Blogit

Blogi

Greta ja keltaliivit

| 15.5.2019

Tämän päivän rohkeat ajattelijat ja tien opastajat näyttävät löytyvän nuorista. Kukapa olisi vuosi sitten uskonut, että kymmenien tuhansien... Lue lisää

Blogi

Nuorisotyöttömyys ratkaistaan osaamisella

| 14.5.2019

Työ- ja elinkeinoministeriön tänään julkaiseman ennusteen mukaan nuorisotyöttömyys tulee junnaamaan tulevaisuudessa paikoillaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikka... Lue lisää

Blogi

Ketä äänestät, kun äänestät EU-vaaleissa?

Maria Häggman | 13.5.2019

26. toukokuuta järjestetään Suomessa jo kuudetta kertaa Europarlamenttivaalit. EU-vaaleissa äänestät henkilöä, jonka haluat edustavan sinua parlamentissa. Parlamentin edustajat... Lue lisää

Blogi

Haluamme nuoret mukaan päättämään Euroopan tulevaisuudesta

| 10.5.2019

Edessä ovat eurovaalit ja monelle nuorelle ensimmäinen mahdollisuus vaikuttaa konkreettisesti eurooppalaiseen politiikkaan äänestämällä omaa ehdokastaan. Suomella on toiseksi... Lue lisää

Blogi

Kuntoutuksen vaikuttavuudesta tarvitaan lisää tutkimusta

| 9.5.2019

Pidemmistä työurista hyötyvät kaikki. Ihminen itse, työyhteisöt ja työnantajat. Hyötyjä saavat myös yhteiskunta ja veronmaksajat. Mielekäs, työkyvylle ja... Lue lisää

Blogi

OECD suosittaa Suomelle oppivelvollisuusiän nostoa

Taina Vallander | 9.5.2019

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD julkaisi Suomea koskevan arvioinnin, joka keskittyy erityisesti nuorten koulutukseen ja työelämään siirtymiseen... Lue lisää

Blogi

Laadukkaamman varhaiskasvatuksen resepti

| 7.5.2019

Perhepolitiikka tulee varmasti uudistumaan alkavalla hallituskaudella, ja myös subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttaminen on todennäköistä. Hyvä niin. Tämän lisäksi uudenkarheaan... Lue lisää

Blogi

Keskiluokka kurjistuu

| 6.5.2019

Globaalissa taloudessa on nähty 2010-luvulla outo tilanne. Talous kasvaa, työllisyys paranee, työttömyys pienenee, inflaatio on matala. Silti palkat... Lue lisää

Blogi

Onko EU:ssa kaikki valmista vai kannattaisiko äänestää?

Maria Häggman | 30.4.2019

Viime viikolla, kun Suomessa keskityimme eduskuntavaalituloksen analysointiin ja spekuloimme tulevan hallituksen pohjasta, Euroopan parlamentti teki tämän kauden viimeiset... Lue lisää