nuoret työelämässä

Nuorten sijoittuminen työelämään edellyttää laadukasta sekä kannustavaa koulu- ja opiskelumaailmaa. Jokaisella nuorella pitää olla mahdollisuus peruskoulun jälkeisiin opintoihin.

Opiskelupaikan valinta on monelle nuorelle usein merkittävin omaan tulevaisuuteen vaikuttava valinta. Siksi nuoret tarvitsevat monipuolisesti tietoa eri ammateista ja niihin johtavista koulutuspoluista. Monipuolinen tieto nopeuttaa siirtymiä koulutusasteelta toiselle, auttaa perusteltujen koulutusvalintojen tekemistä ja vähentää turhaa opintojen keskeyttämistä.

Julkisessa keskustelussa nuorten työelämästä mainitaan usein työelämän pirstoutuminen ja nuorten elämän epävarmuus. Huoli on todellinen silloin, kun etsitään ensimmäistä työpaikkaa, sillä koulutusta vastaavan vakinaisen työn löytäminen voi olla vaikea. Moni tutkimus osoittaa, että nuoret suhtautuvat työelämään pessimistisesti. Työelämään siirtymisen jälkeen näkemys muuttuu valoisammaksi.

Nuoret tarvitsevat enemmän työelämätietoa sekä ohjeita ja tukea työelämään siirtymisessä. Nuorilla työntekijöillä tulee olla samanlaiset työehdot kuin muillakin työntekijöillä. Ikä ei voi olla peruste erilaiselle kohtelulle työelämässä.

Työtä tekemällä on voitava tulla toimeen ja rakentaa elämää eteenpäin. Nuorten työelämään siirtymistä on helpotettava muilla keinoilla kuin palkka-alella. Suomalainen osittain rahastoiva työeläkejärjestelmä perustuu sukupolvien väliseen luottamukseen. Työssäkäyvä sukupolvi maksaa suurimmaksi osaksi eläkesukupolven eläkkeet. Eläkejärjestelmän rakentaneen sukupolven pitää kantaa vastuu myös tulevien työntekijöiden eläkkeistä.

STTK toimii yhteistyössä eri opiskelija- ja nuorisojärjestöjen kanssa ja nostamme julkiseen keskusteluun nuorille tärkeitä kysymyksiä työelämään liittyen. Lisäksi tuotamme työelämätietoa jakavaa www.työelämään.fi -palvelua ja yhteistyössä muiden palkansaajakeskusjärjestöjen kanssa kesäduunareille ja heidän työnantajilleen suunnuttua www.kesaduunari.fi -palvelua.

Blogi

Nuorten tulevaisuuden työkyky varmistettava

Markus Wright | 15.12.2021

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos julkaisi maanantaina huolestuttavaa dataa nuorten opiskelijoiden mielenterveydestä ja hyvinvoinnista. Datan perusteella suuri osa korkeakouluopiskelijoista on... Lue lisää

Tiedote

Jytyläinen Sirma Lampinen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä

| 11.12.2021

Alajärveläinen Sirma Lampinen on valittu STTK:n Tulevaisuuden tekijäksi. Vuosittaisella kunniamaininnalla halutaan kannustaa nuoria toimimaan aktiivisesti ammattiliitossaan, uudistamaan ay-liikettä... Lue lisää

Tiedote

STTK-Opiskelijat: Nuorten mielenterveyteen panostettava kiireellisesti

Markus Wright | 11.12.2021

STTK:n tänä vuonna teettämä nuorisokysely osoittaa selkeän tarpeen mielenterveyspalveluiden kehittämiselle. Kyselyn mukaan korkeakouluopiskelijat kokivat mielenterveyden huonontuneen merkittävästi koronapandemian aikana. Tämä johtui etenkin stressin, yksinäisyyden ja ahdistuneisuuden lisääntymisestä.  ... Lue lisää

Blogi

Koronakriisin jälkihoidossa on painotettava nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyttä

MInna Savolainen | 21.11.2021

Tiedetään, että korona-aika on osunut erityisen pahasti nuoriin ja opiskelijoihin. Negatiiviset vaikutukset arkeen ja elämään ovat olleet laaja-alaiset:... Lue lisää

Blogi

Korona opetti ystävien ja yhteisöllisyyden arvon

Henriikka Mastokangas | 19.11.2021

STTK:n teetti alkusyksyllä kyselyn koronan vaikutuksista nuorten opiskeluun, työhön ja toimeentuloon. Kyselystä löytyy paljon näkemyksiä koronan eri vaikutuksiin,... Lue lisää

Blogi

Miten työelämätaitoja opitaan kotoa käsin?

Anniina Sippola | 1.11.2021

SAMOKin puheenjohtaja totesi viime viikon liittokokouspuheessaan: “Ihminen on laumaeläin, me viihdymme porukassa.” Samaista kokousta tervehtiessään ministeri Kurvinen taas... Lue lisää