koronavirus ja työelämä

Maaliskuussa 2020 Suomessa levinnyt koronavirus on vaikuttanut laajasti suomalaiseen työelämään ja talouteen.

Toisaalta kyse on koronaviruksen leviämisen hidastamisen ja estämisen vaadituista toimenpiteistä. Nämä ovat johtaneet useiden työpaikkojen sulkemiseen ja joillakin aloilla, kuten etenkin hoitoalalla, erityisiin toimenpiteisiin työpaikoilla. Lisäksi koronaviruksen vastaiset toimet ovat johtaneet talouden äkilliseen hidastumiseen, jolla on puolestaan suorat vaikutuksensa lomautuksiin, yt-neuvotteluihin ja julkisen talouden tilaan.

Koronavirus on myös eurooppalaisen yhteistyön koetinkivi. Se on koetellut etenkin EU:n eteläisiä jäsenmaita, kuten Italiaa ja Espanjaa, joiden talouteen sillä on ollut myös merkittävä vaikutus. Talouskriisin rahoitus, ja kuinka se hoidetaan, puolestaan vaikuttaa suoraan yhteisvaluutta euron ja EU:n tulevaisuuteen.

Tiedote

SAK, Akava ja STTK: Koronarokotteen ottaminen on laskettava palkalliseksi työajaksi

| 17.5.2021

Palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK kannustavat ihmisiä ottamaan koronarokotteen heti, kun se on mahdollista. Järjestöt edellyttävät, että... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Koronapandemialla selvä vaikutus tehyläisten kesälomiin – ”Palautuminen nyt erityisen tärkeää”

| 4.5.2021

Neljännes Tehyn kyselyyn vastanneista kertoo koronatilanteen vaikuttavan siihen, miten heidän kesälomansa vahvistetaan. Noin kolmannes kertoo lomia vahvistettavan tavallista... Lue lisää

Blogi

Kaikki hyvin työtapaturmarintamalla?

Erkki Auvinen | 28.4.2021

Työtapaturmia sattui vuonna 2020 Tapaturmavakuutuskeskuksen tietojen mukaan lähes 18 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Näyttää hyvältä, mutta onko... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

SuPerin edustajisto: Rokotusten alueellinen kohdentaminen ei saa viivästyttää hoitoalan ammattilaisten rokotuksia

| 22.4.2021

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin edustajisto kiirehtii sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisten rokotuksia. Yhteiskunnan toiminnan kannalta on... Lue lisää

Blogi

Edessä turvallinen tulevaisuus?

Tapio Mattila | 20.4.2021

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on keskitytty viime aikoina vahvasti turvallisuuteen ja siihen, miten meidän tulee huomioida sekä oma että muiden... Lue lisää

Blogi

Koronarajoituksia voidaan purkaa, jos niitä ensin noudatetaan

Taina Vallander | 16.4.2021

Jotta koronasta jonain päivänä päästään, meidän pitää hyväksyä, että olemme osa globaalia yhteisöä. Vastuu ei ulotu vain omaan... Lue lisää