koronavirus ja työelämä

Maaliskuussa 2020 Suomessa levinnyt koronavirus on vaikuttanut laajasti suomalaiseen työelämään ja talouteen.

Toisaalta kyse on koronaviruksen leviämisen hidastamisen ja estämisen vaadituista toimenpiteistä. Nämä ovat johtaneet useiden työpaikkojen sulkemiseen ja joillakin aloilla, kuten etenkin hoitoalalla, erityisiin toimenpiteisiin työpaikoilla. Lisäksi koronaviruksen vastaiset toimet ovat johtaneet talouden äkilliseen hidastumiseen, jolla on puolestaan suorat vaikutuksensa lomautuksiin, yt-neuvotteluihin ja julkisen talouden tilaan.

Koronavirus on myös eurooppalaisen yhteistyön koetinkivi. Se on koetellut etenkin EU:n eteläisiä jäsenmaita, kuten Italiaa ja Espanjaa, joiden talouteen sillä on ollut myös merkittävä vaikutus. Talouskriisin rahoitus, ja kuinka se hoidetaan, puolestaan vaikuttaa suoraan yhteisvaluutta euron ja EU:n tulevaisuuteen.

Tiedote

Työmarkkinajärjestöjen yhteinen esitys kehysriiheen: Työntekijöiden töihin paluu mahdollistettava koronan vasta-ainetestauksella

| 3.4.2020

Työmarkkinajärjestöt (Akava, EK, KT, Kirkkotyönantajat, SAK, STTK) esittävät yhdessä maan hallitukselle kehysriiheen, että valtio osallistuisi koronan vasta-ainetestien kustannuksiin. Järjestöjen... Lue lisää

Uutinen

Väliaikaisia muutoksia työttömyysturvaan 16.3.2020 alkaen

Samppa Koskela | 2.4.2020

Väliaikaisia muutoksia työttömyysturvaan 16.3.2020 alkaen Koronaviruksen aiheuttaman epidemian vuoksi työttömyysturvaan on esitetty määräaikaisia muutoksia 16.3.2020 alkaen. Määräaikaisilla toimenpiteillä... Lue lisää

Blogi

Työttömyysturvan vahvistaminen turvaa toimentuloa kriisissä

Samppa Koskela | 2.4.2020

Koronan aiheuttama laaja lomautusten aalto on iskemässä Suomeen. Siksi hallitus on antanut eduskunnalle tärkeän työttömyysturvaesityksen, jolla vahvistetaan lomautetuksi... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

SuPerin Paavola: Hoitoalan henkilöstö on eturintamassa koronakriisissä

| 1.4.2020

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola on huolissaan hoitoalan ammattilaisten jaksamisesta koronaepidemian aikana. Henkilökunnalta vaaditaan nyt... Lue lisää

Blogi

Vauhditon digiloikka

Erkki Auvinen | 1.4.2020

Koronaepidemian aiheuttamat poikkeusolot ovat muuttaneet suomalaisten arjen ja työn. Suuri osa työntekijöistä on siirtynyt tekemään etätöitä ilman kunnon... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Tehy: Työsuojeluun liittyvä yhteistoiminta aloitettava työpaikoilla heti – korona ei odota

| 31.3.2020

Sairaanhoitopiirit turvaavat koronapotilaiden välttämätöntä hoitoa erilaisilla nopeilla toimenpiteillä ja muutoksilla. Tilanne kuormittaa hoitohenkilöstöä, joka tekee työtä oman sairastumisensa... Lue lisää