työaika

Työaika on se aika, jonka käytät työntekoon ja olet velvollinen olemaan työpaikalla tai muutoin työnantajan käytettävissä. Matkustamiseen käytetty aika ei ole työaikaa, ellei sitä voida pitää työsuorituksena. Liikkuvassa työssä myös työkohteiden välinen aika katsotaan työajaksi.

Työaikalain mukainen säännöllinen enimmäistyöaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa tai 40 tuntia viikossa. Useilla aloilla säännöllinen viikoittainen työaika on työehtosopimuksilla sovittu lyhyemmäksi. Säännöllistä työaikaa voidaan tehdä eri tavoin joko kiinteänä työaikana, vuorotyönä tai jaksotyönä. Työaika voi joustaa päivittäin, viikoittain ja kuukausittain, mutta säännöllisen työajan on tasoituttava työaikalain tai alan työ- tai virkaehtosopimuksen mukaisesti. Työntekijä on lähtökohtaisesti aina oikeutettu vähintään työaikalaissa säänneltyihin vähimmäislepoaikoihin.

Työaikaa koskevia määräyksiä on niin lainsäädännössä kuin ammattiliittojen neuvottelemissa työ- ja virkaehtosopimuksissakin. Esimerkiksi ylityön, sunnuntaityön ja yötyön tekeminen ja niistä maksettavat korvaukset saattavat vaihdella eri alojen välillä.

Tiedote

STTK tutki: Suomalaiset toivovat lyhyempää työaikaa, mutta arvioivat sen pitenevän

Antti Palola | 27.4.2017

Suurin osa suomalaisista uskoo viikkotyöaikansa pidentyvän tulevaisuudessa. Samanaikaisesti uskotaan työmarkkinoiden polarisoitumiseen: osalla työmäärä kasvaa ja osa ei saa... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Jyty: Ylityökorvaukset hiertävät nuoriso- ja järjestötyössä

| 28.3.2017

Nuoriso- ja järjestötyön ammattilaisilla on jatkuvasti liian suuri työmäärä, kiire sekä ongelmia työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa, kertoo Jytyn... Lue lisää

Blogi

Tehdään töitä fiksummin – ei kovemmin

Erkki Auvinen | 19.1.2016

Suomalaiset eivät ole riittävän ahkeria, ja siksi meidän olisi tehtävä enemmän töitä. Hallitus vaatii kilpailukykyloikkaa ja esittää keinoksi... Lue lisää

Tiedote

STTK: Työaikojen vertailu ei kerro työn tehokkuudesta tai tuottavuudesta

| 10.11.2015

EVA on julkaissut vertailuja Suomen ja eurooppalaisten kilpailijamaiden työajoista. STTK:n pääekonomistin Ralf Sundin mielestä Suomen työajoissa ei ole... Lue lisää

Tiedote

Suomalaiset ottaisivat mieluummin maltilliset korotukset kuin pidentäisivät työaikaansa

| 8.6.2015

// Kysely tehtiin 1. – 4. kesäkuuta, ja tämä artikkeli ilmestyi ensimmäisen kerran jo kesäkuussa.  // Suomalaiset hyväksyisivät... Lue lisää

Tiedote

STTK:n Antti Palola: Jäitä hattuun työajan pidentämiskeskustelussa

| 29.5.2015

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toppuuttelee yhteiskuntasopimuksen ympärillä käytävää keskustelua työaikojen pidentämisestä.– Niin kauan kuin muistan, on väitetty, että... Lue lisää