnantajilleen suunnuttua www.kesaduunari.fi -palvelua.