irtisanominen

Irtisanominen tarkoittaa työsuhteen päättämistä irtisanomisaikaa noudattaen. Irtisanomisperusteet jaetaan individuaaliseen ja tuotannollistaloudellisiin perusteisiin.

Individuaaliperusteinen irtisanominen perustuu työntekijän moitittavaan käyttäytymiseen. Työnantaja voi individuaaliperusteella irtisanoa työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä kuten työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavasta rikkomisesta tai laiminlyönnistä. Ennen irtisanomista työnantajan on kuitenkin annettava varoitus.

Tuotannollistaloudelliset irtisanomisperusteet liittyvät työnantajan vaikutuspiirissä oleviin seikkoihin, jotka voivat olla taloudellisia tai työnantajan toimintaympäristöön- ja tapoihin liittyviä. Usein irtisanomissyy on työnantajan taloudellisen tilanteen heikentyminen, minkä vuoksi työtä ei ole enää tarjolla. Vaikka työt vähentyisivät, on työnantajan ennen irtisanomista yritettävä järjestää työntekijälle muuta työtä tai koulutusta uusiin tehtäviin.

Irtisanominen on mahdollista vain toistaiseksi voimassa olevien työsopimusten osalta. Määräaikaista työsopimusta ei voi irtisanoa, ellei siitä ole erikseen sovittu työsopimuksessa. Irtisanomisajat on määritelty laissa, mutta niistä on voitu poiketa työehtosopimuksessa tai työnantajan ja työntekijän välisellä sopimuksella.

Tiedote

STTK:n hallitus: Työsopimuslain aiheuttamat muutokset tuskin merkittäviä

| 12.11.2018

STTK:n hallitus keskusteli tänään maan hallituksen esityksestä henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamiseksi pienissä yrityksissä. STTK:n hallitus arvioi, että esitys ei... Lue lisää

Tiedote

STTK: Hallituksen kompromissiesitys irtisanomislaiksi luo edellytykset järjestöllisten toimien keskeyttämiseen, ei lopettamiseen

Antti Palola | 26.10.2018

STTK:n hallitus keskusteli maan hallituksen esityksestä, jolla pyritään irtisanomiskiistan ratkaisemiseen ja järjestöllisten toimien lopettamiseen. STTK:n hallitus totesi, että... Lue lisää

Tiedote

STTK: Luottamusäänestys ei vaikuta STTK:n vaatimukseen luopua irtisanomisesityksestä

Antti Palola | 17.10.2018

Pääministerin eduskunnalle antaman tiedonannon jälkeinen äänestystulos irtisanomiskiistassa osoittaa, että hallitus nauttii eduskunnan luottamusta. STTK:n näkökulmasta itse asiassa mikään... Lue lisää

Tiedote

STTK ei hyväksy korjailtua hallituksen esitystä irtisanomisen helpottamiseksi

| 2.10.2018

Työ- ja elinkeinoministeriö on tehnyt muutoksia esitykseen, jolla alun perin on ollut tarkoitus heikentää irtisanomissuojaa alle 20 hengen... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

ERTOn jäsenistä yli 80 prosenttia haluaa painostaa hallitusta luopumaan irtisanomissuojan heikennyksestä

| 21.9.2018

Toimihenkilöliitto ERTO vastustaa hallituksen hanketta heikentää alle 20 hengen yrityksissä työntekijän irtisanomissuojaa. ERTOn hallitus päätti tänään ylityökielloista perustuen... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Kirkon alat ry vaatii työsuhdeturvan heikennysten lopettamista

| 13.9.2018

Ammattijärjestö Kirkon alat ry:n hallitus käsitteli kokouksessaan 3. syyskuuta maan hallituksen esitystä henkilöperusteisen irtisanomisen keventämisestä alle 20 henkilön... Lue lisää