palkansaajien ostovoima

Ostovoima tarkoittaa taloustieteessä sitä, kuinka paljon hyödykkeitä käytettävissä olevalla tuloilla voi ostaa. Palkansaajien ostovoima kasvaa, kun tulojen kasvu ylittää hintojen nousun. Ostovoima laskee jos hinnat nousevat mutta tulot pysyvät ennallaan. Ostovoiman lasku ei siis välttämättä liity tulojen laskuun vaan voi olla myös inflaation seurausta.

Suomalaisten ostovoima on eurooppalaisessa vertailussa melko heikko. Ostovoiman heikkoutta aiheuttavat suhteellisen matalat palkat, korkea verotus sekä kuljetuskustannuksista ja kilpailun puutteesta johtuvat korkeat hinnat. Toisaalta jos ostovoimaan lasketaan ilmaisten tai osittain maksullisten julkisten palveluiden arvo, niin suomalaisten asema ostovoimavertailuissa paranee.

STTK:n mielestä pieni- ja keskipalkkaisten palkansaajien ostovoiman tulee jatkossa kasvaa pääosin palkankorotusten kautta. Työn tuottavuuden kasvusta kuuluu palkansaajille reilu osa.

Uutinen

Palkansaajien ostovoiman kasvu tukee kotimarkkinoita

| 25.6.2019

Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta (Tukuseto) on selvittänyt ansioiden, hintojen, ostovoiman ja kilpailukyvyn kehitystä raportissaan Talousnäkymät ja palkanmuodostus. Tukuseton... Lue lisää

Blogi

Valtiovarainministeriö ennustaa hidastuvaa talouskasvua

Seppo Nevalainen | 18.6.2019

Valtiovarainministeriö ennustaa talouskasvun hidastuvan tänä vuonna 1,6 prosenttiin Suomessa. Ensi vuodelle VM ennakoi 1,2 prosentin kasvua ja vuodelle... Lue lisää

Uutinen

Keskituloisen ansiotulojen verotus kevenee

| 7.6.2019

STTK:lainen keskituloinen Toimisen perhe seurasi hallitusohjelman muodostumista ja arvioi siinä tehtyjen linjausten vaikutuksia talouteensa. Hallitusohjelmassa päätettiin muuttaa verotuksen... Lue lisää

Blogi

Keskiluokka kurjistuu

| 6.5.2019

Globaalissa taloudessa on nähty 2010-luvulla outo tilanne. Talous kasvaa, työllisyys paranee, työttömyys pienenee, inflaatio on matala. Silti palkat... Lue lisää

Tiedote

STTK:n hallitus: Palkkaratkaisulla vahvistettava ostovoimaa

| 12.3.2019

STTK:n hallitus keskusteli valmistautumisesta ja tavoitteista seuraavalle työ- ja virkaehtosopimusten neuvottelukierrokselle kevätseminaarissaan Kirkkonummella.– Hajautetulla liittokierroksella perinteisen palkka- ja... Lue lisää

Uutinen

STTK:laisen keskituloisen perheen ostovoiman muutos 2018-19

| 19.12.2018

Palkansaajien tuloverotus säilyy ennallaan ensi vuonna Palkansaajien tuloverotus säilyy ennallaan ensi vuonna, ansiotason oletetaan nousevan keskimäärin 2,7 prosenttia.... Lue lisää